ja varsinkin te, joilla tämä nettiyhteys on käytössä: te kuulutte kutakuinkin- tai hyvin pärjääviin, mutta suuri osa suomalaisista kärsii. He ovat ne hiljaiset jotka eivät enää jaksa korottaa ääntänsä, he ovat jo lannistuneet.
Halosesta saimme presidentin, joka kyllä haluaa luoda suhteita ulos ja pitää hyvää mainetta Suomen puolesta yllä. Se ei vain riitä. Hän ei edes presidentillisellä arvovallalla puutu syrjäytyneiden elin olojen korjaamiseen.
Niinistö taloumiehenä olisi varmasti kiinnittänyt huomionsa esim. pienyrittäjien osaan, sillä sitä kautta kansantalous olisi virkistynyt ja elämä monen kohdalla helpottunut.

Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.