voitonjuhlissa! Voi vittu, ihan kuin oltaisiin entisessä Neuvostoliitossa. Demarit osoittavat huonoa makua. Tarja on vasemmiston presidentti, ei ikinä isänmaallisten suomalaisten!
Punainen
kaulaliina
4211
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 4
Vanhimmat
ONKO SE TOISTEN MOLLAAMISTA JA HUONOA HÄVIÄMISTÄ .YHTEISTYÖLLÄ SE SUJUU
vasemmistolaisuutta, vaikka presidentin pitää olla puolueeton, ei minkään yhden liikkeen kannattaja. Turha puhua yhteistyöstä, jos oma avaus on tuota luokkaa!
Tosiasiassa Tarjalla on ollut kuusi vuotta aikaa osoittaa ansionsa. Mitään hän ei ole saanut aikaan, pysynyt oikeista asioista hiljaa. Ei hän ole ollut ja tuskin hänestä koskaan tuleekaan koko kansan arvojohtajaa. Hän on ja pysyy vasemmiston presidenttinä.
Joo no tuahan olis idyllistä olla isänmaallinen ja hyvä häviäjä ja ihmisoikeuksien puollustaja. Mutta totuus on se että nykyinen linja jakaa kansan kahtia myös tulevaisuudessa.. En voi tosiaankaan uskoa että Suomalainen työntekijä voi olla kiitollinen näistä eläteistä mitä Suomeen tulee tälläisen politiikan seurauksena.. Kuitenkin me veronmaksajat ovat ne jotka heidän asumisensa kustannetaan! Maksakoon SDP ja Tarja ne rahat niin mä oon tyytyväinen siihen. Onnea voittajalle! Ja toivon hartaasti että saadaan sellainen presidentti joka on Suomen kansan kannalla.. ei maailman kansojen!
Kiitos.. ja päivän jatkoa kaikille!
Vaalit näyttivät että turha on Halosen enää uskoa olevansa koko kansan presidentti.Veikkaan että
seuraavan kauden aikan hänestä paljastuu punainen maailmanparantaja joka viis veisaa meistä suomalaisesta muuta kuin matkustamisen maksumiehinä.
Eläkeläisten kohtelu tässä maassa viimesin kuuden vuoden aikana viittaa jatkossakin Halosen tukemaan SAK:n valtaan.
Toisaalta eihän vasemmistön kannata meidän eläkeläisten oloja parantaa- koska olemme keskimäärin näin tyhmiä- kuka heitä sitten äänestäisi jossa eläkeläisten ja sairaiden asiat pantaisiin kuntoon