Hävinnyt ehdokas niinistö luikkii luxemburgiin, "häntä" koipien välissä.
Suomessa karavaani kulkee ja kokomustat koirat haukkuvat, hau, hau.
Suomessa karavaani kulkee ja kokomustat koirat haukkuvat, hau, hau.
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 6
Vanhimmat
Äänestin Niinistöä, joten Halonen ei ole minun presidenttini.
heikomman osan.
työpaikatkin ja pääoma
Suomi surkeutuu taas seuraavat kuusi vuotta. On tämä hullu kansa. Ja niiiiin kahtia jakautunut. Mutta kun naiset vissiin äänestävät tunteella, eivät järjellä. Ja kepu pettää aina.
Ei muutakun kehitysapurahat nousuun ja jakoon!
jo v.2000,
missä silloin tuki porvariehdokkaalle ?
K.Piha ja kumppanit silloin äänekkäästi Halosen
joukoissa ja Puolueen johtohenkilötkin kertoivat
vasta vaalien jälkeen äänestäneensä Ahoa.
Näissä vaaleissa Keskustan puoluejohdon tuki
heti Niinistölle.
En voi käsittää kuinka typerää kansaa suomessa voikaan olla,
äänestävät Halosta jonka silmät oikein loistavat kun
hän ajattelee että nyt suomi kuuluu taas kohta Venäjälle.. ehm..
en haluaisi enää asua täällä ns. "Suomessa", mutta mitäs minä voin asialle tehdä
kun ei ole varaa muuttaa poiskaan. Että mennään sitten Natoon ja Venäjälle koko kansa, prkl.
Tätähän 51,8% "suomalasista" Haluaa!