Voittaja oli Halonen, koska hänet valittiin jatkokaudelle.
Niinistö tuli toiseksi hyvällä tuloksella. Tulos on alku uudelle ajalle Suomessa.
Vaalien suurin häviäjä oli Vanhanen, joka jäi asemastaan pääministerinä ja Suomen suurimman puolueen johtaja jalkoihin.
Suurin loanheittäjä oli SAK, joka lähinnä ampui omaan jalkaansa. SAK osoitti olevansa vallanhaluinen, epädemokraattinen, tyylitön ja vanhoihin toimintatapoihin kangistunut.
Vaalien tökeröin lausuja oli Lipponen, joka pudotti itsenänsä valtiomiessarjasta kuolevaisten pikkupoliitikkojen.

Vastaukset 2
Vanhimmat
Matti Vanhanen tuli vaalikentältä ja sanoi "nyt on sellainen tunne, että voitto tulee". Mutta tuli vihreä tuuli ja puhalsi Matin pois. Sitten tuli Sauli Niinistö vaalikentältä ja sanoi "nyt on sellaiset fiilikset, että voitto tulee". Mutta tuli lempeä tuuli itämereltä ja vei Saulin Keskuspankkiin. Mutta Tarja Halonen seisoi omiensa keskellä vaalikentällä ja sanoi, että hyvältä näyttää mutta ei sen pidä antaa sekoittaa päätä" ja painoi lujasti eteenpäin kohti vaalivoittoa. Onnea Tarjalle ja meille jotka sen teimme yhdessä!
Vaalipäivän tulos oli selvä epäluottamuslause Haloselle, Niinistö voitti varsinaisen äänestyspäivän äänissä Halosen.
Mihin hävisi se 95% kannatus, jota äärivasemmisto vielä noin vuosi sitten ihasteli ja jonka varjolla Halosen kansansuosion sanottiin olevan "vankkumaton". Yksi meistä, sorrettujen ystävä pahaa maailmaa vastaan. Irvokkkaita lauseita.
Vaalien lopputulos, Halosen uudelleenvalinta, on selvä tappio suomalaisille. Muutoksen aika on edessä, nyt meillä on vain höyhensarjalainen johto sitä vastaanottamassa. Meillä ei ole pätevää suomen etujen ajajaa presidenttinä, vaan SAK:n taistolaissiiven lobbari, jonka esikunta ja kannattajakunta muodostuu rottamaisista itsekkäästi omaa etuaan ajavista konnista.
Toivottavasti meille ei käy kovin huonosti.