hävettää presidentin naamannäyttö maailmalla. Onneksi meillä on edustava Pääministeri!
Vanhasella
valta - onneksi
392
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 3
Vanhimmat
Pääministeri ja presidentti toimivat yhdessä. Mitenköhän näiden kahden työt nyt sitten alkavat?
Vanhanen teki itsestään pellen testamentatessaan äänensä ja vaaransi oman paikkansa työn kannalta. Saas nähdä kuinka käy ensi eduskuntavaaleissa. Niinistö oli sentään 6vuotta sitten fiksu sanoessaan vasta vaalien jälkeen äänestäneensä Ahoa. Ei pääministerin kuuluisi laukaista tuollaisia kantoja. Olen varma, että äijän kannatus romahti. Siksi keskustalaiset jättivät äänestämättä - protestiksi myös Vanhasta kohtaan. Olisi heillä ollut älliä ja intoa varmasti muuten äänestää Niinistöä.
Muutenkin Jääteenmäki olisi antanut paljon kovemman vastuksen ensimmäisellä kierroksella kuin Vanhanen.
Eihän kukaan naamallee hirvesti voi, mutta voisi edes olla näyttemättä sitä jukisilla paikoilla.
Kepu on jo pienempi puolue kuin kokoomus, goodbye ensi eduskuntavaaleissa kilvoittelemaan vihreiden kanssa samoista prossista.