Välillä menee paremmin, mutta välillä taas kaikki ongelmat kasaantuvat yhdeksi suureksi ylittämättömäksi muuriksi eteeni. En osaa sanoa että että kärsinkö masennuksesta, mutta ahdistuskohtaukset ovat välillä niin vahvoja että tekee mieli oksentaa. Paniikkikohtauksista aloin kärsimään puolisen vuotta sitten, vaikkakin niitä osaan hallita enkä ole sen antanut hallita elämääni, mutta jonkinlaisesta sisäisestä hädästä nekin varmaan kertovat.
Sanomattakin lienee selvää ettei alkoholinkäytölläkään tilannetta paranneta. Käytän alkoholia melkein joka viikonloppu, ja yleensä kerta annokset ovat suuria. Vielä vähän aikaa sitten seurustelin, mutta jotenkin se suhdekkin alkoi ahdistamaan minua. Tästä syystä petin naista julmasti, ja kerroin hänelle jokaisen yksityiskohdan. Ehkä jotenkin halusin että hän alkaisi vihaamaan minua, jossa onnistuinkin. Nyt tuska ja katumus ovat todella syvällä sisälläni. En pysty edes ymmärtämään kuinka pystyn niin täydelliseen julmuuteen. Halusin kyllä suhteen lopettaa, mutta tapa jolla sen tein viittaa täysin psykopaattiseen toimintamalliin.
Näistä ongelmistani; ahdistus, paniikkikohtaukset, alkoholinkäyttö ja ihmissuhteet ei tiedä oikeastaan kukaan. Olen korkeasti koulutettu ja hyvissä töissä jonka lisäksi urheilen säännöllisesti. Osaan olla fiksu ja hauska, joten tuskinpa kukaan arvaa milläista tuskaa kannan sisälläni. Nykyään ajattelen kuolemaa melkein päivittäin, ja niinkin uskomattomalta kun se kuulostaakin, niin suurin pelko minulle siinä on että millaisen ruumiin jätän jälkeeni.
Vihaan itseäni kaiken sen sisälläni olevan heikkouden takia. Ehkä siinä on myös syy etten halua muidenkaan rakastavan minua.
Sanomattakin lienee selvää ettei alkoholinkäytölläkään tilannetta paranneta. Käytän alkoholia melkein joka viikonloppu, ja yleensä kerta annokset ovat suuria. Vielä vähän aikaa sitten seurustelin, mutta jotenkin se suhdekkin alkoi ahdistamaan minua. Tästä syystä petin naista julmasti, ja kerroin hänelle jokaisen yksityiskohdan. Ehkä jotenkin halusin että hän alkaisi vihaamaan minua, jossa onnistuinkin. Nyt tuska ja katumus ovat todella syvällä sisälläni. En pysty edes ymmärtämään kuinka pystyn niin täydelliseen julmuuteen. Halusin kyllä suhteen lopettaa, mutta tapa jolla sen tein viittaa täysin psykopaattiseen toimintamalliin.
Näistä ongelmistani; ahdistus, paniikkikohtaukset, alkoholinkäyttö ja ihmissuhteet ei tiedä oikeastaan kukaan. Olen korkeasti koulutettu ja hyvissä töissä jonka lisäksi urheilen säännöllisesti. Osaan olla fiksu ja hauska, joten tuskinpa kukaan arvaa milläista tuskaa kannan sisälläni. Nykyään ajattelen kuolemaa melkein päivittäin, ja niinkin uskomattomalta kun se kuulostaakin, niin suurin pelko minulle siinä on että millaisen ruumiin jätän jälkeeni.
Vihaan itseäni kaiken sen sisälläni olevan heikkouden takia. Ehkä siinä on myös syy etten halua muidenkaan rakastavan minua.
Vastaukset 15
Vanhimmat
"Paraneminen alkaa heikkouden kohtaamisesta."
"Et ole täällä yksin vaan jokainen meistä kokee kuvaamiasi tunteita."
"Miksi et kestäisi sitä ja uskaltaisi olla inhimillinen heikko ihminen? - meidän muiden kanssa - yhdessä olemme vahvempia emme toisiamme vastaan."
"Eikö elämän pitäisi olla lahja, jota kunnioituksella ja hellästi on oikeus käsissään kannella?"
"On myös annettu tunteet&sanat nimeltään "anteeksi ja kiitos" ... ehkä sinulla olisi nyt käyttöä niille tunteille loukkaamaasi ihmistä (ehkä myös itseäsi) kohtaan?"
korkeasti koulutettu osaat varmasti hakea apua.
Sinulla on varmasti työterveydehuolto tai jos et sitäkautta halua edetä, niin tilaa aika yksityiseltä psykiatrilta, koska sinulla on aivan selvät vähintään keskivaikean masennuksen oireet. Masennuslääkkeitä kannattaa syödä - ei niistä ole mitään haittaa. Pyydä lääkäriltä seronil- mieliala lääkettä sen voi sitten apteekissa vaihtaa halvempaan tuotteeseen. Kun olet saanut itsesi kondikseen voit ryhtyä korjailemaan noita myttyyn menneitä ihmissuhteita.
liittyy siihen, että osaa hakea apua? Pystyvätkö masentuneet hakemaan apua?
Olen käynyt työterveydessä noista paniikkikohtauksista johtuen, jotka kyllä tietyllä tavalla sainkin hallintaan. Mitään jatkotoimenpiteitä ei sovittu, vaan lääkäri sanoi minulle että tunnut sen verran fiksulta ihmiseltä että opit kyllä tautia hallitsemaan. "Lyö sille heti alkuun luu kurkkuun!" hän sanoi vielä poistuessani vastaanotolta. Ehkä täytyisi ottaa sitten seuraavaksi yhteys yksityiselle puolelle.
Jotenkin jo tuo työterveydessä käynti oli nöyryyttävää ja yritin vähätellä ongelmiani. Heikkoutta ei saa näyttää! Pelkää että koko kulissi sortuu kuin korttitalo. Mutta ei tämä varmaan yksinkään onnistu. On olo kuin olisi yksin pumppaamassa uppoavassa laivassa.
läheiset on? Läheisiin saa tukeutua hädän hetkellä.
mene yksityiselle psykiatrille. Lääkäri ei voi tietää henkisestä hyvinvoinnistasi jollet hänelle tarkkaan kerro miltä sinusta tuntuu ja lääkäri voi neuvoa sinut myös hyvälle terapeutille, jonka kanssa voit yhdessä pohtia elämääsi. Kyllä yksityisvastaanottoa pitävä lääkäri on aivan eritavalla motivoitunut työhönsä kuin työterveyslääkäri. (kyllä heissäkin on myös hyviä lääkäreitä)
että paremmin koulutetut ihmiset osaavat paremmin pitää huolta itsestään.
Itse vastasit juuri ongelmaasi "... ei saa näyttää heikkouttaan..." Voi v...ittu. Miksi ei? ollaanko me jotain robotteja. Vain kohtaamalla kipupisteesi, voit parantua. Mitä nopeammin ja avoimemmin sen itsesi kanssa teet, sitä nopeammin pääset jatkamaan elämääsi KASVANEENA, empaattisena IHMISENÄ.
tutkittu myös mielenterveydellisistä ongelmista kärsiviä koulutettuja?
Lasimiehen oireilu viittaa hyvin vaikeaan lapsuuteen. Lapsuudesta sitten puhutte terapiassa. Paranemista ja eheytymistä voi tapahtua ainakin hieman.
Ei minun lapsuuteni ollut mitenkään erityisen onneton. Isäni on kyllä ollut aina ankara, jolle opinnoissa pärjääminen ja koulutuksen hankkiminen oli tärkeää, mutta elin täysin ilman pelkoa väkivallasta. Ehkä dramaattisin tapahtuma nuoruudessani/lapsuudessani oli äitini vakava sairastuminen, joka vähäksi aikaa teki minusta perheen pään isäni ollessa illat ja yöt sairaalassa, mutta en varmaan ensimmäinen ihminen maailmassa ole jonka vanhemmille käy jotain ikävää. Ehkäpä olet kuitenkin oikeassa siinä, että näistä kannattaa puhua jonkun kanssa kasvokkain.
olet vielä sen verran nuori, että kaikki kohdallasi voivatkin johtua pelkästään aikuistumiseen johtavasta prosessista. Mikäli ahdistukset ja paniikinomaiset tuntemukset eivät helpota, hakeudu mielenterveystoimiston puoleen, sieltä saat apua. Kertomasi mukaan et ole kokenut mitään niin järkyttävää lapsuudessasi, joka olisi sieluusi jättänyt piilovamman, joten terapia keskusteluja et välttämättä tarvitse. OLe luottavainen tulevaisuuteen, älä lääkitse itseäsi liikaa alkoholilla, pyri sosiaaliseen kanssakäymiseen, ulkoile, harrasta, vietä säännöllisiä elämäntapoja, rukoile jos uskot, siinä muutamia ohjeita. Muista hädänhetkellä et ole yksin, apua on aina saatavilla.
Kiitos sinulle, ja myös kaikille muille jotka ovat viestiini vastanneet. Vaikka tämä ei edes olisi todellista keskustelua, niin on tämäkin helpottanut. Ensimmäistä kertaa avaudun ongelmistani edes jollekkin. Olen tänään miettinyt ongelmiani koko päivän, ja olen täysin puhki. Olen niin helvetin väsynyt ahdistukseen, joka on kuin joku musta pilvi sisälläni. Olen niin väsynyt tapaan jolla tuhoan ihmissuhteeni, niin kuin minulla olisi myrkyllinen kosketus. Ja olen niin väsynyt hautamaan tuskaani pullovuoriin. Tänään jopa itkin ensimmäistä kertaa pitkään aikaan, vaikkakin jouduin haukkumaan itseni peilille kun näin kyyneleet silmissäni. En vaan tiedä.