Tarja hokee

Eikö se ämmä usko vaalitulosta...??
11539
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 11

Vanhimmat

itse olen kyllä ateisti.

Äänestä

Ja varmaan Tarja samalla uskottelee itselleen ja samalla kansallekin, että hän on kansakuntaa yhdistävä johtaja, vaikka todellisuudessa lähes joka toinen suomalinen olisi halunnut toisenlaisen ratkaisun

Äänestä
  • No, teidän apinaosastolla kunnostautunut vaalimainostoimistonnehan yritti koko ajan viestittää, että vastakkain asettelun aika on ohi, tai jotakin muuta yhtä pölkkypäistä.

    Erikoista, että ette sitä ajatusta vastustaneet, vaikka viestinne sisältö on täysin ristiriidassa tämän niinistön höpö-höpö -teeman kanssa.

    Tämä kertoo, että sekä Niinistön kampanja että hänen kannattajiensa käsitykset perustuvat pääasiassa valheelle.

    Äänestä

eihän se mitään kuuntele. vaan omiaan ja luulee että siinä on kaikki.

Äänestä

suoltaa taas semmosta tuubaa, et huh huh, pahempaan suuntaan mennään. Ei koko kansan, ei todellakaan.

Äänestä
  • Pitääköhän kätkeä compuutteri vintille sahajauhoihin..tulee kohta lerppahatut hakemaan.
    Kuuntelin muumia radiosta..ei se ole mitään oppinut , eikä noteerannut vaalitulosta.

    Äänestä

KUNHAN TARJA PÄÄSEE VAUHTIIN JA VASTUSTAJAT SAAAVAT NIELTYÄ TAPPIONSA JOS SE NYT OLI SELLAINEN.YHTEISTYÖ ON VOIMAA

Äänestä

Ei saa mollata Tarjaa.

Äänestä
  • tarjan aikana saada.

    Äänestä

voi sanoa ja hokea tämän jälkeen mitävaan kun ei tarvitse enään ikinä asettua ehdolle.....

Äänestä

Jos Pena tai Tarjan vaalipäällikkö vaikka muistuttaisivat arvon presidentille, että tukijoita todellisuudessa oli vain 38 %.

Kun noin 4 ihmistä 10:stä tukee Halosta, niin ei siitä millään laskuopilla tai saada KOKO kansan presidenttiä. Vai onko Halosella taas omat rätingit ?
Minä pidän omat tavoitteeni, minä pidän omat esikuvani - eivät ne liippaa läheltäkään Halosen porukan osoittamia esikuvia. Ei hulmua punaleiput meillä, ei ole edes punaisia vaatteita kaapissa.

Me terveesti ja itsenäisesti ajattelevat suomalaiset tarvitsisimme OMAN henkisen johtajan, joka olisi rehellinen, työteliäs,vastuuntuntoinen ja teoissa vahva. Ei siis pelkkää huulten löpinaa ja tuulten haistelua.
Että mistähän sitä kannatusta nyt voisi tulla...

Me ajatetlevat suomalaiset olemme tällä hetkellä tuuliajolla.Hoitaakoon Halonen vaan vaalikarjansa, siihen joukkoon en halua kuulua.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Taas olevansa koko kansan p... kirjoitti:

Eikö se ämmä usko vaalitulosta...??

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu