Sain oman Kiani tammikuun alussa.Olen ollut täysin tyytyväinen autooni, mutta olen huomannut alusta asti,että vaihteissa on "kynnyksiä".Vaihteet ykkönen ja kakkonen menevät päälle ilman "kynnystä" samoin vitonen, mutta kolmonen ja etenkin nelonen on vedettävä hieman väkisin päälle. Kynnys tuntuu pienenä vastaan panemisella,joten vaihde on pantava vähän väkisi päälle.
Minulla on Kia cerato. Onko muilla ollut vastaavia "murheita"?
Toivottavasti nyt ei, joku koiranleuka innostu vastaamaan, "että olisi hyvä painaa myös kytkin pohjaan"
Kiitos asiallisista vastauksista.
Vaihteet
9
8152
Vastaukset 9
- kia
Meillä pelaa hyvin vaihteet Ceratossa.
- Cerato 5d
Mulla on pakki ollut alusta asti pikkuisen hankala. Välillä menee kohdilleen helposti, mutta toisinaan joutuu vähän kikkailemaan.
Nyt kovien pakkasten jälkeen alkoi samantyylistä ongelmaa olemaan ykkösvaihteen kanssa.
Kasaan nyt näitä kokemuksia nippuun ja sit varaan ajan huoltoon, mikäli sieltä ikinä saa ihmisen langanpäähän. Tähän saakka on aina tullut automaatti vastaan: Kaikki ovat varattuja, yritä myöhemmin uudelleen ja linja poikki.
Yleisvaikutelma on silti edelleen hyvä ja kiva on Kialla lähteä tien päälle! =)- Tommi
En sano, että paina kytkin pohjaan, sillä pakkasilla ( -33 celsiusta täällä idässä ) kytkin alkoi nikotella - irroitti huonosti - ajo kuin traktorin vaihteilla. Soitin pe-iltana liikkeeseen ja sanoivat siellä jo vaihtaneensa kahteen ceratoon kykinnesteet. Ennätin vaihdattamaan vasta maanantaina, jolloin pakkanenkin jo lauhtui. Nesteiden vaihdon jälkeen koko kytkimen jalkatuntuma muuttui mielestäni jämäkämmäksi ja vaihteet pelaa ihan OK.
Mitäpä lie mömmöä Koreassa panevat kytkimeen - siellähän ei ole näin kovia pakkasia ainakaan yleensä.
- Nimetön
Laitan uudestaan :
En sano, että paina kytkin pohjaan, sillä pakkasilla ( -33 celsiusta täällä idässä ) kytkin alkoi nikotella - irroitti huonosti - ajo kuin traktorin vaihteilla. Soitin pe-iltana liikkeeseen ja sanoivat siellä jo vaihtaneensa kahteen ceratoon kykinnesteet. Ennätin vaihdattamaan vasta maanantaina, jolloin pakkanenkin jo lauhtui. Nesteiden vaihdon jälkeen koko kytkimen jalkatuntuma muuttui mielestäni jämäkämmäksi ja vaihteet pelaa ihan OK.
Mitäpä lie mömmöä Koreassa panevat kytkimeen - siellähän ei ole näin kovia pakkasia ainakaan yleensä. Mietityttää myös vaihdelaatikon öljyt.
Nyt tulossa taas pakkasia - viime yönä oli jo -25 ja ainakin aamulla ei kytkinongelmia. Kävis nyt uudestaan -33 niin näkis mitä tapahtuu....- Arnie
Myös Sportagessa havaitsin, että kytkinpoljin palautti varsin tahmeasti kovilla pakkasilla. Käytännön merkitystä tällä ei tuntunut olevan, mutta huomasipa kuitenkin ettei poljin noussut lattiasta samaa tahtia jalan kanssa.
- Pave
Aivan samanlaisia ongelmia. Huollossa sanottiin, että vaihteista jäykkyys häviää ajan mittaan. Noh tottapuhuen enpä jaksa uskoa tuohon. Itselläni nelonen ja pakki tuottavat joskus päänvaivaa, ja kytkin on tosiaan pohjassa...heh
- Cerato 5d
Vaihteet on tarkistettu ja huollossa sanottiin, etteivät huomanneet mitään vikaa. Kerroinkin, että oire on satunnainen, paitsi pakin kanssa.
Rasvasivat vaihteet ja vaihtoivat öljyt.
En ole ehtinyt pidempää matkaa testailemaan oliko muiden vaihteiden käyttöön varsinaista hyötyä, mutta ainakin pakki hujahti heti paremmin kohdalleen.
Kuten tuonne valomuisti-keskusteluunkin totesin, niin palvelu oli asiallista Deltassa huollonkin puolella! Kunhan saavat Kioista vähän enemmän kokemusta, niin toimii varmasti vielä paremmin. :) - Kytkinsylinteri
se polkimen puoleinen on lämpimiin maihin tarkoitettu. Viime kesän jälkeen valmistettuihin autoihin on jo laitettu uudemman malliset talvea kestävät sylinterit. Itsellä on sitä vanhaa sarjaa ja pakkasella sen huomaa, poljin tulee pohjasta puoli sekkaa jalan perässä. Vaihteita ei tahdo saada päälle kuin kaksoispolkaisulla ei ylös eikä alas vaihtaessa. Ohita siinä sitten vaikkapa traktori vilkkaalla väylällä, kun pikku vaihdetta ei meinaa saada edes pois puhumattakaan isomman vaihtamisesta.
Vaihtavat kyllä sylinterin takuuseen kunhan saavat niitä ( meneekö ensi kesään ??). - jukkapoika123
Minulla kia ceed vm 2011 1,6bensa malli ja kakkonen rasahti aina välillä ja muutkin vaihteet ei oikein toiminut
vaihdoin uudet vaihteistoöljyt sellainen kuin Red Line MT-90 api GL-4 myy motonetti nyt on vaihteet jouhevat olis kuin vaihdelaatikon olis vaihtanut
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 601059
- 981034
Tiesitkö? Jorma Uotisen EX-rakas on Helena Lindgren - Nämä ovat välit nyt: "Me ollaan..."
Jorma Uotinen ja Helena Lindgren olivat avoliitossa v. 1982-1999. Pariskunta oli aikansa näyttävä julkkispari, missä i21882Olet nainen ollut vaikein rasti
Eniten olet tunteitani myllännyt ja niitä kuluttanut, ja tuottanut. 🤔60820- 135812
Anteeksi J-mies
Anteeksi että myötävaikutin siihen että rakastuit minuun, jota et voi koskaan saada. Viimeksi kun näimme ja katselimme t124805Kenen viisautta on ollut laittaa tie väärällä murskeella pilalle
Kenen viisautta on ollut kun Siimeksen/Kylmänpurontie pantu pilalle kun on ajettu liian karkeaa mursketta. Rengasliikke25689- 53678
- 45666
Kuhmolainen opettaja tuomittu vainoamisesta
https://yle.fi/a/74-20248184 ”Kuusikymppinen kuhmolaisnainen piinasi naapureitaan lähes kahdeksan vuoden ajan. Nainen14625Minä muistan
Minä muistan sinut nauravana. Sellaisena, joka sai tavallisenkin hetken tuntumaan vähän kevyemmältä, kuin huoneeseen ol45620- 19607
Siinä kävi mies nyt niin että tämä ämmä muuttaa ulkomaille
Vuonojen maa kutsuu, joten ei hätää. Et kuule minusta enää. 😂 Lycka till! Ämmä riittää.83586- 46578
Koska Martina viettää aikaansa lapsiensa kanssa
Äiti vaan juoksee miehen perässä Tallinnassa, Lontoossa, Turussa. Kyllä oli kätilö oikeassa, kun sanoi, että ei olisi ka141575Mitä muuta on olemassa kuin lisääntyminen
Jos mies ei pääse lisääntymään niin mikä hänen osansa elämässä on? mitä jää jäljelle? Hän on vain muiden palvelija kok128573- 35570
Ähtäri on taas TV: n ja radion ykkösuutinen
Uusi podcast on julkaistu ja on nyt kuunneltavissa. Mot on tehnyt hyvää työtä! Mikko Savola ja kepu ei ota mitään vast47568Pahkalassa tapahtuu
Mitäs on tapahtunut yöllä pahkalan kerrostaloilla.oli poliisia ja ambulanssia taas vaihteeksi11529- 48527