Lasten ja nuorten pahoinvointi on lisääntynyt.Tyttöjen tupakointi ja naisten ryyppääminen on lisääntynyt.Naiset on tullu väkivaltasimmiksi.Naisvankien määrä on noussut.Tämäkö on Halosen tasa-arvoajattelua, että naisten pitäs saada miehet kiinni kaikessa pahassa.Eikö halonen voisi joskus puhua miestenkin ongelmista ja samalla edistää perheiden hyvinvointia.Ei feminismi ole oikea lääke näihin ongelmiin.
pahoinvointi
pena
6168
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 6
Vanhimmat
Logiikka hoi ja järki pois narikasta, jonne sen olet jättänyt. Presidentiltä on viety jo kaikki valtaoikeudet. Ei hän kai voi olla vastuussa, jos yksilöt tekee hulluja valintoja (ai niin, mutta ei ole kivaa eikä muodikasta sanoa, että ihmisten pitäisi ottaa vastuu omista teoistaan).
Että presidentti voi esittää mielipiteensä asioista ja herättää keskustelua.Onhan hän puhunut lesbojenkin oikeuksien puolesta,mutta kai ne on sit tärkeempiä hänelle kuin lasten ja nuorten pahoinvointi.
jos vanhemmat katsois omaan itseensä. Halosen tytöstä näyttää tulleen ihan täyspäinen, joten Halosta tuskin voi syyttää Suomen kansan pahoinvoinnista.
Joo kysymys on just perheestä.Nykyään kun ei enään ole perheitä.On vain henkilöitä jotka asuvat saman katon alla syovät ja nukkuvat.Tasa-arvon vuoksi ei voi enään isää kutsua perheenpääksi.Äidit vain tekee uraa ja lapset saa olla omissa oloissaan.Jos presidentti korostaa vain tasa-arvoo niin ei se kyllä saa olla itseisarvo.Täytyisi panna arvot järjestykseen.Milloin halonen on korostanut perheen merkitystä sen sijaan että naisten olojen paraneminen olis tärkeenpää kuin lasten hyvinvointi.
asiat pitäisi ihmisen osata ajatella ihan itsekin. Vai ainako pitää olla joku, joka kädestä pitäen taluttaa? Ei ole Halosen vika, jos suomalaiset juoksevat vain rahan perässä, eivätkä vaivaudu hoitamaan perhettään. Ja suomalaisten pahoinvointi on jatkunut vuosikymeniä, ei sitä olisi edes Sauli muuttanut suuntaan eikä toiseen. Ihmisestä itsestä kaikki lähtee, jos on lähteäkseen. Helpompaa tietysti on tarttua pulloon, kuin ratkoa ongelmia.
Presidentin pitää olla arvojohtaja,joka patistelee alan ihmisiä puuttumaan ongelmiin.Kun Kekkonen jotain sanoi Uudenvuoden puheessaan niin kyllä alkoi tapahtuumaan.Lapset eivät aina ole voineet pahoin.Nykypäivän lapset häiriköivät koulussa kiusaavat toisiaan jne.Kyllä se on perhe ,joka on vastuussa lasten kasvatuksesta ensisijassa.Mutta jos annetaan ymmärtää ,että lapsi ei tarvitse isää ja että kaksi naista on parempia vanhempia niin ollaan kyllä väärässä.Suvaitsevaisuus on kyllä hyvästä mutta ei sekään saa kumota ihmistä,joka arvosta omaa valintaansa.