En kyllä ymmärrä, mikä estäisi enää Suomen täysjäsenyyden NATO:ssa. Toki kansa voi estää, mutta miksi?
Olemme tällä hetkellä NATO:n ulkopuolella virallisesti. Mutta joukkojamme koulutetaan NATO:n taistelujoukkojen kanssa operaatioihin ympäri maailmaa. Asejärjestelmäämme on jo vuosikymmen sovitettu NATO-yhteensopivaksi. Suomi on antanut NATO:lle luvan käyttää Suomen satamia ja lentokenttiä. Itsenäistä puolustustamme murennetaan (säästöt ja maamiinojen poisto) selvästi sitä varten ,että NATO ottaa huolehtiakseeen puolustuksestamme.
Olemme monin tavoin jo niin syvällä NATO:ssa, että olisi oikeastaan jo järjetöntä olla liittymättä täysjäseneksi.
Siis olemme tällä hetkellä tilanteessa, että osallistumme NATO-operaatioihin ympäri maailmaa ja sovitamme asejärjestelmäämme NATO-yhteensopivaksi, mutta meillä ei ole virallisia turvatakuita!!

Vastaukset 1
Vanhimmat
kansa voisi estää.. mutta haluaako se estää? Eihän sillä ollut mitään EU:kaan vastaan. Suomalaiset ovat sen verran laiskaa ja ilmeisesti tyhmää kansaa, etteivät jaksa olla kiinnostunut omasta tulevaisuudestaan. Vaikka järjestettäisiin minkälaiset kansanäänestykset tahansa, niin aina löytyy jostakin tarpeeksi tolloja viemään Suomi natoon.