Heinäluoma

Heinäluoma panikoi ;)
-------------------------------------

Kotimaa

Vanhanen järjestää tuuletuskokouksen huomenna


Helsinki, 30. 1. (STT)
Hallituksen ykkösministerit istuvat huomenna aamulla katsomaan, onko presidentinvaalien jäljiltä jäänyt jotain selvitettävää. Pääministeri Matti Vanhanen (kesk.) kertoi asiasta nettipäiväkirjassaan tänään.
Vanhanen viittasi SDP:n puheenjohtajan Eero Heinäluoman vaali-iltana esittämään toivomukseen, että hallitus kävisi presidentinvaalin jälkeen ilmaa puhdistavan keskustelun.

SDP:n piirissä oudoksuttiin hallituskumppani keskustan asettumista presidentinvaalin toisella kierroksella kokoomuksen ehdokkaan tueksi. Hämmästelyä aiheutti myös keskustan eduskuntaryhmän puheenjohtajan Timo Kallin vaatimus hallituspolitiikan kirkastamisesta. Kalli sanoi Vanhasen vaalin ensi kierroksella kokeman tappion jälkeen, että keskustan ryhmä suhtautuu entistä kriittisemmin hallituksen toimintaan.

Vanhanen kirjoitti, että presidentinvaalit poikkeavat muista vaaleista ja niissä puolueet tekevät yhteistyötä kukin tapansa mukaan.

Hallituksen ydinryhmän neuvonpitoon osallistuvat puolueiden ministeriryhmien vetäjät eli Vanhanen, valtiovarainministeri Heinäluoma ja ympäristöministeri Jan-Erik Enestam (r.).
193
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Heinäluoma rakentaa itsestään pikkutärkeän pilkunviilaajan politikoivaa profiilia.

Ei sovi pieni imago isoon kroppaan, menee arvovalta ja ennen muuta arvostus.

Pisteet tästä erästä Vanhaselle.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


hädissäään = oI kirjoitti:

Heinäluoma panikoi ;)
-------------------------------------

Kotimaa

Vanhanen järjestää tuuletuskokouksen huomenna


Helsinki, 30. 1. (STT)
Hallituksen ykkösministerit istuvat huomenna aamulla katsomaan, onko presidentinvaalien jäljiltä jäänyt jotain selvitettävää. Pääministeri Matti Vanhanen (kesk.) kertoi asiasta nettipäiväkirjassaan tänään.
Vanhanen viittasi SDP:n puheenjohtajan Eero Heinäluoman vaali-iltana esittämään toivomukseen, että hallitus kävisi presidentinvaalin jälkeen ilmaa puhdistavan keskustelun.

SDP:n piirissä oudoksuttiin hallituskumppani keskustan asettumista presidentinvaalin toisella kierroksella kokoomuksen ehdokkaan tueksi. Hämmästelyä aiheutti myös keskustan eduskuntaryhmän puheenjohtajan Timo Kallin vaatimus hallituspolitiikan kirkastamisesta. Kalli sanoi Vanhasen vaalin ensi kierroksella kokeman tappion jälkeen, että keskustan ryhmä suhtautuu entistä kriittisemmin hallituksen toimintaan.

Vanhanen kirjoitti, että presidentinvaalit poikkeavat muista vaaleista ja niissä puolueet tekevät yhteistyötä kukin tapansa mukaan.

Hallituksen ydinryhmän neuvonpitoon osallistuvat puolueiden ministeriryhmien vetäjät eli Vanhanen, valtiovarainministeri Heinäluoma ja ympäristöministeri Jan-Erik Enestam (r.).

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu