Neuvostoblokin ja sen ylläpitämän pseudotieteellisen ideologian romahduksesta seuraava järistys tuntui kaikkialla. Dramaattisimmin järistys tuntui sen sotilaallisessa ja hallinnollisessa valtapiirissä. Suomessa järistys tapahtuu melko näkymättömästi, mutta sitä tapahtuu ja juuri nytkin.
Suomen puolueiden alkuperäiset lähtökohdat muuttuivat Neuvostoliiton ja maailmankommunismin vaikutuksesta reaktionäärisiksi ja kuten usein käy ne omaksuivat vaihtelevassa määrin piirteitä vastustajaltaan. On historian ironiaa, että keskustapuolueen edeltäjä taipui ennen sosialidemokraatteja neuvostomyönteiseksi, mutta se myös onnistui kääntymään takaisin demokratian tielle kun jääkausi alkoi päättyä poliittisessa elämässämme. Sosialidemokraatit jotka taistelivat pitkään ja urheasti, juuri sosialidemokraattisen aatteen voimalla marxilaista valtiouskontoa vastaan taipuivat vasta paljon myöhemmin. Mutta kun he olivat viimein kääntyneet "venäläistyyliseksi" oli tämä kääntymys sitten menoa. Nuoret sosialidemokraatit eivät enää tajunneet mitä oleellista eroa heillä kommunistiseen ja neuvostolaiseen maailmankuvaan nähden on. Symbolitkin olivat likimain samat. he alkoivat kehittää suomalaista versiota sosialismista. Tämä koostui osin slaavilaisesta, osin (itä)saksalaisesta esikuvien käytöstä. Amerikasta ja etenkin Ruotsista tuotiin ay-siiven kautta oma tuulahdus. Kun he sukelsivat "syvään vasemmistolaiseen veteensä" he loivat Suomeen sekatalouden ja poliittisen illuusion,joka esti suomalaisia näkemästä, että elämämme ei poikkea muutoin kuin elintasomme korkeuden vuoksi itäisestä meiningistä. Suurin yhteinen nimittäjä oli valheellisuus, salailu, avoimuuden puute,pelottelu, ristiriitojen kätkeminen, pakkokonsensus ja politiikan täydellinen ammatillistuminen. Kaikista puolueista juuri SDP, jonka vasen raja entisiin kommunisteihin on ollut hämärän rajammastoa jo vuosikausia, etenkin jälkikommunismin ja jälkisuomettuneisuuden kaudella on muuttunut kummalliseksi dinosaurukseksi.
Suomettumisen kausi jatkui, kuten kaikki tiedämme juuri SDP:n luotsaamassa Suomessa täydellä teholla, mutta yhä sankemman savuverhon kätkemänä. Tämä niin sanottu jälkisuomettuneisuuden aika on nyt saanut vakavan kuoliniskun. Voimme kenties alkaa kutsua tätä parlamentaarisen tervehtymisen aikakaudeksi ja voimme sanoa sen alkaneen jo jonkin aikaa sitten.
Sauli Niinistön, Matti Vanhasen, Anneli Jäätteenmäen, Jyrki Kataisen, Neittaanmäen, Olli Rehnin, porvariyhteistyön sekä median kriittisyyden kasvun myötä, sekä etenkin lisääntyneen kansalaisvalppauden myötä olemme siirtymässä uuteen aikakauteen. Kansamme historia ei tunne pysähdyspisteitä, joten nytkin parlamentarismin ja demokratian on taas vain otettava askel rohkeasti eteenpäin.
Suomen puolueiden alkuperäiset lähtökohdat muuttuivat Neuvostoliiton ja maailmankommunismin vaikutuksesta reaktionäärisiksi ja kuten usein käy ne omaksuivat vaihtelevassa määrin piirteitä vastustajaltaan. On historian ironiaa, että keskustapuolueen edeltäjä taipui ennen sosialidemokraatteja neuvostomyönteiseksi, mutta se myös onnistui kääntymään takaisin demokratian tielle kun jääkausi alkoi päättyä poliittisessa elämässämme. Sosialidemokraatit jotka taistelivat pitkään ja urheasti, juuri sosialidemokraattisen aatteen voimalla marxilaista valtiouskontoa vastaan taipuivat vasta paljon myöhemmin. Mutta kun he olivat viimein kääntyneet "venäläistyyliseksi" oli tämä kääntymys sitten menoa. Nuoret sosialidemokraatit eivät enää tajunneet mitä oleellista eroa heillä kommunistiseen ja neuvostolaiseen maailmankuvaan nähden on. Symbolitkin olivat likimain samat. he alkoivat kehittää suomalaista versiota sosialismista. Tämä koostui osin slaavilaisesta, osin (itä)saksalaisesta esikuvien käytöstä. Amerikasta ja etenkin Ruotsista tuotiin ay-siiven kautta oma tuulahdus. Kun he sukelsivat "syvään vasemmistolaiseen veteensä" he loivat Suomeen sekatalouden ja poliittisen illuusion,joka esti suomalaisia näkemästä, että elämämme ei poikkea muutoin kuin elintasomme korkeuden vuoksi itäisestä meiningistä. Suurin yhteinen nimittäjä oli valheellisuus, salailu, avoimuuden puute,pelottelu, ristiriitojen kätkeminen, pakkokonsensus ja politiikan täydellinen ammatillistuminen. Kaikista puolueista juuri SDP, jonka vasen raja entisiin kommunisteihin on ollut hämärän rajammastoa jo vuosikausia, etenkin jälkikommunismin ja jälkisuomettuneisuuden kaudella on muuttunut kummalliseksi dinosaurukseksi.
Suomettumisen kausi jatkui, kuten kaikki tiedämme juuri SDP:n luotsaamassa Suomessa täydellä teholla, mutta yhä sankemman savuverhon kätkemänä. Tämä niin sanottu jälkisuomettuneisuuden aika on nyt saanut vakavan kuoliniskun. Voimme kenties alkaa kutsua tätä parlamentaarisen tervehtymisen aikakaudeksi ja voimme sanoa sen alkaneen jo jonkin aikaa sitten.
Sauli Niinistön, Matti Vanhasen, Anneli Jäätteenmäen, Jyrki Kataisen, Neittaanmäen, Olli Rehnin, porvariyhteistyön sekä median kriittisyyden kasvun myötä, sekä etenkin lisääntyneen kansalaisvalppauden myötä olemme siirtymässä uuteen aikakauteen. Kansamme historia ei tunne pysähdyspisteitä, joten nytkin parlamentarismin ja demokratian on taas vain otettava askel rohkeasti eteenpäin.
Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.