täällä pyörii kaikkea kivaa sähköpostin tuomaa, onks

Tositarina meistä naisista...

> Äiti ja isä istuivat katselemassa televisiota. Äiti sanoi: "Minua
> väsyttää ja alkaa olla myöhä. Taidan lähteä nukkumaan". Hän käveli
> keittiöön, heitti ohimennen pari tuolille jätettyä vaatetta
> pesukoneeseen, silitti yhden paidan ja ompeli irronneen napin. Hän
> teki muutaman voileivän valmiiksi aamua varten, otti pakastimesta
> sulamaan lihaa seuraavan päivän päivälliseen, tarkisti onko
> aamiaismuroja riittävästi ja täytti sokeriastian. Hän keräsi
> pöydälle jätetyn pelin palat laatikkoon, kattoi pöytään lusikat ja
> mukit aamiaista varten ja latasi kahvinkeittimen valmiiksi. Sitten
> hän laittoi keittiön puhelimen lataukseen ja pani puhelinmuistion
> oikealle paikalleen. Hän kasteli kukat, tyhjensi roskakorin ja
> ripusti pari pyyhettä kuivumaan.
>
> Hän haukotteli, venytteli ja suuntasi makuuhuoneeseen päin pysähtyen
> eteisen pöydän ääreen, jossa hän kirjoitti lapun opettajalle ja
> jätti rahaa retkeä varten sekä nosti tuolin alle pudonneen
> tehtäväkirjan pöydälle. Hän kirjoitti syntymäpäiväonnittelut
> perhetutulle, liimasi postimerkin ja sulki kuoren, kirjoitti
> kauppalapun ja laittoi molemmat käsilaukkuunsa.
>
> Kylpyhuoneessa hän puhdisti kasvonsa 3-in-1-puhdistusmaidolla,
> levitti yövoidetta ja harjasi hampaansa ja viilasi kyntensä. Isä
> huusi
> olohuoneesta: "Eikö sinun pitänyt mennä nukkumaan?" -"Olen menossa",
> hän vastasi, vaihtoi veden koirankuppiin, nosti kissan ulos, tarkasti
> että ovet olivat lukossa ja pihavalo syttyi.
>
> Hän kurkisti lasten huoneisiin, sammutti yölamput, stereot,
> cd-soittimen ja television, ripusti lattialta nostamansa paidan
> naulakkoon ja keräsi likaiset sukat, sekä kävi lyhyen keskustelun
> yhden lapsen kanssa, joka vielä valvoi koulutehtäviään tehden.
> Makuuhuoneessa hän laittoi herätyskellon soimaan, otti esiin
> seuraavan päivän vaatteensa, oikaisi kenkätelineen ja lisäsi kuuden
> tärkeimmän tehtävän luetteloonsa kolme asiaa. Hän kävi makuulle ja
> lausui iltarukouksensa. Samoihin aikoihin isä sammutti television,
> sanoi - ei erityisesti kenellekään sanojaan osoittaen - menevänsä
> nukkumaan. Ja meni!
>
> Mitäs kummallista tässä nyt oli? Oletko koskaan ihmetellyt miksi
> naiset elävät miehiä kauemmin?? EMMEHÄN ME EHDI KUOLLA AIKAISEMMIN
> KUN ON NIIN PALJON TEKEMISTÄ.......
>
> Lähetä tämä viesti muutamalle naisystävällesi, he ilahtuvat siitä
> varmasti, ja mene sitten ajoissa NUKKUMAAN!
>
> Ja sitten vielä ihmetellään!!
>
2247
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

kanuunamamma muistaa meitä aina silloin tällöin, tämänkin laittanut.
aina ajankohtainen ja hauska

Äänestä

Juu, muutamia "nykyajan" elementtejä kun poistaa/vaihtaa, niin kuvaus sopii entisaikojen perheenäitiin. Miten sitten nykyään? Noh... ensin katotaan Kauniit ja rohkeat, sitten jumppa, sitten Atrian einekset uuniin ja perheen illallinen on valmis, jne. ;-)

Äänestä

Kommentoi aloitusta


tämä ollut jo täällä? kirjoitti:

Tositarina meistä naisista...

> Äiti ja isä istuivat katselemassa televisiota. Äiti sanoi: "Minua
> väsyttää ja alkaa olla myöhä. Taidan lähteä nukkumaan". Hän käveli
> keittiöön, heitti ohimennen pari tuolille jätettyä vaatetta
> pesukoneeseen, silitti yhden paidan ja ompeli irronneen napin. Hän
> teki muutaman voileivän valmiiksi aamua varten, otti pakastimesta
> sulamaan lihaa seuraavan päivän päivälliseen, tarkisti onko
> aamiaismuroja riittävästi ja täytti sokeriastian. Hän keräsi
> pöydälle jätetyn pelin palat laatikkoon, kattoi pöytään lusikat ja
> mukit aamiaista varten ja latasi kahvinkeittimen valmiiksi. Sitten
> hän laittoi keittiön puhelimen lataukseen ja pani puhelinmuistion
> oikealle paikalleen. Hän kasteli kukat, tyhjensi roskakorin ja
> ripusti pari pyyhettä kuivumaan.
>
> Hän haukotteli, venytteli ja suuntasi makuuhuoneeseen päin pysähtyen
> eteisen pöydän ääreen, jossa hän kirjoitti lapun opettajalle ja
> jätti rahaa retkeä varten sekä nosti tuolin alle pudonneen
> tehtäväkirjan pöydälle. Hän kirjoitti syntymäpäiväonnittelut
> perhetutulle, liimasi postimerkin ja sulki kuoren, kirjoitti
> kauppalapun ja laittoi molemmat käsilaukkuunsa.
>
> Kylpyhuoneessa hän puhdisti kasvonsa 3-in-1-puhdistusmaidolla,
> levitti yövoidetta ja harjasi hampaansa ja viilasi kyntensä. Isä
> huusi
> olohuoneesta: "Eikö sinun pitänyt mennä nukkumaan?" -"Olen menossa",
> hän vastasi, vaihtoi veden koirankuppiin, nosti kissan ulos, tarkasti
> että ovet olivat lukossa ja pihavalo syttyi.
>
> Hän kurkisti lasten huoneisiin, sammutti yölamput, stereot,
> cd-soittimen ja television, ripusti lattialta nostamansa paidan
> naulakkoon ja keräsi likaiset sukat, sekä kävi lyhyen keskustelun
> yhden lapsen kanssa, joka vielä valvoi koulutehtäviään tehden.
> Makuuhuoneessa hän laittoi herätyskellon soimaan, otti esiin
> seuraavan päivän vaatteensa, oikaisi kenkätelineen ja lisäsi kuuden
> tärkeimmän tehtävän luetteloonsa kolme asiaa. Hän kävi makuulle ja
> lausui iltarukouksensa. Samoihin aikoihin isä sammutti television,
> sanoi - ei erityisesti kenellekään sanojaan osoittaen - menevänsä
> nukkumaan. Ja meni!
>
> Mitäs kummallista tässä nyt oli? Oletko koskaan ihmetellyt miksi
> naiset elävät miehiä kauemmin?? EMMEHÄN ME EHDI KUOLLA AIKAISEMMIN
> KUN ON NIIN PALJON TEKEMISTÄ.......
>
> Lähetä tämä viesti muutamalle naisystävällesi, he ilahtuvat siitä
> varmasti, ja mene sitten ajoissa NUKKUMAAN!
>
> Ja sitten vielä ihmetellään!!
>

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu