Halonen harmitteli

"Halonen harmitteli tavoitetta porvallisesta presidentistä". Hän harmittelee myös sitä, että hänet mainittiin vasemmiston ehdokkaaksi.

MISTÄKÖHÄN johtuu se, että häntä pidetään vasemmistolaisena. Eikö muulla tavalla ajattelevat edes saisi yrittää muutosta tässä maassa. Pitäisikö meidän muiden olla näkymättömiä ja kuulumattomia?

Mielestäni on kyse sananvapauden rajoittamisesta. Tämä liittyy myös nettikeskustelujen tuomitsemiseen.
5278
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

suurensuuri sensuuri.

Äänestä

Veit jalat suustani!
Aamun lehteä lukiessani tuli juuri samat mietteet.

Tuonsortin lausumilla Halonen vain etäännyttää niitä jotka osaavat ajatella ihan itse.

Äänestä

Nimimerkki "Lehdessä tänään". Olet niin oikeassa. Halonen ihmettelee, miksi hänet koetaan vasemmiston presidentiksi ja samaan hengenvetoon arvostelee sitä mahdollisuutta, että 48,2 % äänistä antaneet haikailevat 13,5 kuukauden kuluttua eduskuntavaaleissa porvarihallitusta, kenties jopa kokoomuslaista pääministeriä.
Tällainen presidentti ei voi olla koko kansan presidentti. Ahoa vastaan hän sai 51,6 % äänistä, nyt 0,2 % enemmän Niinistöä vastaan, vaikka oli kuusi vuotta saanut hokea olevansa koko kansan presidentti.

Äänestä

Halonen kaipasi kovasti henkilövaalia mutta alkoi näköjään itse pelata jo seuraavia vaaleja hämärtämällä tuota perinteistä jakoa. Aika sinisilmäistä uskoa, että joku vaali olisi vain henkilövaali, valtapeliähän nämä aina on.

Äänestä

vaan valheiden ja törkeyksien kirjoittamunen yleiseen jakeluun.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


lehdessä tänään kirjoitti:

"Halonen harmitteli tavoitetta porvallisesta presidentistä". Hän harmittelee myös sitä, että hänet mainittiin vasemmiston ehdokkaaksi.

MISTÄKÖHÄN johtuu se, että häntä pidetään vasemmistolaisena. Eikö muulla tavalla ajattelevat edes saisi yrittää muutosta tässä maassa. Pitäisikö meidän muiden olla näkymättömiä ja kuulumattomia?

Mielestäni on kyse sananvapauden rajoittamisesta. Tämä liittyy myös nettikeskustelujen tuomitsemiseen.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu