Lankian lähtöloitsu on oikeansuuntainen...

Timo Ristimäki

... mutta vastatakseen tavallisen kansan ja myös keskustan syvien rivien toiveita ja tarpeita ja/eli keskustan nostattamiseksi jälleen vaalivoittoisaan (kansalais)kuntoon - tyystin riittämätön!!!

On luonnollisesti annettava arvoa sille, että keskustan puoluesihteerinä vuodesta 1997 toiminut nykyisin siis myös kansanedustaja Eero Lankia kohtalaisen nopeasti osaa vetää johtopäätöksensä siitä, mitä mm. kolmista peräkkäin kehnonpuoleisesti menneistä vaaleista on puolueen operatiivisesta johdosta vastuullisen kiistatta ymmärrettäväkin.

Surullista toki ja tosin on se, että - pelkästään - Eero Lankian "luopuminen" puoluesihteerin paikalta Suomen Keskusta rp:n 100-vuotisjuhlakokouksen jälkeen kesällä 2006 ei tulle pelastamaan keskustaa vielä neljänneltäkin perättäiseltä vaalitappiolta.

Keskustan kannalta kehnohkosti menneiden vaalien taustalla ovat näet paljolti muut kuin ns. kenttätyöhän liittyvät kysymykset.

Keskusta nousi Suomen suurimmaksi puolueeksi eduskuntavaaleissa 2003. Sitä edelsi puoluekokous Hämeenlinnassa kesäkuussa 2002, missä keskustaväki teki puhtaan aatteellisesti tiliä Esko Ahon puheenjohtajakaudesta ja eritoten Ahon - Viinasen hallituksen kansaa todella kovin kourin kyykyttäneestä talouspolitiikasta.

Puheenjohtajaksi nousi jo ensimmäisellä äänestyskierroksella Anneli Jäätteenmäki - ja suurelta osin vastoin keskustan herraeliitin - Iltalehden kolumnisti Tuomas Keskisen sanoin ilmaistuna "vanhan jengin" - tahtoa. Jäätteenmäen liki 1500 puoluekokousääntä vastaan nykyinen EU-komissari Olli Rehn sai puheenjohtajaksi ääniä liki puolet vähemmän - ja kevätkesän 2003 tapahtumien jälkipoltoissa ensin pääministeriksi ja sitten ylimääräisessä puoluekokouksessa lokakuussa 2003 puheenjohtajaksi noussut Matti Vanahnen vain 120. Mainittakoon, että Matti Vanhanen hävisi Hämeenlinnan puoluekokousäänestyksessä europarlamentaarikko Paavo Väyrysellekin...

Vaikkeivat keskustan kannalta EU-parlamenttivaalitkaan kovin hyvin menneet, Irakgaten tiimoilta pääministerinpaikan menettänyt Anneli Jäätteenmäen kansansuosio pelasti keskustan pahimmalta.

Kunnallisvaaleissa ei Lepsämän EU-liturgiksi ja pelkästään "Vara-Mooseksi" - sanonnasta kunnia kuuluu Turun Sanomien kakkospäätoimittaja Aimo Massiselle (sd.) - leimautuneella Matti Vanhasella ollut enää vetoapua sen enempää Keskustan Hämeenlinnan puoluekokouslinjauksista kuin henkilövalinnoistakaan. Itse asiassa Vanhanen oli (viimeistään) välittömästi pääministeriksi kesällä 2003 ilman omia ansioita noustuaan aloittanut keskustan linjan reivaamisen oikeisto-oppotunistille ja uusliberalistisille linjoille sisäpolitiikassa ja kansanvallan vastaisille linjoille niin EU-perustuslakikysymyksessä kuin yleensäkin EU-politiikassa. Ja mikä pahinta, Vanhanen oli vedättämässä vimmalla keskustaa - terrorismin vastaisen hysterian tartuttamana - ulko- ja turvallisuuspoliittisissa kysymyksissä kritiikittömille transatlanttisille (NATO-optio-) -linjoille ja kauppapolitiikassa epäanalyyttisille globalisaatiolinjoille. Tämä kaikki on ollut ja on edelleen omiaan karkottamaan tavallista keskustalaista ja muutakin rahvasta puolueesta, joka oli vuosikymmenten saatossa kerännyt sekä mainetta että kannatusta ajamalla "köyhän asiaa" sekä aktiivista, sotilaallisesti liittoutumatonta rauhanpolitiikkaa.

Näin ollen päävastuu keskustan kehnoista vaalimenestyksistä - vaikkakin juontaa useamman vuoden ajalta - on etupäässä hyvin keskeisesti kiinni vain yhdestä poliittisesta johtajasta eli keskustan puheenjohtajasta Matti Vanhasesta.

Nyt kun varsinainen NATO-optioija ja itsensä Mooseksi ylentänyt eduskunnan puhemies Paavo Lipponen näkyy äityneen ajamaan Ranskan ja Hollannin kansanäänestyksissä kaatuneen EU:n perustulaillisen sopimuksen pikaista ratifiointia Suomen eduskunnassa, on selvää, että Vara-Mooses Vanhanen ennättää tehdä ennen seuraavia presidentinvaaleja vielä ainakin yhden hyvin keskeisen kansanvastaisen virheen: hän ennättää ryhtyä voimalla ajamaan EU:n nykymuotoisen perustuslain hyväksymistä, vaikka sisimmässään hyvin tietää, että hyväksytyksi tullessaan EU:n perustuslaki tulee asettumaan Suomen oman perustuslain yläpuolelle, tulee samalla sitomaan Suomen EU:n liittovaltiokehitykseen sekä yhteisen puolustuksen korostamisen kautta myös kehitykseen, joka on vievä Suomea - oman aluepuolustuksensa laiminlyöden - peräti kummallisiin alupuolustuksellisiin toimiin jopa tuhansien kilometrien päähän Suomen raukoilta rajoilta. Samalla se tulee sitomaan Suomen varustelumenot kasvukehitykseen, jolla - kaiketi sitten oikeiston kakkoseksi jääneen presidenttiehdokas Sauli Niinistön mieltä hivellen - EUvostolaisemman NATOn kautta ollaan pujahtumassa jo pihtipielistä porstuaa edemmäskin läntiseen sotilasliittoon!

Suomen kansan enemmistö, ei sen enempää muukaan kuin keskustaväkikään, ei ole hevillä lähtemässä mukaan.

Mutta siitäkö "välittömäksi karjalaiseksi" itseään luonnehtinut "väritön arjalainen" - sanonta lienee pakinoitsija Bisquitilta? - vähät välittää.

Tehtyään johtamansa puolueen kannalta peräti virheellistä politiikkaa jo pitemmän aikaa ja sitten presidentinvaalien yhteydessä vielä tukiratkaisun, jota voi luonnehtia sekä aatteellis- että käytännöllispoliittiseksi katastrofiksi, jo ensimmäiseltä presidentinvaalikierrokselta laulukuoroon pudotettu Matti Vanhanen kiirehti oitis ilmoittamaan, että hän aikoo jatkaa keskustan puheenjohtajana myös Oulun 100-vuotijuhlakokouksen jälkeen.

Keskustan kannattajakunnan ja myös keskustan itsensä kannalta suhtautuminen on paitsi kansanvastainen ja vahingollinen myös henkilökohtaisena tahdonilmaisuna sairaalloisen ylimielinen.

Olen muutamissakin puoluekokous- ja kirjallisissa yhteyksissä kovin sanoin kritikoinut Vanhasen hallituksen ajamaa uusoikeistolaista, uusliberalistista ja jopa uusimperialistista linjaa, jonka seurauksena keskusta ei voi kerätä näköpiirissä olevassa tulevaisuudessakaan kuin vaalitappioita tappioiden päälle.

Siksi Oulun puoluekokoukseen mennessä Suomen Kesksuta rp:ssä on käynnistettävä todella tiukka arviointi siitä, mitä varten Santeri Alkio aikoinaan sen edeltäjän perusti. Ja mitä varten maalaisliitto-keskustan riveistä noussut sen ansioitunein poliitikko ja valtiomies Urho Kekkonen pyrki - itse koskaan puoluejohtoon kuulumattomana - sitä käyttämään kansan ja maan parhaaksi.

Keskustan nykyjohdosta alkiolais-kekkoslaisen politiikan haasteisiin ei löydy vastaajaa. Pelkästään oikeisto-opportunistisella hallinnoinnilla (Vanhanen), karaokella ja kikatuksella (Lehtomäki), mitäänsanomattomalla missiydellä (Kiviniemi) ja kyseenalaisella osuustoiminnallisella pankkitaustalla (Rantakangas) ei keskustalle ja sen kannattajille ole satamassa sen enempää kannatusta kuin (taivaan) mannaakaan.

Presidentinvaaliasetelman ympäriltä myös useimmat muut keskusta.n ministeri- ja eduskuntaryhmästä - ja myös peräti kolmeneljäsosaa myös europarlamenttiryhmästä - osoitti varsin kyseenalaista ajan ja politiikan tajua.

Kun eduskuntavaalit järjestetään jo liki vuoden kuluttua, keskustalla on kiire hakea vaihtoehttoja keskustan nykyjohdolla ja sen yksituumaisesti ajamalla nykypolitiikalle.

Kuten jo edellä totesin ministeri- ja eduskuntaryhmästä tuskin kukaan kykenee enää keskustaa pelastamaan. Katseet kohdistuvat siten sen jälkeen kun Lankian "tilitys" luettu tämänpäiväisestä Suomenmaasta...

>>>>>>>>>>>>>>>>>

8

753

    Vastaukset 8

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Kirjoituksesi on erinomainen analyysi Keskustan politiikan muuttumisesta, oikeistolaistumisesta ja alkiolaisen perinteen hylkäämisestä. Vaikken ole aivan kaikissa kohdin samaa mieltä, voi siltä omalta osaltani suositella tätä kirjoitustasi kaikille täällä luettavaksi, sillä siinä poikkeuksellisen hyvä ja väkevä tutkielma Keskustan poliittisesta tilanteesta. Uskottavuutta kirjoitukselle antaa tietysi se, että kirjoittaja on keskustalainen toisin kuin esim. minä, joka en voisi kuvitellakaan olevani keskustalainen.

    • REHTI MIES

      Puhu lyhyemmin ja Suomee. Ei tollasta kukaan maalainen jaksa lukea.

      • Timo Ristimäki

        Nimimerkin kannattaisi rehdisti puhua vain itsestään?

        Vaan siteerataan sitten maakuntien miestä, Ilkan Seppo Kerästä, joka päättää tämänpäiväisen kolumninsa haastavasti:

        "- - Vuoden 2003 eduskuntavaaleissa maakunnissa luotettiin keskustaan. Presidentinvaaleissa keskustan kannatus romahti eduskuntavaaleista koko maassa 6,1 prosenttiyksikköä.

        Kuva täsmentyy, kun miinukset listataan vaalipiireittäin: Lappi -13,6, Etelä-Savo -13,2, Oulu -13,1, Keski-Suomi - 12,1, Pohjois-Savo -9,1, Satakunta -8,9, Kymi -7,0, Vaasa -5,0, Varsinais-Suomi -3,8, Pirkanmaa -2,9, Häme -2,8, Uusimaa -2,6 ja Helsinki -1,3.

        Keskustan ensi kesän Oulun puoluekokouksesta saattaa tulla mielenkiintoinen."

        Ekäpä "REHTI MIES" jaksaa lukea koko jutunkin, jossa muutamia peräti kummallisia sanontoja ja tulkintoja lukuun ottamatta on paljon asiaa sen tueksi, mitä avauskirjoituksessani yritin julki tuoda.

        >>>>>>>>>>>>>>>>>>>>>>>

    • vaihtoehto

      On perin helppoa räksyttää ja kritisoida. Muuhun Ristimäki ei koskaan ole kyennytkään. Siinä mielessä oivallinen keskustapoliitikko. Vastuunotosta ei tietoakan

      Kenet Ristimäen mielestä tulisi valita uusiksi puoluejohtajaksi ja -sihteeriksi. Jäätteenmäki kun on pois laskuista puolueen yleisen uskottavuuden nimissä.

      Ja millä perusteilla.

      • Timo Ristimäki

        ... pois harhateiltä johtakoon" taidetaan laulella vississä virressä.

        Henkilöihin sen tarkemmin puuttumatta toteaisin vain, että "oikealle ohjaaminen" tarkoittaa Suomen Keskusta rp:n tilanteessa tosin ohjaamista pois "oikealta", johon Suomen Keskusta rp on pääministeri-puheenjohtaja Matti Vanhasen sanelupolitiikalla asemoitu...

        Tuskaisesti parahtanut nimimerkki-kirjoittaja "Missä Ristimäen vaihtoehto" saa luvan vaivautua lukemaan varhemmista kirjoituksistani, minkälaista poliittista toimintalinjaa niin ulko- ja turvallisuus- kuin sisäpolitiikassakin olen vuosikymmenkausia esittänyt. Väijystän vänkyröivän skribentin mielestä kaiketi vain "helposti räksyttäen ja kritisoiden", mutta aina omalla nimelläni!

        "Vastuunotosta ei tietoakan" ei ole mielestäni esim. semmoisella nimimerkkikirjoittajalla, joka - antaen kuvan, että muka tuntisi minut ja yhteiskunnalliset näkemykseni ja toimintani - esittää mm. tuonkaltaisen väitteen: "Muuhun Ristimäki ei koskaan ole kyennytkään"...

        Helpottaakseni nimimerkkikirjoittajan pääsyä "vaihotehtojen" lähteille, tarjoan muutaman - yllätys, yllätys - linkin!!!

        Esimerkiksi tuosta on aivan helppo aloittaa...

        http://galleria.suomi24.fi/TimoTARistim%E4ki

        ... tai tuolta...

        http://keskustelu.suomi24.fi/servlets/search?start=0&advanced=1&all_words=&some_words=&exclude_words=&exact_words=&conference=&poster=TimoTARistim%E4ki&sort=relevance&search_interval=fixed_interval&fixed_interval_time=0

        ... ja kenties muutama - vaikka en mikään Big Brother olekaan vaan vallan pahnanpohjimmainen - osuma tuoltakin...

        http://keskustelu.suomi24.fi/servlets/search?start=0&q=Timo Ristim%E4ki

        .. ja voipa aivan käypää jutunjuurellista vaihtoehtoa löytyä tuoltakin...

        http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=110&conference=1500000000000105&posting=22000000012434316

        ... ja muuan edelleenkin ajankohtainen, vaikkakin yli vuoden takainen, taatusti tuolta...

        http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=110&conference=1500000000000105&posting=22000000004582587#22000000004582587

        PS. Keskustasaitti tuntuu vilisevän "monikkonimimerkkeilijärypästelijöitä", jotka välillä ilmoittavat poistuvansa ikiajoiksi, mutta seuraavassa hetkessä ovat jälleen - ja kolmessa vuorossa - paikalla.

        Takavuosilta muisteluksi kelvannee muuan aktiivinen kirjoittaja, joka yhden monista poistumisilmoituksestaan päätti näin altailmevevän lennokkaasti...

        http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=110&conference=1500000000000105&posting=22000000002630250

        PS1. Muuten olen edelleenkin tätä mieltä:

        "Kun vallanpitäjät vaihtuvat, merkitsee se köyhille vain nimien vaihtumista."

        (Phaedrus, roomalainen faabelikirjailija, n. 15 eKr. - n. 50 jKr.)

        http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=110&conference=1500000000000105&posting=22000000012867211#22000000012867211

        Siksi pidän aina "linjavalintoja" henkilövalintoja tärkeämpinä. Niin keskustassa kuin muissakin puolueissa tai organisaatioissa.

        Pelkästään opportunistisen hallinnoinnin vaaroista olen varoitellut Suomen Keskusta rp:n valtaeliittiä pitkin matkaa, enkä ole missään yhteydessä tai vaiheessa vannonut sen enempää Anneli Jäätteenmäen kuin muittenkaan nimeen.

        Esimerkiksi 28.9.2004 kirjoitin näillä saiteilla seuraavasti:

        - - Minä muuten tunnustan tukeneeni Anneli Jäätteenmäkeä siksi, että "hänen kauttaan, hänen kanssaan ja hänessä" yhdistyivät kaikki ne emneet, joilla Lipposen kahdeksan vuoden sinipunakausi saatiin katkotuksi. Ja eiköhän vain saatukin, mikäli oikein muistan?- -"

        http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=110&conference=1500000000000105&posting=22000000004816890#22000000004816890

        Vaikka en totaalisesti yhdykään nimimerkkikirjoittajan väitteeseen, että "Jäätteenmäki kun on pois laskuista puolueen yleisen uskottavuuden nimissä", voin toki toistaa näillä saiteilla jo aiemmin ilmaisemani kannan, että siirtymällä tukemaan avoimesti ja sangen näkyvästi pääoma- eli EVA/EK-piirien tukemaa oikeiston ehdokasta Sauli Niinistöä presidentinvaalien toisella kierroksella, AJ teki tähänastisella poliittisella urallaan todella suurimman ja perustavaa laatua olevan poliittisen virhearvion - sekä aatteellisesti että käytännöllisesti - ja myös sekä keskustan että itsensäkin kannalta...

        Kaikille nimimerkkikirjoittajille tiedoksi ja lohdutukseksi: Minun mielipiteeni tuskin kovinkaan suuressa määrin vaikuttaa siihen, "kenet tulisi valita uusiksi puoluejohtajaksi ja -sihteeriksi".

        Silti toivon, että avoin ja vilkas keskustelu keskustan kentällä käynnistyy mieluummin ennemmin kuin myöhemmin. Minun mielestäni näet keskustelu asian tiimoilta olisi tullut käynnistää jo runsaasti ennen keskustan presidenttiehdokkaan asettamistakin...

        http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=110&conference=1500000000000105&posting=22000000012845526

        http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=110&conference=1500000000000105&posting=22000000005294695

        PS2. Nimimerkille "mvv" voin ilmoittaa toki olevani "kiinnostunu". Mutta esittämistään - etenkin - "henkilöpoliittisista" näkemyksistä olen mitä suurimmassa eri mieltä.

        Mielestäni juuri keskustan koko nykyjohdon olemusta ja tilaa voi hyvin kuvata seuraavalla mietteellä:

        "Ellei paremmasta tiedä, on keskinkertainen hyvää, kurja siedettävää, sietämätön mahdollista ja surkea normaalia."

        (Henrik Tikkanen)

      • vaihtoehto
        Timo Ristimäki kirjoitti:

        Ei siis löytynyt vaihtoehtoa Ristimäeltä. Linkkejä tosin en (minäkään)lukenut, mutta samaa tyhjää räksytystä nekin mitä luultavammin sisältävät.

        Se toki kaikesta kirjoittamastasi on käynyt selkeästi esiin että keskusta on aivan väärä viiteryhmä ajatuksillesi. Kepu saattoi 70-luvulla vastata äärivasemmistolaista katsomustasi, olihan puolue tuolloin NKP:n käskynhaltijana maassamme. Tämän päivän puoluekentästä on joitakuita Vasemmistoliiton vanhoillisia lukuunottamatta vaikea löytää ajatuksillesi yhtymäkohtia.

      • Timo Ristimäki
        vaihtoehto kirjoitti:

        Paitsi otsikko varmaan myös seuraavan historiallisen kirjoituksen lukeminen voi vaarantaa uutteran utelijan eli nimimerkin "Missä Ristimäen vaihtoehto" mielenrauhan.

        (Niihin sisältyy näet "vaihtoehtoja" jonkamoisia keskustan kenttä ja puolue-elimet joutuvat vielä tosi tiukasti pohtimaan ennen Oulussa kesällä 2006 pidettävää Suomen Keskusta rp:n 100-vuotisjuhlakokousta!)

        Ja ellei sitä, antanee se ajattelemisen aihetta ainakin kolmet vaalit peräjälkeen hävinneelle pääministeri Matti Vanhaselle, joka ei noista ajoista tosin omaa henkilökohtaista poliittista kokemusta, mutta tullee kirjoituksessa esitetyistä ajatuksista "valaistuksi" valtiosihteerinsä Risto Volasen kautta - hänen kun pitäisi erinomaisen hyvin tuntea ja tunnistaa vissit analogiat...

        >>>>>>>>>>>>>>>>>>>>>>>>>>>>>>>>>>>>>>>

        "KANSANVALTAISEN KEHITYKSEN LÄHTÖLASKENTA

        Tämän päivän politiikalta vaaditaan ennen muuta edellytyksiä nopealle
        kansanvaltaiselle kehitykselle. Eriarvoisuus lisääntyy ja vähäiset
        tasa-arvoisuutta lisäävät ratkaisut riittävät tuskin pidättelemään
        taantuvaa kehitystä. Meidän maassamme on ennen muuta kysymys tuloeroista
        ja alueellisesta eriarvoisuudesta. Koko maailmassa tilanne on saman
        suuntainen mutta pahempi.

        Kansanvaltainen kehitys tarkoittaa tasa-arvoisuutta lisääviä
        yhteiskunnallisia ratkaisuja kaikilla aloilla ja kaikkialla. Sen tiellä on
        monia esteitä. Vähäiset osaratkaisut jäävät näennäisiksi eivätkä kykene
        edes panemaan alulle kokonaisvaltaista demokraattista kehitystä.
        Ratkaiseva este on se, että talouselämä ei edes periaatteessa kuulu
        kansanvaltaisen politiikan piiriin. Taloudellinen valta ei ole
        demokraattista. Taloudellisen vallankäytön tulokset eivät jakaudu
        tasa-arvoisesti.

        Kaikki valta on poliittista. Siten taloudellisella vallalla on poliittiset
        seuraukset eri aloilla. Se kykenee mitätöimään sosiaalipolitiikan
        pyrkimyksen tasoittaa eroja. Se tekee mahdottomaksi kansanvaltaisen
        kulttuurin. Taloudellisen vallan henkinen ilmentymä on porvarillinen
        ylivalta, joka hallitsee mm. tiedonvälitystä yhteiskunnassa.

        Taloudellisen vallankäytön demokratisoiminen on kansanvaltaisen kehityksen
        välttämätön ehto mutta ei ainoa autuaaksi tekevä. Kansanvaltainen kehitys
        edellyttää sen lisäksi paljon muuta kokonaisvaltaista etenemistä.
        Taloudellinen kansanvalta ei myöskään ole toteutettavissa kertaheitolla
        ylimaallisena humauksena. Tarvitaan kehitystä, nopeaa ja järkevää.

        Poliittisella tasolla oikeisto on kansanvaltaisen kehityksen pahin este.
        Vasemmiston heikkous on dogmaattisuus ja tietty yksioikoisuus.
        Kansanvaltainen kehitys vaatii käyttövoimakseen sosiaaliradikaalisen
        uudistusliikkeen. Meikäläisessä tilanteessa se voidaan paikallistaa
        radikaaliksi keskustaksi. Pelkkä keskusta ei riitä kuvaamaan tätä
        yhteiskunnallista voimaa, koska keskustan nimissä tarjotaan myös
        vanhoillis-porvarillisia ja mitäänsanomattoman liberalistisia
        ajatusrakennelmia. Porvarillinen keskustalaisuus voi saada sairastuessaan
        myös helposti puolifasistisia piirteitä. Radikaalinen ja porvarillinen
        keskustalaisuus ovat reaktioita samaan tilanteeseen, mutta niiden
        johtopäätökset menevät eri suuntiin.

        Oikiston kanssa radikaalilla keskustalla ei ole mitään yhteistä.
        Perinteellisen vasemmiston kanssa sillä on yhteistä, mutta ei kaikki.
        Koska nopeaan kansanvaltaiseen kehitykseen ei päästä ilman yhteistyötä,
        radikaalilla keskustalla ei ole hetkenkään epäilystä siitä, miltä taholta
        se etsii yhteistyökumppaninsa. Yhteistyösuunnan valinta ei ole mikään
        turhanpäiväinen päähänpinttymä, vaan se on keskeinen osa nopean
        kansanvaltaisen kehityksen strategiaa. Se on poliittinen linjaratkaisu,
        jota ei voida sivuuttaa höpinällä ”omasta itsenäisestä vaihtoehdosta” tai
        ”identiteetistä”.

        Radikaalin keskustan oman linjan vahvuus on juuri siinä, että se kestää
        myös ratkaista monipuoluejärjestelmässä niin tärkeän yhteistyökysymyksen.
        Korostettu yhteisesiintyminen vasemmiston kanssa on tarpeellista siksi,
        että keskusta kokonaisuudessaan on vino oikealle. Jotta keskustasta voi
        tulla nopean kansanvaltaisen kehityksen käynnistäjä, sen on irtaannuttava
        oikeiston holhouksesta. Vallitseva hallituspoliittinen suuntaus on
        rohkaiseva. Se tarvitsee tukea ja voimanlisää.

        Mahdollisuudet ovat keskustassa."

        [Yllä oleva kirjoitus on ilmestynyt pääkirjoituksena Helsingin yliopiston
        ylioppilaskunnan vaaleihin liittyvässä lehdessä nimeltä ”Otollinen Aika”,
        jonka vastaavana (pää)toimittajana toimin ja joka määritteli itsensä
        seuraavasti: ”Otollinen Aika - demokraattisen keskustan äänenkannattaja,
        ilmestyy tarpeen niin vaatiessa ”. (Lehti ilmestyi 13.10.1970)] - -" /

        Kirjoitus löytynee myös tuolta:

        http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=110&conference=1500000000000105&posting=22000000013335088

        >>>>>>>>>>>>>>>>>>

    • mvv

      kiinnostunut, mutta vastaan kun tuli tämä avattua.
      En kovin tarkasti lukenut avastasi, mutta otksun vaalitappiosta siinä olleen kyse.
      Syitä on yhtä hyvin oppositiopolitiikassa kun nyt hallitusvastuussa olemisessa. Keskusta arvosteli lähes kaikkea mikä liikui. Näin ihmisille jäi väärä käsitys, eli liian suuret toiveet mitä Keskusta voi tehdä.
      Vaikka maatalousväestö on enää pieni osa Keskustan kannattajissa, niin sen aktiivisuudella on ratkaiseva merkitys vaalityölle. Maatalousväestö on pettynyttä viimeaikaisiin maataloupäätöksiin. Tuli ensiksikin tämä141 ratkaisu jonka vaikutukset sitten sälytettiin myös 142 alueelle, siinä meni tuhansia ääniä.
      Paremmin muistetaan sitten nämä sokeriasiat ja maaseudun kehitysrahat, joissa kummissakin tuli takkiin. Monet maaseudun ihmiset ovat irvailleet Niinistönkin maaseutumyönteisyydelle. Ne jotka asiat tuntevat eivät ole irvailleet, he tietävät Lipposen hallituksen aikana maatalousasioiden olleen paremmin hallinassa. Osaksi tästä kuuluu kiitos juuri Niinistölle.
      Tuskin teillä nyt kuitenkaan niin kova hätä on kun annat ymmärtää, nämä vaalit olivat Keskustalle myös myönteiset, ainakin luottamusta tuli, ja se on aina hyvä.
      Yksi teidän vika on myös ylimielisyys, sinustakin se oikein hehkuu kaapeliakin pitkin. Suurimman virheen teette jos Väyrysestä kuvittelette pelastajan tulevan. Jos Väyrynen tuo teille yhden äänen kaksi lähtee pois. Ei teillä nyt Vanhasta parempaa vaihtoehtoa ole, joku muu nollaisi vain luottamuksen minkä hän on saanut aikaan.
      Minulle on useampikin Keskustalainen isäntä sanonut ettei mikään muu hallitus olisi niin huonoja maatalousratkaisuja tehnyt kun nykyinen, he ovat olleet aivan vilpittömästi sitä mieltä. Kun kumartaa yhteen suuntaan pyllistää toiseen.
      Maatalouden asioissa olisi myöskin hyvä muistaa kannattaa puoluetta jolla on suhteet suuriin Eurooppalaisiin puolueisiin.
      Keskusta kuuluu Liperaali-ryhmään joka on kaikkein vomakkaimmin teollistamassa maataloutta ja hävittämässä perheviljelmät.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Orpo pelästyi, kun asiat tulivat ilmi ? Hallitus ei enää tuekaan Garden hanketta

      Pääministerinä Orpo on vastuussa hallituksensa päätöksenteosta. Hallitus päätti avokätisestä tuesta hankkeelle, joka ei
      Kansallinen Kokoomus
      367
      1415
    2. Mitähän ajattelet

      Nykyään minusta tai meistä tai tapahtuneista?
      Ikävä
      63
      926
    3. Mitä kaivattusi

      pelkää? 👻
      Ikävä
      83
      880
    4. Ei käy sääliksi sitä miestä

      Sitä saa mitä tilaa.
      Ikävä
      116
      875
    5. Olet kuin minä

      Jännä huomata tämä kerta toisensa jälkeen eikö ❤️
      Ikävä
      62
      825
    6. Hankkikaa elämä

      Tiedetään että hän on mielenkiintoinen mutta rajansa kaikella.
      Ikävä
      94
      701
    7. Sinun silmiisi kun

      Katson niin ymmärrän sen. 👁️👁️👀
      Ikävä
      45
      681
    8. En ehkä onnistu siinä

      Kovasti minä yritän näyttää kauniilta, vain sinua varten, mutta en taida onnistua siinä.
      Ikävä
      56
      594
    9. Voisitko mies auttaa..

      Ottaisit yhteyttä vielä kerran, jos haluat? 🤔 Jätäthän ilkeät kommentit pois.
      Ikävä
      49
      589
    10. Miksi naiset tuoksuvat vaihdevuosien tietyssä vaiheessa todella etäännyttäviltä

      Mietin tätä, onko luojalla ollut jokin tarkoitus näin voimakkaan lemun aikaan tekemiselle. Monet ajattelevat miten joku
      Sinkut
      112
      534
    Aihe