Keskustelu on vain täysi-ikäisille

Tämän keskustelualueen sisältö ei sovi alaikäisille. Jatka vain, jos olet täyttänyt 18 vuotta.

Näin äitini

Olen 17 ve poitsu ja kerran, kun minun piti olla viikonloppu kavereiden luona, tulinkin takaisin aikeisemmin. Äitin on YH nainen ja ole asunut hänen kanssaan jo muutaman vuoden vanhempieni eron jälkeen. No nut tulin kuitenkin rivitaloonmme takaovesta, saunan kautta ja samassa kuulin ääniä äidin makkarista. Hiivin hiljaa lähemmäksi ja olin saada sätkyn, kun katsoin sisään. Äidilläni oli vuoteessa kolem aika nuorta miestä ja hän oli miesten käsiteltävänä siinä. Ensin tunsin vihaa, sitten kiinnostusta ja sen jälkeen kiihkoa. Kullini nousi kerralla ja siinä oven takana runkkasin todella kovat orkut seuratessani äitini nautiskelua. Kun spermani lensivät matolle, hiivin omaan huoneeseen. Sammutin valot ja koetin olla kuuntelematta ääniä mitä asunnosta kuului. Vedin vielä itsltäni kerran enenkuin nukahdin.
Aamulla kun heräsin, istui äitini vuoteeni reunalla hymyilleen ja silloin vasta tajusin, että olin aivan alasti ja pidin kädessäni kovaa kaluani.
Äiti kysyi, että olinko pitänyt näkemästäni. Hän oli kaikesta huolimatta huomannut saapumiseni. mutta oli jatkanut touhujaan. Olin vähän häpeissäni ja yritin peitellä alastomuuttanai, mutta äidillä oli kai vieläkin alkoholia veressä, sillä hän sanoi haluavansa nähdä kun tyydytän itseni. Samalla hän otti kullistani kiinni ja hyväili minua. Kyrpäni seisoi nyt vielä enemmän eikä minun tarvinnutkaan vetää itse, vaan äitini otti minulta käteen. Hurmio oli todella valtava. Ainoastaan muutaman vedon jälkeen spermani lensivät äitini käsille ja olimme hetkern siinä toisiimme jietoutuneena. Sen jälkeen muutin äidin makkariin asumaan. Emme koskaan naineet, mutta tyydytimme toisemme käsin hyvin usein. Vieläkin kaipaan sitä.
22330
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Mun käy sua sääliks kun sä näät tommosia päiväunia... ja vielä omasta äidistäs!!?? Todella hälyttävää. Mutta tiiätkö että tänäpäivänä on mahdollista saada todella ammattitaitoisten ihmisten apua! Kysäseppä omalta lekurilta lähimmän mielenterveystoimiston numeroo ja varaappa aika sinne... se olis terveellistä. Pikaista paranemista!!! :)

Äänestä
  • Minä panin vaariani perseeseen. Kyllä se oli ihanaa. Kaipaan sitä vieläkin.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


3:n kanssa kirjoitti:

Olen 17 ve poitsu ja kerran, kun minun piti olla viikonloppu kavereiden luona, tulinkin takaisin aikeisemmin. Äitin on YH nainen ja ole asunut hänen kanssaan jo muutaman vuoden vanhempieni eron jälkeen. No nut tulin kuitenkin rivitaloonmme takaovesta, saunan kautta ja samassa kuulin ääniä äidin makkarista. Hiivin hiljaa lähemmäksi ja olin saada sätkyn, kun katsoin sisään. Äidilläni oli vuoteessa kolem aika nuorta miestä ja hän oli miesten käsiteltävänä siinä. Ensin tunsin vihaa, sitten kiinnostusta ja sen jälkeen kiihkoa. Kullini nousi kerralla ja siinä oven takana runkkasin todella kovat orkut seuratessani äitini nautiskelua. Kun spermani lensivät matolle, hiivin omaan huoneeseen. Sammutin valot ja koetin olla kuuntelematta ääniä mitä asunnosta kuului. Vedin vielä itsltäni kerran enenkuin nukahdin.
Aamulla kun heräsin, istui äitini vuoteeni reunalla hymyilleen ja silloin vasta tajusin, että olin aivan alasti ja pidin kädessäni kovaa kaluani.
Äiti kysyi, että olinko pitänyt näkemästäni. Hän oli kaikesta huolimatta huomannut saapumiseni. mutta oli jatkanut touhujaan. Olin vähän häpeissäni ja yritin peitellä alastomuuttanai, mutta äidillä oli kai vieläkin alkoholia veressä, sillä hän sanoi haluavansa nähdä kun tyydytän itseni. Samalla hän otti kullistani kiinni ja hyväili minua. Kyrpäni seisoi nyt vielä enemmän eikä minun tarvinnutkaan vetää itse, vaan äitini otti minulta käteen. Hurmio oli todella valtava. Ainoastaan muutaman vedon jälkeen spermani lensivät äitini käsille ja olimme hetkern siinä toisiimme jietoutuneena. Sen jälkeen muutin äidin makkariin asumaan. Emme koskaan naineet, mutta tyydytimme toisemme käsin hyvin usein. Vieläkin kaipaan sitä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu