Olen seurannut tämän palstan "keskusteluja" jo jonkin aikaa presidentinvaalien tienoilta, enkä voi muuta sanoa, kuin että häpeän syvästi sitä, että asun tällaisessa maassa, jossa ihmiset eivät osaa argumentoida asiallisesti. "52% SUOMALAISISTA ON RYSSIÄ" -otsikolla varustettu aihe oli yksi pohjanoteerauksista, puhumattakaan "keskusteluista", joissa Halosta on sanottu huonommaksi vaihtoehdoksi, koska hän "pukeutuu huonosti ja tyylittömästi". Ainut, mitä tässä vaiheessa voin toivoa, on, että (edes) suuri osa näistä tällaisista "keskustelijoista" olisi alaikäisiä, joilla tuo ajattelu- ja/tai kirjoitustaito ei ole vielä välttämättä kehittynyt kovin pitkälle.
Mitä tulee varsinaiseen aiheeseen, olen hieman hämmentynyt tästä kaikesta ryöpytyksestä, jota varsinkin Halonen täällä saa osakseen: paljon puhutaan punaväristä ja sen nousemisesta. Kuusi vuotta sitten kansa valitsi saman naisen samaan hommaan, ja hyvä oli. Mikä nyt on muuttunut, miksi nyt itketään sitä, mitä hän edustaa? Eikö ihmisillä oikeasti ole mitään parempaa tekemistä, kuin itkeä sellaisten asioiden perään, jotka on olleet ja menneet (tai tässä tapauksessa; lyöty lukkoon)?
Vaalit järjestettiin, kansa sai äänestää, tulos tuli varmaan kaikille selväksi. Olkoonkin, että lopputulos oli tiukka, kansa valitsi enemmistöllä virkaan mielestään paremmin sopivan.
Presidentin virkahan on loppujen lopuksi melko lailla edustusvirka. Keskittäkää katseenne tuleviin eduskuntavaaleihin ja äänestäkää oman asianne ajajia siellä. Kyllä näitä presidenttejä tulee ja menee vielä jatkossakin.
Kuten joku täällä jo kirjoittikin, kaikkien mielestä hyvää presidenttiä tuskin tullaan ikinä löytämään. Ja varmasti on olemassa monia paljon, paljon huonompia vaihtoehtoja, kuin mitä Tarja Halonen on. Loppujen lopuksi, hänkin on vain ihminen siinä missä me muutkin. Kai hänelläkin on oikeus omaan persoonaan ja persoonallisuuteen?
Ahdasmielisyys ja kyräily narikkaan.

Vastaukset 2
Vanhimmat
ahdasmielisyys olisi jo jätettävä unholaan ja tulevaisuuteen pitää katsoa luottavasti ja samalla uskaltaa tunnustaa rehellisesti menneisyyden rikoksetkin:
Katso siis linkki loppuun saakka:
http://www.yle.fi/yle24/videosali/index.php?a=10&t=1&q=12
Kiitos linkistä. Kannattaa todella katsoa, vaikka osin tylsää jorinaa onkin. Tässä nähdään taas, mistä asenne-eroista on kyse.