SUURI TYHMYYS

Miespuolinen

Tärkeä kysymys kuuluu, miten presidentin vaaleissa tapahtuneet menetykset saadaan takasin.
Kärsimme menetystä ei vain taloudellist, mutta myös aattellista ja henkistä sekä aineellista.
On vaikeaa kirjoittaa, kun puoluetta johtaa nainen ja ylipäätäänkin johtajaa on vaikea kritisoida. Siimes on sanonut melko selvästi, ettei toimi kansandemokrattisin tavoin, sen aika on ohi. Toisaalta hän on presidentin vaaleissa ollut Viialaisen kanssa avosylikkäin SDP:ssä. Kavalsiko SDP siimeksen Viialaisen kautta, vai onko Viialainen Siimeksen asialla demareihin päin.

Jos katsoo vähän taaksepäin ja uskaltaa olla hiukan kriittinen havaitsee, että SKDL on aina tullut enemmän tai vähemmän huijatuksi demarien taholta. Vaikuttamisreitti on ollut SAK-työnantajat-SKDL:n jäsenet. Tässä näydelmässä on "tunneäly" ollut ahkerassa käytössä. Miten, jätän sen kertomatta. Sillä siitä nousisi vain suuri häly ja ne, jotka ovat etunenässä puoluetta ja orkanisaatioata johtaneet, eivät myönnä kavallusta tapahtuneen. Puoluessamme on kaiken tämän ymmärtäneitä, mutta heidät vaietaan.

4

283

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • tonto

      Nyt kun kepu on menossa oikeelle se tietää markkinaa vasureille. Tarttee osata vain ottaa hyöty. Demarisysteemi ei siihen käy.

    • on vaikea kirjoittaa ja kritisoida?? Anna tulla TÄYSILLÄ, sillä VAS.liitto ymmärtääkseni on puolue, jonka voima on suorassa suhteessa sen AVOIMUUTEEN! Oletko jäsen? Jos et, niin liity! Se on AINOA keino vaikuttaa puolueen toimintaan!!
      vom

      • Miespuolinen

        Kiitos hyvistä kommenteista. Joo, en ole puolueen jäsen. Ei en halua Vasemmistoliiton jäsenkirjaa.
        Olen kasvanut kansandemokraatisen (SKDL) fiksun ja osaavan miehen vierellä. Hän puhui ja opetti, mitä kansandemokratia on. Sain olla lukuisia kertoja erään kansandemokraattisen luottamusmiehen vieraana ja sitten minulla on ollut hieno tilaisuus toimia yhden läänin aluella työpaikoilla. Tässä työssäni jatkui hyvä yhteistyö kansandemokraattisesti ajattelevien työmiesten kanssa, josta kiitos. Sen sijaan, en koskaan ymmärtänyt demareita niin hyvin. Vaikkakin tulin toimeen heidän kanssaan.

        Avoimmuus on hyvin tärkeä, mutta osoittelvassa sanomassa täytyy olla varovainen, koska lapsi menee helposti pesuveden mukana. En epäile sitä, etteikö Vas.liit. ole osaavaa väkeä. On varmasti.

        Ongelmaa näyttää olevan joskus luodun ideologisen teorian soveltamisessa nyky-yhteiskunnassa. Teorioista voi yleensäkin sanoa sen, että niistä vain erittäin harvat, jos yhtään, voivat olla hyviä ilman muuntumista. Aatteista puheen ollen, hyvä aate säilyttää hyvän kosketuspinnan kannattajiinsa. Kun niin käy, että kosketuspinta käy liian ohueksi ja alkaa löysätä, silloin on aina mietinnön paikka. Sillon tarvitaan erilaisia aivoriihiä selvittämään, missä tehtiin heikosti. Selvittämisessä pitää voida olla kriittinen myös ns. hyvän yhteistyön suhteen. Kansandemokratiassa on aivan selvästi käynyt niin, että kriittisyys hallitsevan hyvän yhteistön suhteen ei ole ollut riitävän monipuolinen ja syväulotteinen.

        Mm. edellä sanotun vuoksi, hallitsevaksi muodostunut hyvä yhteistyö on muuttunut uskoksi ikuiseen hyvään yhteistyökumpanista. Niinpä paljon tärkeitä asioita on jätetty kummpanin hoitoon. Näin välinpitämättömyys omaan aatemaailmaan on hiipinyt tilalle.

        Puolueen nimen muutoksessa meni paljon arvokkaita tunteita ja uskoa omaan yhtenäisyyteen. SKDL puolueen nimenä oli käsite suomalaisessa yhteiskunnassa. Olisi tarvittu vain pieni ehostus. Ns. päivittäminen. Esim. Kansandemokraattinen puolue ry. Mennyt on mennyttä. Mahdollisuksia on vielä, mutta kipeältä tuntuvilta asioiden parantamisilta ei voi välttyä. Kansandemokraatit, seisokaa omilla jaloillanne, istukaa omalla tuolillanne, uudistakaa atettanne yhteikunnan muutoksen mukana, luokaa omat puolueohjelmanne selkeiksi ja markinoikaa. Hyvää jatkoa!


    • Muuten hukka perii

      ...Lääkärismies Siimeksen ohjaksissa...Tohtori Arkapolvi Halosen julkisessa nöyryytyksessä toiset kuusi vuotta...katsokaa peiliin kun annatte kissojen kusta kenkiinne!

      Olisi aika marssia vappuna miessakissa uuteen huomiseen...globaalia mielivaltaa ja femisnismiä vastaan..niin sisäpuolella puolueen kuin sen ulkouolisessa haasteessa?

      Perustetaan uusi puolue, jos naisväki valtaa feminismillään SDP:n ja Vasemmistoliiton!

      Ollaan miehiä..eikä hiiriä! Lastemme ansaitsee isänsä kunnioituksen ja päinvastoin!! Naiset on naisia, jos osaavat hillitä ylähuulensa...ja se kiristää sopivasti myös alahuulia...kuka niistä mitään nauttii jos molemmat ovat venyneet liikaa.. ei sitä kitinää kukaan kestä eikä vuodatusta?! :)

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mikä teidän jutussa on ongelmana?

      Missä meni pieleen?
      Ikävä
      167
      1404
    2. Kauhavan häiriköijistä

      Juttua Iltalehdessä. Pakko sanoa että noi nuoret on kyllä ihan pimeitä. Putkin peltoja jupksevat kiusaamaan kun ei tietä
      Kauhava
      40
      995
    3. Haluan sinut, kuuletko minua.

      Haluan sinut. Toivon, että voisimme olla yhdessä. Mietin pystynkö täyttämään toiveesi, olemaan arvoisesi. Voisitko saad
      Ikävä
      38
      725
    4. Auto ajoi päälle?

      Ja pakeni luin iltapäivälehdestä. ! Ken on kuski joka tuollee teki
      Kuusankoski
      14
      640
    5. Miksi Lapset kiusaa yöllä

      Miksi Lapset kiusaa yöllä ihmisiä? Miksi vanhemmat antaa tämän tapahtua? Eikö ne huomaa ettei lapset ole kotona vai eivä
      Kauhava
      28
      632
    6. Hän on tosi

      hyvännäköinen. Ei edes ryppyi oo. :D
      Ikävä
      36
      616
    7. Tehdäänkö tänään toiveista totta?

      Poikkea tänä illasta siinä lähellä ja annetaan silmien puhua ja sen jälkeen puhu sinä lopulta mitä ajattelet..
      Ikävä
      46
      607
    8. Sama ransetti taas!

      Keikkui tällä kertaa Honkavaaran tien varressa muutaman sadan metrin päässä Louhenkoskelta.. Otin rekisterin ylös ja ver
      Hyrynsalmi
      20
      602
    9. Ajatteletko ollenkaan minua

      Naiselle, jonka kanssa vahva tunne yhteydestä. Jota kipeästi kaipaan, mutta jota ei juuri näe. Onko siitä jo kolme vuott
      Ikävä
      30
      577
    10. Viimeinen lankafest

      Käykää viimeisessä lanka festissä. Ensivuonna sitä ei enää ole. Rahat on loppu. Harmi .
      Puolanka
      17
      563
    Aihe