Palkan ulosmittaus jos ulosotto menossa Ruotsissa

Minulla on ruotsalainen työnantaja, jonka maksamasta palkasta ruotsin kruunuvouti ulosmittaa joka kuukausi 3500 kr.

Nyt minulle on tulossa myös suomen ulosottoon vireille asioita, ja ihmettelen, voiko suomen ulosottoviranomainen käydä vielä ulosmittaamassa vielä lisää palkastani?
1857
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Tuossa tulevat ns. ensisijaisuudet huomioitavaksi samallalailla kuin puhtaasti kotimaisenkin velan suhteen.

Eli tietyn suojaosuusmäärän ylitse ei voi mennä perintä (jos jo otetaan maksimia ruotsin puolella), mutta voi tapahtua niin, että jos jokin suomalainen velka kiilaa ruotsin velan edelle niin ruotsin perintäosuus pienenee ja suomalainen astuu kuvaan mukaan. Voi tulla kyseeseen myös, että ruotsin velkaa peritään niin kauan kuin sitä on, ja suomen perintä lähtee juoksemaan sen jälkeen.

Noin siis kansainomaisesti kerrottuna. Yhteisesti tilannetta aina tarkastellaan, mutta kun kahteen eri maahan on velkaa (olet muuten aika ehtivä kaveri:)) niin paperihommaa varmasti riittää ja ns. sulauttaminen ei välttämättä onnistu kaikista helpoiten.

Suomessa siis otetaan käytännössä enemmän vielä kuin nyt ruotsissa palkasta päälle JOS vielä on varaa kiristää. Mutta sen tietää sitten vasta kun kokonaisuus on katsottu. Älä huoli, kyllä suomen ulosmittarit varmasti ottavat yhteyttä asian tiimoilta.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


TeemuK kirjoitti:

Minulla on ruotsalainen työnantaja, jonka maksamasta palkasta ruotsin kruunuvouti ulosmittaa joka kuukausi 3500 kr.

Nyt minulle on tulossa myös suomen ulosottoon vireille asioita, ja ihmettelen, voiko suomen ulosottoviranomainen käydä vielä ulosmittaamassa vielä lisää palkastani?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu