Mielestäni syntyy ristiriitainen tilanne kun istuva Presidentti on ehdokkaana vaaleissa. Virkaan astuessaan Presidentti lakkaa olemasta minkään puolueen jäsen (ainakin teoriassa) ja periaatteessa on puolueiden yläpuolella. Näin pitääkin olla mutta osallistuessan vaaleihin Presidentti on näkyvästi sen puolueen ja väestön osan ehdokas jonka etujen ajamisesta on 6 vuotta aikaisemmin luopunut.
1 kausi olisi
parempi
3161
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 3
Vanhimmat
Kuusi vuotta tarpeeki yhdelle. Jos olsi neljä vuotta, sitten voisi olla kaksi kauttakin. Ikäkin alkaa jo painaa, koska nämä valitut presidentit lähentelevät normaali eläkeikää.
että molemmissa vaaleissa yli puolet kansasta haluaisi jonkun muun presidentin niin tuntuu oudolta että siitä huolimatta sama henkilö voi olla virassa 12 vuotta.
Yksi kausi olisi sopiva koska kukaan ei koskaan voi olla niin suosittu että ansaitsee 2 kautta. Ja demokratialle sekä koko järjestelmälle olisi piristys kun kokoonpano vaihtuu säännöllisesti.
luitko ajatukseni:)