Keskustassa vallitsee nyt paniikkimieliala. Eero Lankian ero on laukaissut patoutuneen masennuksen ja nyt aletaan tempoilla muitakin muutoksia. Uutisten mukaan Kepussa suunnitellaan nyt myös ministerivaihdoksia. Syyksi huonoon menestykseen arvellaan siis myös joidenkin ministerien töppäyksiä.
Ensimmäisenä näistä tulee mieleen maatalousministeri Juha Korkeaoja, jolla on repussaan näitä torjuntavoittoja tuliaisina kerta toisensa jälkeen eikä sen kummempia tuliaisi ole luvassa jatkossakaan. Tuskin kuitenkaan maatalousministerin vaihtaminen auttaa silloin, kun Keskusta puolueena on hakoteillä koko maatalouspolitiikassa.
Toinen vaihdokki voisi olla kulttuuriministeri Tanja Karpela. Hänen suuri töppäyksensä oli tekijänoikeuslaki, jota aiheesta kritisoitiin puoluekannasta riippumatta. Myös Karpelan susilausunnot ovat varmaan herättäneet kränää puolueen sisällä eivätkä kaikki kannattajatkaan taida ihan ymmärtää aina, missä Karpelan aivoitukset kulkevat. Kyllä hän on nyt se, joka saa luvan ensimmäisenä lähteä. Se voi tietää Karpelan koko poliittisen uran loppua.
Muita ajolähtöpesillä olevia ministereitä voisivat olla Liisa Hyssälä, jolla taipumus höpistä enemmän kuin tehdä, ja Hannes Manninen, joka puolestaan ehkä itsekin haluaa päästä pois, kun ei halua päästä Kepulle vastenmielisen kuntauudistuksen isäksi. Seppo Kääriäinenkin voisi olla vapaaehtoisten lähtijöiden joukossa, koska hän on keskeisesti valmistellu puolueen periaateohjelmaa, jota joudutaan tappioputken vuoksi ehkä vielä vähäsen hiomaan.
Ei Kepu kaikkia ministereitä ala vaihtamaan, joten ehkä lähtijät ovat Karpela ja Korkeaoja.
Kepu panee myös uusia vereksiä voimia peliin. Mari Kiviniemi on jo hallituksessa ja saa sinne ilmeisesti jäädäkin, vaikka Lehtomäki palaakin takaisin. Toinen varapuheenjohtajista eli Antti Rantakangas on yrittänyt ahkerasti profiloitua voimamiehenä ja saattaa olla hänet päästetään myös irti. Rantakangas voi kyllä olla demareille punainen vaate, sillä hän on ärhäkämmin arvostellut demareita. Mutta jos eduskuntaryhmän puheenjohtajan Kallin puheet hallituspolitiikan teräöittämisesta halutaa toteuttaa, Rantakangas on silloin todennäköinen valinta. Vaihtoehtoisesti myös Timo Kalli voisi tulla kysymykseen uutena ministerinä.
Kepun kriisi syvenee
11
599
Vastaukset 11
Luin tuosta ylempää Wiljamin jutun ja siitä nyt nähdään sitten, että Paavo Väyrynen on aloittanut myllytyksensä. Paavo oli kaukaaviisas kuten ennakoin ja jätti tukematta Niinistöä ja porvarisopimusta. Jossain vaiheessa Väyrynen saattaa suorin sanoinkin tyrmätä koko sopimuksen Keskustan kannalta harkitsemattomana tekona, missä ei osattu punnita riittävästi sopimuksen kaikkia vaikutuksia. Tällainen puhe olisi selkeästi jo Matti Vanhasen haastamista. Nyt Väyrynen vielä puhuu ympäripyöreämmin väärästä cityvihreästä linjasta.
Vanhanen saa nyt pahimman mahdollisen vastapelurin puolueen sisään. Väyrynen osaa haastamisen ja hän osaa pelätä myös selän takana. Pitkien puukkojen yöt ovat alkaneet. Tästä tuleekin nyt todella nautinnollista teatteria pitemmäksi aikaa.- kiinnosta
demarien kohtalo ollenkaan? miten huonosti sille käy?
kiinnosta kirjoitti:
demarien kohtalo ollenkaan? miten huonosti sille käy?
Arvelisin, että demarit saavat osansa Kepun vähentyvästä kannatuksesta. Tälla palstalla käydään kuitenkin keskustelua Kepusta eikä demareista.
- selvää..
Mielipidepankki kirjoitti:
Arvelisin, että demarit saavat osansa Kepun vähentyvästä kannatuksesta. Tälla palstalla käydään kuitenkin keskustelua Kepusta eikä demareista.
että keskusta tulee saamaan suuren osan sosialismin romahduksesta ja sitä kautta demarien kannatuksesta.
selvää.. kirjoitti:
että keskusta tulee saamaan suuren osan sosialismin romahduksesta ja sitä kautta demarien kannatuksesta.
Sai Kepu sosialismin romahtamisesta lisä-ääniä. Kepun kannatus on pienimmillään 70-luvulla, mutta sitä mukaa kuin kommunistien kannatus väheni, nämä karkasivat toiseen poliittiseen kotiinsa, agraarisosialistien pariin. Demareiden kannatukseen sosialismin romahduksella ei ole ollut mitään vaikutusta. Demarithan ovat aina olleet komuunistien pahimpia vihollisia, joten demarit eivät hyötyneet sosialismin romahtamisesta yhtä paljon kuin Kepu.
- Heh.
selvää.. kirjoitti:
että keskusta tulee saamaan suuren osan sosialismin romahduksesta ja sitä kautta demarien kannatuksesta.
Sehän oli varmin tae, että, kun Mikko ennustaa jotain, niin ei käy;-)
- puhaltavat
Mielipidepankki kirjoitti:
Sai Kepu sosialismin romahtamisesta lisä-ääniä. Kepun kannatus on pienimmillään 70-luvulla, mutta sitä mukaa kuin kommunistien kannatus väheni, nämä karkasivat toiseen poliittiseen kotiinsa, agraarisosialistien pariin. Demareiden kannatukseen sosialismin romahduksella ei ole ollut mitään vaikutusta. Demarithan ovat aina olleet komuunistien pahimpia vihollisia, joten demarit eivät hyötyneet sosialismin romahtamisesta yhtä paljon kuin Kepu.
demarit on aika "vallaton" puolue koska rahan mahti on sittenkin niin suuri.
http://www.helsinki.fi/agora/vara/yleista/markkinavoimista.html
http://uussuomettuminen.blogspot.com/2006/01/toveri-elo-ja-kommunismin-rikokset.html - etkö...
puhaltavat kirjoitti:
demarit on aika "vallaton" puolue koska rahan mahti on sittenkin niin suuri.
http://www.helsinki.fi/agora/vara/yleista/markkinavoimista.html
http://uussuomettuminen.blogspot.com/2006/01/toveri-elo-ja-kommunismin-rikokset.htmlmitenkään halua kommentoida
tuota demari
toveri Elon "neorealismiä"?
- Sdp:n
Ja demareissa on paniikki päällä,jos keskusta lopettaa myöntyväisyyspolitiikkansa hallituksessa. Jos keskusta ja kokoomus lähentyisivät toisiansa,loppuu samoin heidän valtapolitiikkansa Suomessa.Jyrki Kataisen samoin tämä vahvistaisi vain demokratiaa Suomessa,joka pitää täysin paikkansa.
- Hupia luvassa.
>Ministerikierrätys lienee kuitenkin edessä maaliskuun alussa, kun ulkomaankauppaministeri Paula Lehtomäki palaa takaisin hallitukseen. Tuuraaja Mari Kiviniemi saanee jatkopestin hallituksessa. Vaakalaudalla ovat Hannes Mannisen, Juha Korkeaojan ja Mauri Pekkarisen paikat.
(MTV3)- kun kerrankin arvostetaan
Mauri Pekkarinen on hoitanut ministerintehtävänsä hyvin, itse asiassa kritiikittä. Ei pahoja puheita kotiinpäinvetämisistä, iltalypsyistä eikä muustakaan edes opposition taholta.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Orpo pelästyi, kun asiat tulivat ilmi ? Hallitus ei enää tuekaan Garden hanketta
Pääministerinä Orpo on vastuussa hallituksensa päätöksenteosta. Hallitus päätti avokätisestä tuesta hankkeelle, joka ei3671415- 63926
- 83880
- 116875
- 62825
- 94701
- 45681
En ehkä onnistu siinä
Kovasti minä yritän näyttää kauniilta, vain sinua varten, mutta en taida onnistua siinä.56594Voisitko mies auttaa..
Ottaisit yhteyttä vielä kerran, jos haluat? 🤔 Jätäthän ilkeät kommentit pois.49589Miksi naiset tuoksuvat vaihdevuosien tietyssä vaiheessa todella etäännyttäviltä
Mietin tätä, onko luojalla ollut jokin tarkoitus näin voimakkaan lemun aikaan tekemiselle. Monet ajattelevat miten joku112534