Vuonna 2012 ovat seuraavat presidentin vaalit. Presidentin vaalit ovat mukavia vaaleja ja varsinkin niiden jälkitunnelmat. Ja itkevät ruotsalaiset -94, itkevät kepulaiset 2000 ja itkevät Kokoomuslaiset -06. Vuonna 2012 ovat toiselta kierrokselta selkeästi pudonneet pienet ja pienet-keskisuuret puolueet kuten mm. Kepu joka omilla toimillaan teki itsestään selkeän Kokoomuksen apupuolueen vuosina 2005 ->. 2012 ovat vastakkain Jyrki_boy Katainen ja Suvi-Anne Siimes ja kun kaikki äänet toisenkierroksen jälkeen on laskettu todetaan Suvi-Anne voittaneen äänin 51,8% - 48,2% Kataiselle. Ja taas itkee JariSarasvuoKokoomus. Naurattaa jo etukäteen.
2012
Matti
3170
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 3
Vanhimmat
Suvi-Anne Siimes, et voi olla tosissasi?? Sitä paitsi sillä on ärrävika eli toisinto Halosesta. Suvi-Annesta ei ole presidentiksi ja Katainen taitaa olla liian nuori ottaen huomioon aikaisempien presidenttien iät. Laitahan lista uusiksi.
Jos niin kävis niin saattaisinpa todeta ilahtuneena että ihan kaikki järki ei maailmasta sentään oo vielä hävinny...
kuvittele. Ettäkö Tarja luopuisi kerran saamastaan vallasta. Älä unta näe sillä poikkeuslailla hänet nimitetään v 2012 taas 6v-kaudeksi. Että siinä meillä kestopressa niin kauaksi aikaa kun elää.