Kanakoiralle uusi harrastava koti?

Koirallemme on etsittävä uusi koti, koska hän ei kaikista yrityksistä huolimatta pysty matkustamaan autossa pitempiä matkoja ilman oksentamista.

Tässä vaiheessa moni on jo valmis tuomitsemaan meidät huonoina koiran omistajina, mutta yksikään aiemmista koiristamme ei ole ollut matkapahoinvoiva. (elämäntilanteemme on sellainen, että automatkustamista ei voi mitenkään jättää väliin, eikä koirallekaan ole hyväksi jos pahoinvoinnin takia joutuu olemaan vähän väliä hoitolassa tms). Muilla koirillamme automatkat ovat sujuneet nukkuen. Tämäkin koira nukkuu autossa, kunnes herää voiden pahoin. Ei olisi uskonut, että matkapahoinvointi voi olla näin vaikea ongelma ellei olisi osunut omalle kohdalle.

Pitkällisten kokeilujen jälkeen ei ole löytynyt mitään mikä helpottaisi ongelmaa pitkillä matkoilla. DAP-suihkeet yms. ollaan kokeiltu. Olemme tulleet tulokseen, että koiralle itselleen olisi parempi päästä uuteen kotiin, jossa automatkustaminen ei ole viikottaista. On nimittäin kurjaa, kun koira ei ehdi saada kunnolla lihaa luiden päälle koska automatkustuspäivinä joutuu olemaan aamusta lähtien ravinnotta.

Koiramme on hyvistä vanhemmista, rekisteröity, rokotettu, sirutettu, sisäsiisti ja nuorena oppii vielä hyvin uuden talon tavoille. Tokoalkeet aloitettu ja selkeästi hyvät taipumukset jälkeen yms. harrastuksiin. Geeniperimänsä puolesta sopisi myös näyttelyihin. Tiedustelut sähköpostitse ja halutessanne voin antaa kasvattajankin yhteystiedot.

Koiralla on mahtava seurallinen luonne ja se on helposti oppinut uusia temppuja. Tämä koira tulee toimeen niin muiden koirien kuin ihmistenkin kanssa.

Joskus on tehtävä vaikeita ratkaisuja toisen parasta ajatellen.
132997
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 13

Vanhimmat

Mi´nkäs rotuinen koira on.. Ootko kokeillut pahoinvonti tabletteja.. serkun koiralla oli sama ongelma. mut sit se loppu ku oli jonkun aikaa syöttänyt niitä tabuja..

Äänestä

Ja onko miten vanha/nuori koira..??

Äänestä
  • Setteri on kyseessä

    Äänestä

  • Eikä vaiva ole helpottanut kirjoitti:

    Setteri on kyseessä

    Vai setteri etsis uutta kotia.. onko kallis koira..??

    Äänestä

  • Eikä vaiva ole helpottanut kirjoitti:

    Setteri on kyseessä

    meidän 4 v. setteri tulee vielä nykyäänkin toisinaan pahoinvoivaksi autossa.Alussa oli tosiaan hankalaa kun joka kerta oksensi autoon.Auton vaihto helpotti vähän,farmarissa helpompi olla takana ja lämpötilakaan ei ole korkea.Iän karttuessa vaiva helpotti vähän kerrallaan.Ja onko joka päivä autolla pakko ajeluttaa?Kyllä se autokyytiin tottuu jos ei muita ongelmia ole.Toivottavasti saatte hyvään ja osaavaan kotiin kun koiruus on uhmaiässäkin.

    Äänestä

  • Lorppakorva kirjoitti:

    Tietyissä elämäntilanteissa on pakko matkustaa säännölleen, jos suku on kovin eri puolella Suomea.

    Äänestä

  • Eikä vaiva ole helpottanut kirjoitti:

    Setteri on kyseessä

    Englannin-, gordonin- vai irlanninsetteri?
    Tämä tieto myös tärkeä.

    Äänestä

No minkä hintanen on se sun setteri..

Äänestä

oletko kysynyt jos kasvattaja haluaisi sen ostaa takaisin? Onko setteri mehtä vai näyttelylinjan koira

Äänestä

Sen verran on kokomusta että meidän saksanpaimenkoiramme oksensi tuonne puoleentoista ikävuoteen saakka mutta sitten helpotti,kannattais olla kärsivällinen,eikä heti ensimmäisten ongelmien vastaantullessa luopua koirasta,uskoisin että se menee ohi,kylläkään tietämättä koiran ikää,joten kärsivällisyyttä.

Äänestä

No oletko sinä luopumassa siitä koirasta.. vai joko se on saanut uuden kodin.. minä olisin kiinnostunut. jos hinta on kohtuullinen...

Äänestä
  • viännäppä vielä kerran. Onko koirasi puudeli vai kunnon kuuma. Mikä on rotu? Paljon maksaa? Millaiset vanhemmat? Turha metsästyspalstalla puudelia ilmoittaa, muutta voin itse antaa koirallesi lapuan vitamiinia, jos alkaa tympiä.

    Äänestä

  • rassila kirjoitti:

    viännäppä vielä kerran. Onko koirasi puudeli vai kunnon kuuma. Mikä on rotu? Paljon maksaa? Millaiset vanhemmat? Turha metsästyspalstalla puudelia ilmoittaa, muutta voin itse antaa koirallesi lapuan vitamiinia, jos alkaa tympiä.

    mitäkä tässä pitäs viäntää.. ja vittu sä se et taida erottaa koiraa lampaasta juntti.. ja niinköhän sä antasit koiralle mitään lapuaa saatana.. mitä vittua sä tälle pelle oot jos alkaa tympiä..

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

Vaikea ratkaisu kirjoitti:

Koirallemme on etsittävä uusi koti, koska hän ei kaikista yrityksistä huolimatta pysty matkustamaan autossa pitempiä matkoja ilman oksentamista.

Tässä vaiheessa moni on jo valmis tuomitsemaan meidät huonoina koiran omistajina, mutta yksikään aiemmista koiristamme ei ole ollut matkapahoinvoiva. (elämäntilanteemme on sellainen, että automatkustamista ei voi mitenkään jättää väliin, eikä koirallekaan ole hyväksi jos pahoinvoinnin takia joutuu olemaan vähän väliä hoitolassa tms). Muilla koirillamme automatkat ovat sujuneet nukkuen. Tämäkin koira nukkuu autossa, kunnes herää voiden pahoin. Ei olisi uskonut, että matkapahoinvointi voi olla näin vaikea ongelma ellei olisi osunut omalle kohdalle.

Pitkällisten kokeilujen jälkeen ei ole löytynyt mitään mikä helpottaisi ongelmaa pitkillä matkoilla. DAP-suihkeet yms. ollaan kokeiltu. Olemme tulleet tulokseen, että koiralle itselleen olisi parempi päästä uuteen kotiin, jossa automatkustaminen ei ole viikottaista. On nimittäin kurjaa, kun koira ei ehdi saada kunnolla lihaa luiden päälle koska automatkustuspäivinä joutuu olemaan aamusta lähtien ravinnotta.

Koiramme on hyvistä vanhemmista, rekisteröity, rokotettu, sirutettu, sisäsiisti ja nuorena oppii vielä hyvin uuden talon tavoille. Tokoalkeet aloitettu ja selkeästi hyvät taipumukset jälkeen yms. harrastuksiin. Geeniperimänsä puolesta sopisi myös näyttelyihin. Tiedustelut sähköpostitse ja halutessanne voin antaa kasvattajankin yhteystiedot.

Koiralla on mahtava seurallinen luonne ja se on helposti oppinut uusia temppuja. Tämä koira tulee toimeen niin muiden koirien kuin ihmistenkin kanssa.

Joskus on tehtävä vaikeita ratkaisuja toisen parasta ajatellen.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu