Täällä itketään ja valitetaan jatkuvasti että työvoimapulaa ei ole eikä tule. Suomalaisten pitää saada tehdä työt suomessa. Sitten kuitenkin sama valitus ja itku jatkuu kun demari valittiin presidentiksi eikä kokoomuksen ehdokasta, joka minunkin mielestäni olisi kyllä ollut ihan kelvollinen siihen tehtävään.
Kun nyt ajatellaan, että kumpi, kokoomus vai demarit ajaa enemmän suomalaisen työvoiman etua niin ei voi kuin ihmetellä tätä ristiriitaa.
Kokoomuksen mukaanhan tänne pitäisi saada palkata esimerkiksi baltian maista rakennusmiehiä ym. työvoimaa siten, että täällä yleisesti pätevät työehdot ei pätisi niiden kohdalla eli että sieltä tulevalle työvoimalle saisi ihan laillisesti maksaa kolmasosan siitä palkasta joka työehtosopimusten mukaan pitää maksaa suomalaiselle työntekijälle. Se on ollut aina kokoomuksen tavoite.
Kumpaa mieltä te täällä siis ihan oikeasti olette? Oletteko demarien vai kokoomuksen kannalla? Vastatkaa edes kerran kysymykseen suoraan vääntelemättä asioita muihin yhteyksiin. Tosin epäilen vahvasti, että siihen te ette yksinkertaisesti kykene.
Siis oletteko sitä mieltä, että ensin suomalaiset, sitten muualta tulevat työntekijät?
Juu tai ei.

Vastaukset 9
Vanhimmat
Halonen ja muu vasemmistoporukkahan on aina halunnut Suomen liittyvän Neuvostoliittoon. Kokoomuksen arvot ovat koti, uskonto ja isänmaa.
Mietitäänpä. Kumpi on oikeasti parempi suomalaisille?
Ai että Neuvostoliittoon? Millä aikakaudella sinä elät? Uskotko kaiken paskan mitä netistä luet? Minä äänestin aiemmin aina demareita, mutta demarit puolueena on jo ajat sitten mennyt niin oikealle, että minun on ollut pakko äänestää kokoomusta.
oli osoittaa tekstisi asiapitoisuus vastaamalla saman tasoisella viestillä. Minäkin äänestin Niinistöä.
Mitä tarkoitit sillä neukkujutulla? Kyllä minä tiedän että Saulin kannattajat laittoivat epätoivoissaan valheellisia tekstiviestejä ja tekaistuja nettisivuja liikenteeseen, mutta et kai sinä ottanut niitä ihan tosissasi? Luulitko ihan oikeasti että ne olivat totta?
Halosen neuvostomyönteisyyskö?
Turvapaikan hakijaa Neuvostoliittoon ei palauta kuin änkyrä vasemmsitolainen fanaatikko.
Sitä mielipidettä ei ehkä sanottu vappuna mutta DDRn tunnustaminen ei ole kovin ihmisläheistä. Stasin toiminta tiedettiin ja tunnettiin suomessa, ja silti Halonen vaati maan tunnustamista.
Herää pahvi.
piikkiq
ps. sosialismi on rikos ihmiskuntaa vastaan
Allekirjoitat siis tämän:
Kokoomuksen mukaanhan tänne pitäisi saada palkata esimerkiksi baltian maista rakennusmiehiä ym. työvoimaa siten, että täällä yleisesti pätevät työehdot ei pätisi niiden kohdalla eli että sieltä tulevalle työvoimalle saisi ihan laillisesti maksaa kolmasosan siitä palkasta joka työehtosopimusten mukaan pitää maksaa suomalaiselle työntekijälle. Se on ollut aina kokoomuksen tavoite.
Oletko SAk:n päivystysvuorossa oleva niljake?
PS. Ei se sitä allekirjoittanut. Ja vaikka allekirjoittaisikin niin, mitä pahaa siinä on? Ostitko itse Suomessa valmistetun auton (porsche) vai toitko ulkomailta auton, jonka työvoimakustannukset olivat matalammat?
Toitko ulkomailla valmistettuja vaatteita Laten kanssa suomeen?
"Kokoomuksen mukaanhan tänne pitäisi saada palkata esimerkiksi baltian maista rakennusmiehiä ym. työvoimaa siten, että täällä yleisesti pätevät työehdot ei pätisi niiden kohdalla eli että sieltä tulevalle työvoimalle saisi ihan laillisesti maksaa kolmasosan siitä palkasta joka työehtosopimusten mukaan pitää maksaa suomalaiselle työntekijälle. Se on ollut aina kokoomuksen tavoite."
Eiköhän siinä haeta oman kilpailukyvyn parantamista työvoimakustannuksia vähentämällä. Kun ei sivukuluja pysty pienentämään, on pyrittävä pienentämään sivukulujen perustetta, eli palkan määrää.
Jos esim. raksa-alan yrittäjä hoitaa työntekijöidensä palkat sivukuluineen plus muut velvoitteet nuhteettomasti, on myytävän palvelun hinta kova. Monelle asiakkaalle liian kova.
Ei ole mikään ihme, että pimeitä urakoita tehdään aivan helvetisti. Eikä ole mikään ihme, että rakennusala työllistää virolaisia. Teetetään päivät töitä jonkunlaisella liksalla verot ja kulut maksaen ja niiden päälle pitkät pimeät illat.
Mutta kysymykseesi vastaus:
Hyvä työntekijä on palkkansa ansainnut, oli kansallisuus mikä hyvänsä.
Olen tosin hiukan sivustakatsoja tässä asiassa, kun en ole neljään vuoteen työllistänyt ketään muita kuin itseni. Enkä tule työllistämäänkään, pääsee huomattavasti vähemmällä stressillä.
olisi mahdollista, mutta yrityksistä huolimatta
oikeisiin töihin lähteviä, ja pystyviä miehiä
täysin mahdoton löytää suomesta.Jos joku tulee
kokeilemaan päiväksi, heti aletaan rutisemaan,
että ei tämä ole kivaa, no perkeles täytyykö
sen aina niin kiva olla? toiseksi esim.
virolaiset ovat kovia tekemään töitä, eivätkä valita turhista, suomalaiset taas laiskoja
miehenpötkyjä jotka huutavat sak.ta apuun
heti pienemmästäkin.