Autismin ja aspergerin oireet sekoitetaan helposti psykoosiin. Meillä on lapsella epäilty psykoosia. Onko teillä kokemuksia vastaavasta ja miten se ilmeni?
Onko kokemuksia psykoosi-
13
10498
Vastaukset
- silloin kun neurologisia
selityksiä ei löydy lapsen harhaiselle käytökselle. Oireet voivat olla hyvinkin samalaisia. Mutta luulen, että tarvitset tosi hyvän lastenneurologin, ettei tule väärää diagnoosia. Eli ettei oireita määritellä psyykkeen ongelmiksi vaikka voisivat olla neurologisia.
Ja kuuntele itseäsi, äitinä tiedät sensitiivisesti mikä pitää paikkansa ja mikä ei.
Sillä se, että lapsi puhuu höpöjä täysin eoöloogisesti on eri juttu kun sillä "oman järkevä logiikka", jota vain on vaikea ymmärtää. Paneudu lapsen maailmaan tosi tarkasti. - ritalin
Kovin ovat samanlaisia As ja psykoosi. Kun noita juttuja kuulee, että mitä kaikkea assissa voi esiintyä, niin tuntuu, että on melkein mahdoton erottaa assia ja skitsofreniaa toisistaan. Ehkä parhaiten sen huomaa, siitä että as on alkanut tai on ollut jo alusta asti, kun taas psykoosi ei ole alusta asti. Asseilla erikoisia vahvuuksia ja heikkouksia. Tosin assissa paljon samoja heikkouksia, kuin skitsofreniassa. Kuten masentumista. Mut kertokaa lisää, jos tiedätte.
- lapsi on tosi harvinainen
Ylidiagnostisointi tekee lapsen tulevaisuudelle tosi hallaa, lapset ovat erilaisia ja epänormaalin leiman saaminen voi pilata koko lapsen elämän. Jäitä hattuun!!
- kiitos
Mä ainakin lopetan assi-epäilyni tähän paikkaan. Lapset on erilaisia, so what. ja piste.
- psykoosi
epäily sairaalasta lähtöisin? Millaisia oireita lapsella on?
- vaivaa kun...
- Lapsi on omissa ajatuksissaan
- Lapsi vastaa viivellä puhuteltaessa
- Lapsi viihtyy peilein edessä
- Lapsi ahdistuu kun häntä tuijottaa
- Lapsi välttää silmäkontaktia
- Lapsi välttää kosketusta
- Lapsi on herkkä kirkkaille valoille
- Lapsi ei siedä kovia ääniä
- Lapsi pienetää television
- Lapsi kulkee ympytää
- Lapsi heijaa itseään
- Lapsi ilmeilee
- Lapsi vääntää sormiaan
- Lapsi ei anna ottaa kädestä kiinni
- Lapsi jumiutuu keinumaan
- Lapsi jumiuituu lukemaan
- Lapsi jumiutuu läksyjen tekoon
- Lapsi jumiutuu ajatuksiinsa
- Lapsi haluaa lukea kaikki kyltit
- Lapsi haluaa lukea kaikki tuoteselosteet
- Lapsi ei tee kontaktin aloitetta
- Lapsi viihtyy yksin
- Lapsi syö valikoiden
- Lapsi ahdistuu kun häntä pakotetaan kontaktiin
- Lapsi ahdistuu, kun puututaan yllä mainittuihin oireisiin
- Lapsi ei viihdy sylissä
- Lapsi ei tunnista toisen tunteita
- Lapsen ilmeistä ei voi päätellä hänen tunteitaan
- Lapsi ei osaa kertoa omista tunteistaan
- Lapsi ahdistuu, kun kysytään mikä lasta vaivaa - ....
vaivaa kun... kirjoitti:
- Lapsi on omissa ajatuksissaan
- Lapsi vastaa viivellä puhuteltaessa
- Lapsi viihtyy peilein edessä
- Lapsi ahdistuu kun häntä tuijottaa
- Lapsi välttää silmäkontaktia
- Lapsi välttää kosketusta
- Lapsi on herkkä kirkkaille valoille
- Lapsi ei siedä kovia ääniä
- Lapsi pienetää television
- Lapsi kulkee ympytää
- Lapsi heijaa itseään
- Lapsi ilmeilee
- Lapsi vääntää sormiaan
- Lapsi ei anna ottaa kädestä kiinni
- Lapsi jumiutuu keinumaan
- Lapsi jumiuituu lukemaan
- Lapsi jumiutuu läksyjen tekoon
- Lapsi jumiutuu ajatuksiinsa
- Lapsi haluaa lukea kaikki kyltit
- Lapsi haluaa lukea kaikki tuoteselosteet
- Lapsi ei tee kontaktin aloitetta
- Lapsi viihtyy yksin
- Lapsi syö valikoiden
- Lapsi ahdistuu kun häntä pakotetaan kontaktiin
- Lapsi ahdistuu, kun puututaan yllä mainittuihin oireisiin
- Lapsi ei viihdy sylissä
- Lapsi ei tunnista toisen tunteita
- Lapsen ilmeistä ei voi päätellä hänen tunteitaan
- Lapsi ei osaa kertoa omista tunteistaan
- Lapsi ahdistuu, kun kysytään mikä lasta vaivaaTosin olen vain maallikko mutta varsinkin nuo aisteissa olevat hyper-ja hypotuntemukset ovat käsittääkseni aika paljastavia. Eli tuo kun lapsi on yliherkkä kosketukselle (hypertunto)ja toisaalta hän yrittää stimuloida itse tuntoaistiaan vääntelemällä sormiaan, näkö on yliherkkä ja ilmeisesti kuulo ja makukin. Samoin tuo jumiutuminen. Mutta ovatko nämä oireet olleet jo pienestä lapsesta asti? Hän on kuitenkin oppinut lukemaankin joten ilmeisesti oireet eivät ole merkittävästi rajoittaneet elämää.
- pekka.
.... kirjoitti:
Tosin olen vain maallikko mutta varsinkin nuo aisteissa olevat hyper-ja hypotuntemukset ovat käsittääkseni aika paljastavia. Eli tuo kun lapsi on yliherkkä kosketukselle (hypertunto)ja toisaalta hän yrittää stimuloida itse tuntoaistiaan vääntelemällä sormiaan, näkö on yliherkkä ja ilmeisesti kuulo ja makukin. Samoin tuo jumiutuminen. Mutta ovatko nämä oireet olleet jo pienestä lapsesta asti? Hän on kuitenkin oppinut lukemaankin joten ilmeisesti oireet eivät ole merkittävästi rajoittaneet elämää.
Autismin oireissa korostuu lapsen sanaton kieli
Autismia pidetään jotenkin pysyvänä olotilana. Mutta lapsi kehittyy siinä kuin muutkin lapset. Ensimmäinen suuri muutos lapsen elämässä on kulttuurin tuoma - kommunikointi sanojen avulla. Tässä vaiheessa täysin normaalisti kehittynyt lapsi muuttuu.
Jotkut ovat sitä mieltä, että muutoksen aiheuttaa rokotukset. Itselläni on teoria, jonka mukaan lapsi alkaa noin kolmen vuoden ikäisenä käyttää ajattelun apuvälineinä sanoja. Tämä on se tekijä, joka erottaa autistiset lapset muista. Heille tuottaa vaikeuksia ajatella sanoin. Se näkyy myös aspergereissa, jotka pystyvät kommunikomaan ja jopa kirjoittamaan kirjoja. Sanat on heille toissijainen ajattelun väline. Eli autisteilla on oma sanaton kielensä. - Asperger-pojan äiti
pekka. kirjoitti:
Autismin oireissa korostuu lapsen sanaton kieli
Autismia pidetään jotenkin pysyvänä olotilana. Mutta lapsi kehittyy siinä kuin muutkin lapset. Ensimmäinen suuri muutos lapsen elämässä on kulttuurin tuoma - kommunikointi sanojen avulla. Tässä vaiheessa täysin normaalisti kehittynyt lapsi muuttuu.
Jotkut ovat sitä mieltä, että muutoksen aiheuttaa rokotukset. Itselläni on teoria, jonka mukaan lapsi alkaa noin kolmen vuoden ikäisenä käyttää ajattelun apuvälineinä sanoja. Tämä on se tekijä, joka erottaa autistiset lapset muista. Heille tuottaa vaikeuksia ajatella sanoin. Se näkyy myös aspergereissa, jotka pystyvät kommunikomaan ja jopa kirjoittamaan kirjoja. Sanat on heille toissijainen ajattelun väline. Eli autisteilla on oma sanaton kielensä.lapsi alkaa noin kolmevuotiaana käyttää kieltä ajattelun välineenä. Omat lapseni ovat kuitenkin kaikki oppineet puhumaan jo puolitoista vuotiaina, myös asperger-poikani. Siis puhuneet pitkiä lauseita ja käyttäneet jo esim persoonapronomineja. Eikö tuo todista jo jonkinlaisesta ajattelukyvystä?
Aspergerin syndrooman oireet alkavat vasta kolme-neljävuotiaana, siihen asti lapset kehittyvät niin kuin muutkin saman ikäiset tai joissakin suhteissa jopa nopeamminkin kuin tavalliset lapset. Oma as-poikani käveli jo seitsemän kuukauden ikäisenä. Varhaislapsuuden autismi taas alkaa jo aikaisemmin, ja siinä poikkeavuus on suurempaa.
- emily
Mä olin kaksi vuotta sitten muorisopsykiatrisella osastolla,koska sain raivokohtauksia. Osastolääkäri epäili mulla skitsofreniaa, koska olin puhuessani ilmeetön, eleetön ja puhuin kuulemma itsekseni. Onneks mun vanhemmat ei uskonut sitä. Pari kuukautta myöhemmin sain Asperger diagnoosin.
- raivareita
Alan kirjallisuudessa todetaan, että lapsuuden skitsofreniaa ei enää diagnosoida, koska diagnoosi perustuu niin epävarmoihin oletuksiin - kuten sinulla Emily. Ikävä kyllä lapsuuden skitsofrenia diagnooseja edelleenkin löytyy.
Ongelma on hoito. Skitsofreniaa hoidetaan pakolla. Pakko ei tehoa aspergeriin. Pakko aiheuttaa raivareita. Aspergeria hoidetaan opettamalla neuvottelumenetelmiä. Kumpaa menetelmää hoidossasi sovellettiin? - nyt tähän keskusteluun...
raivareita kirjoitti:
Alan kirjallisuudessa todetaan, että lapsuuden skitsofreniaa ei enää diagnosoida, koska diagnoosi perustuu niin epävarmoihin oletuksiin - kuten sinulla Emily. Ikävä kyllä lapsuuden skitsofrenia diagnooseja edelleenkin löytyy.
Ongelma on hoito. Skitsofreniaa hoidetaan pakolla. Pakko ei tehoa aspergeriin. Pakko aiheuttaa raivareita. Aspergeria hoidetaan opettamalla neuvottelumenetelmiä. Kumpaa menetelmää hoidossasi sovellettiin?Työskentelen kasvatusalalla ja olen tällä hetkellä tekemisissä erittäin vaikean lapsen kanssa. Hänellä on AS-diagnoosi, mutta verratessani hänen käyttäytymistään ja olemistaan AS-diagnoosikriteeristöön, löydän tuskin mitään yhtäläisyysksiä. Silmittömät huuto- ja väkivaltaraivokohtaukset ovat jokapäiväisiä ja lapsi terrorisoi käytöksellään koko oppimisympäristöä ja vaikeuttaa suuresti muun ryhmän oppimista. Käyttäytyminen ei ole millään tavalla ennakoitavissa, vaan raivokohtaus voi saada alkunsa lähes mistä tahansa (kumi on kadonnut, ei tehdä sellaisia tehtäviä, mitä hän haluaisi, paperi on väärän värinen tms...) Perhe on todella vaikea (mikä surullista, näin on lähes aina tällaisten vaikeiden tapausten kohdalla...), eikä siirto erityisopeturyhmään tule kysymykseen. Oma mielipiteeni on, että lapsi saa väärää hoitoa väärään diagnoosiin ja että hän nimenomaan kärsii ennemmin psykoosista kuin aspergerista. Olen nähnhyt työssäni aikaisemmin monia as-lapsia ja hän on kaikkea muuta, kuin nämä aikaisemmin näkemäni ja kokemani tapaukset...
- Anonyymi
nyt tähän keskusteluun... kirjoitti:
Työskentelen kasvatusalalla ja olen tällä hetkellä tekemisissä erittäin vaikean lapsen kanssa. Hänellä on AS-diagnoosi, mutta verratessani hänen käyttäytymistään ja olemistaan AS-diagnoosikriteeristöön, löydän tuskin mitään yhtäläisyysksiä. Silmittömät huuto- ja väkivaltaraivokohtaukset ovat jokapäiväisiä ja lapsi terrorisoi käytöksellään koko oppimisympäristöä ja vaikeuttaa suuresti muun ryhmän oppimista. Käyttäytyminen ei ole millään tavalla ennakoitavissa, vaan raivokohtaus voi saada alkunsa lähes mistä tahansa (kumi on kadonnut, ei tehdä sellaisia tehtäviä, mitä hän haluaisi, paperi on väärän värinen tms...) Perhe on todella vaikea (mikä surullista, näin on lähes aina tällaisten vaikeiden tapausten kohdalla...), eikä siirto erityisopeturyhmään tule kysymykseen. Oma mielipiteeni on, että lapsi saa väärää hoitoa väärään diagnoosiin ja että hän nimenomaan kärsii ennemmin psykoosista kuin aspergerista. Olen nähnhyt työssäni aikaisemmin monia as-lapsia ja hän on kaikkea muuta, kuin nämä aikaisemmin näkemäni ja kokemani tapaukset...
Kyseessä PDA, eikä mikään psykoosi. Harmi nun tuohon aikaan ei ollut niin tunnettu vielä.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Persuja ei aluevaltuustoissa näy
Ei tunnu persuja paljon paikalliset asiat kiinnostavan, vaan ainoastaan ulkomaalaiset, joku Israel ja Trumpin fanitus.673798Päivän Riikka: Uudenkaupungin autotehdas hiljeni
Näin ne 100 000 uutta pysyvää ei-tempputyötä yksityiselle sektorille tämän hallituksen ansiosta syntyy. Työntekijöille j883179Riikka vie Suomen kohta ykköseksi työttömyyskisassa
Espanja: 10,5 % Suomi: 10,3 % Ruotsi: 9,3 % Kisa on tiukkaa, mutta Riikalla hyvä draivi päällä. Vasemmistolaisen päämin982436Mikä ihme teitä savolaisia tuossa
p*rs*reiässä niin kiinnostelee? Että siitä pitää päntönnään huutaa.151659Laita tunniste josta kaivattusi tietää sun kirjoittavan täällä
Joku yksilöity yhteinen juttu joka on sun ja kaivattusi välillä. Tuntomerkkinä esim. punainen pipopää, tonttu-ukko tai m701418- 981280
Varusmiehen kuolema
Ei ollut vahinko, ei aiheuttanut vaaraa muille, eikä ollut rikos, mitä jää jäljelle? Oliko kyseessä oman käden kautta lä421218Huippu, kaupunki ostaa hotellin
Hyvä juttu meillä on oma hotelli iloitsi Pirtihirmukin. Nyt vaan rekryt päälle ja uusi henkilökunta. Tarvitaan tekijöitä561030- 501021
Kumpaan rahat, mummojen vaippoihin vai Nalle WahIroosille?
JOS siis sinä saisit päättää?11021