Keskustelu on vain täysi-ikäisille

Tämän keskustelualueen sisältö ei sovi alaikäisille. Jatka vain, jos olet täyttänyt 18 vuotta.

missä halut???

Niin kaipaisin nyt vanhemmilta leideiltä ja muutenkin elämää nähneiltä kokemuksia. Elikkäs mulla on halut olleet tipotiessään yli puoli vuotta. Aikaisemmin jopa kärsin siitä että halusin kokoajan ja kaikkea mahdollista. Elämässäni on tapahtunut kaikenlaista, ennen viime kesää otin eron miehestäni jonka kanssa olemme todella huonoissa väleissä, vihaan koko ihmistä ja hän jaksaa olla todella vittumainen joka kerta kun nähdään. (eropäätös oli kytenyt jo 3 vuotta) Meillä yhteinen lapsi joka "vammainen" jonka kanssa käyn viikoittain terapioissa ja kuntoutuksissa, maailman ihanin pieni poika kaikesta huolimatta. Lapsi asuu minun luonani ja jokatoinen viikonloppu isällään, kun tämä ei enempää viitsi,jaksa ja kuulemma tulee niin kalliiksi.
Tapasin maailman ihanimman miehen myöskin viime kesänä ja kaikki on muuten nyt totaalisen upeaa, hän on se unelmieni prinssi jota olen aina kaivannut, kesällä olo oli vielä ihan kohdallaan, mutta nyt seksihaluni ovat tipotiessään, seksi ei käy edes koskaan mielessä, en kiihotu, enkä siis myöskään laukea enää kuin harvoin. Jotenkin juuri kun pääsen rentoutumaan ja olo on hyvä niin kaikki lopahtaa, jos olisin mies niin kärsisin erektiohäiriöstä. haluan ja rakastan ihan suunnattomasti tätä nykyistä kumppaniani ja hän hellii, pitää sylissä, silittää, halii, suukottaa, puhuu kauniita asioita, rakastaa ja on vaan todella ihana.
Onko tässä kyse vain jostain erotraumasta, vai voiko 30v kynnyksellä hormonit heittää niin että lipido heittää häränpyllyä. Vai onko suhteessani nyt niin paljon läheisyyttä ja hellyyttä jo muutenkin että seksistä tulee toisarvoista? ennen se läheisyys oli vain sitä seksiä..
Tämä asia vain vaivaa minua todella koska kaipaan sitä oloa kun "panettaa" ja orgasmia tietty.
Mieheni kanssa ollaan asiasta puhuttu, mutta kumpikaan ei keksi mitään syytä, hän on sanonut että hänelle riittää jos vain rakastan ja haluan olla yhdessä, ja että kaikki korjaantuu kyllä, meillä elämä aikaa.
1424
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Ei kai ne halut pakottamalla takaisin tule, Minulla itsellä samoja fiiliksiä ja olen kyllä todennut että minun haluni häipyvät aika tehokkaasti hormoniehkäisyn johdosta.Suhteessa minulle kun nyt tuntuu riittävän tuo pelkkä läheisyys ja toisen huomioiminen, ja välillä on vaikeaa päästä eroottiseen tunnelmaan tai kiihottumaan nopeasti toisen aloitteesta saati tehdä sitä itse. Saan myös orgasmin tosi harvoin koska en kiihotu tarpeeksi. Ja tähän ei siis auta pidemmät esileikit vaan en vaan koe itseäni seksuaalisesti halukkaaksi=/ Aion kyllä lopettaa pillerit mahdollisimman nopeasti koska tiedän herääväni taas henkiin sen johdosta. Nyt vielä niitä käyttelen koska on helppo ratkaisu ehkäisyn tarpeeseeen. myös päässä myllertävät ajatukset poistavat eroottiset lataukset minusta, joten kannattaa keskittyä muihin asioihin jos edellisen suhteen asiat tai ongelmat alkavat liikaa mietityttää tms, tai keventää stressiä asioista, se myös vaikuttaa. Meillä auttoi kun puhuimme asiasta ja mieheni tietää että halut sitten joskus palaavat, siihen asti menemme vaikka vastavirtaan seksin suhteen. Minulle riittää että mieheni on tyytyväinen.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Tytsä.. kirjoitti:

Niin kaipaisin nyt vanhemmilta leideiltä ja muutenkin elämää nähneiltä kokemuksia. Elikkäs mulla on halut olleet tipotiessään yli puoli vuotta. Aikaisemmin jopa kärsin siitä että halusin kokoajan ja kaikkea mahdollista. Elämässäni on tapahtunut kaikenlaista, ennen viime kesää otin eron miehestäni jonka kanssa olemme todella huonoissa väleissä, vihaan koko ihmistä ja hän jaksaa olla todella vittumainen joka kerta kun nähdään. (eropäätös oli kytenyt jo 3 vuotta) Meillä yhteinen lapsi joka "vammainen" jonka kanssa käyn viikoittain terapioissa ja kuntoutuksissa, maailman ihanin pieni poika kaikesta huolimatta. Lapsi asuu minun luonani ja jokatoinen viikonloppu isällään, kun tämä ei enempää viitsi,jaksa ja kuulemma tulee niin kalliiksi.
Tapasin maailman ihanimman miehen myöskin viime kesänä ja kaikki on muuten nyt totaalisen upeaa, hän on se unelmieni prinssi jota olen aina kaivannut, kesällä olo oli vielä ihan kohdallaan, mutta nyt seksihaluni ovat tipotiessään, seksi ei käy edes koskaan mielessä, en kiihotu, enkä siis myöskään laukea enää kuin harvoin. Jotenkin juuri kun pääsen rentoutumaan ja olo on hyvä niin kaikki lopahtaa, jos olisin mies niin kärsisin erektiohäiriöstä. haluan ja rakastan ihan suunnattomasti tätä nykyistä kumppaniani ja hän hellii, pitää sylissä, silittää, halii, suukottaa, puhuu kauniita asioita, rakastaa ja on vaan todella ihana.
Onko tässä kyse vain jostain erotraumasta, vai voiko 30v kynnyksellä hormonit heittää niin että lipido heittää häränpyllyä. Vai onko suhteessani nyt niin paljon läheisyyttä ja hellyyttä jo muutenkin että seksistä tulee toisarvoista? ennen se läheisyys oli vain sitä seksiä..
Tämä asia vain vaivaa minua todella koska kaipaan sitä oloa kun "panettaa" ja orgasmia tietty.
Mieheni kanssa ollaan asiasta puhuttu, mutta kumpikaan ei keksi mitään syytä, hän on sanonut että hänelle riittää jos vain rakastan ja haluan olla yhdessä, ja että kaikki korjaantuu kyllä, meillä elämä aikaa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu