Saulia nato-kannasta, ihmetteli lipposen kannanottoja. Ei ne kaikki ole samaa maata.
jaakonsaari
puolusti
8370
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 8
Vanhimmat
eikö jo aiemmin olisi pitänyt tulla esiin? Äänestikö Liisa Saulia?
tai sitten ei uskaltanut aiemmin, onhan niillä vissiin kovat kurinpalautukset.
demaripuolueessa. Se on ukkojen puolue. Se näkyi MTV:n vaalikinastelussa, jossa nuorin naisdemari (Tahvanainen)laitettiin tekemään likainen työ. Kysymys koski pitkäaikaityöttömien tuen pienempää korotusta ja suurempaa niille joille tuki on pienempi Saulin ollessa valtiovarainministeri. Mutta turpiin tuli ja Bryggare vaan nyökytteli. Hyvä että ei pää irronnut.Miten ne naiset voi sietää demariukkoja?
Kuka vaatisi Jaakonsaarta todella kertomaan, miksi vasta vaalien jälkeen hän uskaltaa arvostella Lipposta ? Vastaus julkisesti kaikkiin Suomen päälehtiin.
kun me mennään sinne kuitenkin kansanäänestyksen kautta
elämä vain kulkee tätä rataa, että puolustuksesta on huolehdittava. eikä ne uhat kaukana välttämättä ole suomestakaan. Ne jutut voi lähteä niin pienestä liikkeelle, esim. tuo tanskan pilapiirros- juttu. Voi paisua vaikka miksi =(
Mutta kun me olemme jo natossa.
Tämänsuuntainen "määrärahojen" kehitys ja "uskottavan maanpuolustuksen säilyttäminen" ei tunnu oikein sopivan samaan lauseeseen.
Kokeillaas erillään...
"MÄÄRÄRAHOJEN jatkuva jälkeenjääneisyys pakottaa armeijankin edelleen tehostamaan sekä karsimaan toimintojaan"
"Suomen paras turva on USKOTTAVAN MAANPUOLUSTUKSEN SÄILYTTÄMINEN jatkossakin"
Eihän nuo tuolla tavalla ihan niin toivottomalta näytä :-)
Olen käynyt samat kurssit Viialaisen kanssa.
Arvatkaa kuka kuittasi piikin?