Loimaan kassa

Loimaan kassalaisilta pitäisi viedä SAK:n neuvottelemat edut ja palkat.
Tällöin tilit olisivat selvät.
Eli työpaikoilla olisi Loimaan kassalaisia ilman SAK:n neuvottelemia etuja ja sitten olisi SAK:n alaisiin liittoihin kuuluvia etuineen ja palkkoineen.
No ennen pitkää varmasti työpaikoilla ei olisi muita kuin Loimaan kassalaisia ja Suomen työolot Kiinan luokkaa.
4235
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Mitkä edut? Minulla ainakin on koulutukseen nähden n. 400€ pienempi palkka kuin mitä mm. SAK suosittelee. Teen pätkätöitä, minun työtäni ei ole vakinaistettu, olen tehnyt samaa työtä jo 3 vuotta ilman vakinaistamista. Lomia minulle ei näin kerry samalla tavalla kuin vakituisilla kollegoillani.

Miksi sitten suostun tähän? Siksi tietysti, ettei tarvitse olla työtön, koska työtön on yhteiskunnan pohjasakkaa.

Mielummin teen töitä näin kuin elän sossun varassa!

Äänestä
  • voi kai sitä menetellä mainitsemallasi tavalla, niin saadaan yhteiskunnan pyöriä pyörimään. itsekin olen tehnyt samoin. tosin kuulun aina kun mahdollista niin SAK:n alaiseen työttömyyskassaan. jos ei ole järkeä kuulua työttömyyskassaan esim. 1/3 työssäolon kertymisäännön takia, niin sitten en kuulu ollenkaan.
    Mutta niin sinun kuin minun pätkätyöläisyys on matkaa kohti Kiinan työoloja, vähitellen ,mutta varmasti.

    Äänestä

Minun mielestäni Loimaan kassalaiset ovat vapaamatkustajia, joille kyllä kelpaavat SAK:n neuvottelemat edut ja palkat.
Jos Loimaan ksassaan liittyminen yleistyy, SAK:n valta kai samalla murenee. No saamme nähdä mihin se johtaa. Voi olla, että jo 50 €/vuosi Loimaan kassalle tulisi monelle duunarille ylivoimaiseksi.

Äänestä
  • sillä, sinähän saat liittää verotukseen
    maksamasi työttömyyskassan jäsenmaksun
    samoinkuin SAK:n maksunkin.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


työtön. kirjoitti:

Loimaan kassalaisilta pitäisi viedä SAK:n neuvottelemat edut ja palkat.
Tällöin tilit olisivat selvät.
Eli työpaikoilla olisi Loimaan kassalaisia ilman SAK:n neuvottelemia etuja ja sitten olisi SAK:n alaisiin liittoihin kuuluvia etuineen ja palkkoineen.
No ennen pitkää varmasti työpaikoilla ei olisi muita kuin Loimaan kassalaisia ja Suomen työolot Kiinan luokkaa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu