Tökkiikö elämä, vai tyyty -

vänenkö?

Oletteko siis tyytyväisiä tähän nykyiseen kauhean sekasortoiseen ja hirmuisen ristiriitaiseen valtavan onnettomuusrikkaaseen maailmanmenoon? Valtavia valituksen ääniä kuuluu joka puolelta, mutta miksi niin suuri osa valittaa jos kaikki on tyytyväisiä?! Niin kuin gallupit osoittaa ja myös vaalitulokset. No, noin kolmas osa jättää äänestämättä, joka kertoo sitä että, ovat tyytyväisiä muiden valintatuloksiin ja haluavat mukautua äänestävien päätöksiin. Tai sitten eivät ole löytäneet luotettavaa ehdokasta jota uskaltaisivat äänestää.

Tai tajuavat koko vaali käytännön vain sirkukseksi, joilla ihmisiltä lypsetään omaamiaan hallinta valtaoikeuksia! Osa tietenkin ajattelee että, kun ei ihan kuoleman hädässä tarvitse olla, niin meillä on hauskaa niin kauan, kun hyvää viihdettä vain on ja joku järjestää ns. halpoja sirkushuveja, kaljan tai muun huumaavan kanssahan niitä on ihan kiva seurata ja järjestää itse vähän lisä maustetta kavereille, että saisi muutkin huomaamaan että kyllähän minäkin osaan. Ei siis ajatellakaan mitään muuta kuin että itsellä on jollain tavalla hauskaa, eikä tarvitse juuri mistään muusta välittääkään.

Eli eletään ja kohelletaan vain päivä kerrallaan vaikka kavereita menehtyy (kuolee) viereltä. Mitäpä siitä väliä niin kauan kuin itsellä on hauskaa. Kaikki järjetön ja tyhmähän se on useimpien mielestä hauskaa ja kivaa. Mitä se haittaa jos uhreja tulee riittäähän noita maailmassa, moni varmaan niin ajattelee. Miten sitä muuten voisi ymmärtää tällaisesta, hälläväliä touhuamista / koheltamisista?!
Ja mitä isot edellä sitä pienen perässä, näinhän se aina on mennyt ja menee.

Eli, jos ei aikuiset ala, eikä välitä alkaa itse näyttämään oikean vastuullisen elämän suuntaa, tietä ja mallia, niin jälkipolvi tulee hiihtämään samaa suruttomuuden ja välinpitämättömyyden vastuutonta latua. Tuhoon tuomitun maailmallisuuden tiellä. Valitettavasti suuri osa joutuu tällä suruttomuuden (vääryyden ja laittomuuden) rangaistuksen ja tuomion alaisten, raskaiden seuraamusten rikollisella tiellä, onnettomuuden, onnettomuuksien ja sairauksien ym. kärsimyksiä tuottavien ns. vikauhriksi, = syntiuhriksi. Jumalan sana, Kristus Jeesus joka edustaa kaiken laillisuuden lähdettä on ilmoittanut ja viitoittanut oikean , ei mitään pahaa, eikä väärää kenellekään, eikä millekään LAIN, mukaisen suunnan ja tien. Vaihtoehdoksi tällä jumalattomalle / suruttomalle maailmallisuuden, kaiken vääryyden ja pahuuden, eli tuhon suunnalle ja tielle!

Miksi jatkuvasti ja toistuvasta vuodesta vuoteen ja sukupolvesta toiseen osallistutte ja kuljette samaan, hirveitä kärsimyksiä toisillenne ja siinä ohessa itsellennekin tuottavaan väärään (lainvastaiseen), laillisuudesta poispäin, siitä yhä kauemmaksi. Eli laittomuuden, pimeään vaaralliseen suuntaan. Näin tuottaen valtavasti ihmisuhreja ja muita valtavia menetyksiä.

Kun on turvallinen ja turvattu hyvinvointi tulevaisuus vaihtoehtokin TARJOLLA, ollut jo lähes 2000 vuotta!? Mikä on tämän kaiken tyhmyyden takana, mahdatteko edes arvata? Vaikka joka päivä sitä ihan oikealla nimelläänkin, jopa julkisesti useimmat sanoillaan ja kirjoituksillaan sitä ylistävät? Jopa julkisissa yleisissä tiedotusvälineissä sitä tehdään. Ja monin tavoin tuotoksiaan esitellään ja törkeästi TYRKYTELLÄÄN. Samoin kaikissa mahdollisissa muissakin paikoissa, lehdissä kirjoissa, vaatteissa, lasten sarjakuvalehdissä, leluissa ja peleissä ym. ym. sitä mainostetaan!? Jokohan arvaat mistä ja minkä palvelijoista ja tuotoksista on kysymys?

Tätä turvavallista, LAILLISTA vaihtoehtoa Kristuksessa Jeesuksessa tarjolla pitävä, / vähäinen palvelijansa, näin ihmetellen, tästä muistuttaen!

1

142

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • jo! Älä pidä niin pitkiä paussia!!
      vom

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mikä teidän jutussa on ongelmana?

      Missä meni pieleen?
      Ikävä
      167
      1404
    2. Kauhavan häiriköijistä

      Juttua Iltalehdessä. Pakko sanoa että noi nuoret on kyllä ihan pimeitä. Putkin peltoja jupksevat kiusaamaan kun ei tietä
      Kauhava
      40
      995
    3. Haluan sinut, kuuletko minua.

      Haluan sinut. Toivon, että voisimme olla yhdessä. Mietin pystynkö täyttämään toiveesi, olemaan arvoisesi. Voisitko saad
      Ikävä
      38
      725
    4. Auto ajoi päälle?

      Ja pakeni luin iltapäivälehdestä. ! Ken on kuski joka tuollee teki
      Kuusankoski
      14
      640
    5. Miksi Lapset kiusaa yöllä

      Miksi Lapset kiusaa yöllä ihmisiä? Miksi vanhemmat antaa tämän tapahtua? Eikö ne huomaa ettei lapset ole kotona vai eivä
      Kauhava
      28
      632
    6. Hän on tosi

      hyvännäköinen. Ei edes ryppyi oo. :D
      Ikävä
      36
      616
    7. Tehdäänkö tänään toiveista totta?

      Poikkea tänä illasta siinä lähellä ja annetaan silmien puhua ja sen jälkeen puhu sinä lopulta mitä ajattelet..
      Ikävä
      46
      607
    8. Sama ransetti taas!

      Keikkui tällä kertaa Honkavaaran tien varressa muutaman sadan metrin päässä Louhenkoskelta.. Otin rekisterin ylös ja ver
      Hyrynsalmi
      20
      602
    9. Ajatteletko ollenkaan minua

      Naiselle, jonka kanssa vahva tunne yhteydestä. Jota kipeästi kaipaan, mutta jota ei juuri näe. Onko siitä jo kolme vuott
      Ikävä
      30
      577
    10. Viimeinen lankafest

      Käykää viimeisessä lanka festissä. Ensivuonna sitä ei enää ole. Rahat on loppu. Harmi .
      Puolanka
      17
      563
    Aihe