Keskustalla valinnan paikka edessään.

Media on uutisoinut ahkerasti kepun puoluevaltuuston kokouksesta, jossa pyyhkeet ovat lennelleet. Lankian ero (minusta tarpeeton ele juuri tällä hetkellä) on saatu näyttämään ikään kuin uhrautumiselta Vanhasen aseman pelastamiseksi. Kiritiikkiä on sanottu tulleen etenkin siitä, etteivät keskustalaiset tavoitteet toteudu hallitustyöskentelyssä.

Vanhanen on vähän välikädessä, kun hän joutuu makaamaan Jäätteenmäen petaamassa sängyssä.

Juttuja lukiessa minusta on alkanut tuntua, että lähestyvät vaalit kaivavat esiin perikepulaisen tarpeen ryhtyä politikoimaan ja iltalypsämään, vetämään välistä ja repimään auki sovittuja asioita.

Tilannehan on nimittäin kepulle aika karu ja siitä on hyvin vähiä ulospääsyjä.

Kerrataanpa miten tähän on tultu.

Jäätteenmäki suututti Lipposen Irak-valheillaan niin, ettei punamultaa olisi missään tapauksessa syntynyt, ellei kepu olis saanut kahta eduskuntapaikkaa enemmän kuin demarit. Nuo paikat tulivat vain 6000 äänen perusteella, eli vaalimatematiikan viimeisinä paikkoina vaalipiireissään. Kepun asema hallitusneuvotteluissa oli siis todellisuudessa hyvin heikko: käytännössä mitätön enemmistö ja Lipponen vihaisena.

Tämä pakotti Jäätteenmäen polvilleen. Hän teki kaikkensa lepyttääkseen Lipposen, muttei suostunut perumaan Irak-valheitaan; pyysi Lipposta jopa ulkoministerikseen. Lipponen otti etäisyyttä Jäätteenmäkeen kieltäytymällä hallituspaikoista, painumalla Lappiin lomailemaan ja ohjaamalla hallitusohjelman kirjoittamista piiskurinsa, Eero Heinäluoman välityksellä.

Jäätteenmäelle ei jätetty mitään muuta mahdollisuutta kuin suostua kaikkeen, mitä demarit vaativat, tai muuten...

Lipponen nimittäin olisi katkaissut nevottelut "umpikujaan juuttuneina", koska keskusta on "yhteistyöhaluton", ja ryhtynyt rakentamaan kokoomuksen kanssa kolmatta sinipunaa. Tähän ei kuitenkaan tarvittu mennä, koska Jäätteenmäen hinku ensimmäiseksi naispääministeriksi oli niin armottoman kova, että hän suostui aivan kaikkeen mitä demarit vaativat.

Jäätteenmäen poliittisen kyvyttömyyden seurauksena kävi niin, että demarit kirjoittivat hallitusohjelman ja panivat kaikki keskustalaiset tavoitteet - ne joita keskustan kenttä on nyt ryhtynyt kaipaamaan - hallitusohjelman "tutkitaan" ja "selvitetään" osioihin.

Sitten Jäätteenmäki valehteli edusklunnalle tiedonannossaan, ja menetti eduskunnan ja omankin puolueensa luottamuksen, joutui eroamaan, ja hallitus jatkoi uuden pääministerin, mutta vanhan hallitusohjelman turvin.

Tässä tilanteessa Vanhanen nyt on. Maltillinen ja rauhallinen neuvottelija, hyvä sovittelija ja monen mielestä erinomainen pääministeri, on ollut sidottuna Jäätteenmäen hallitusohjelmaan, joka on alun pitäen ollut keskustalaisille tavattoman huono.

Rehellisenä miehenä Vanhanen kuitenkin pitää kiinni siitä, mistä on sovittu, eli hallitusohjelman toteuttamisesta eikä hän ole sallinut mnistereidensä ta kepun eduskuntaryhmän ryhtyä repimään auki mitään, minkä Jäätteenmäki oli sopinut. Päinvastoin, Vanhanen on kaikessa tukenut SDP:ta ja puolustanut yhteistä hallitusohjelmaa.

Prosessi osoittaa, että keskustan puolueväen luonne on aika kaksinaamainen. Silloin ei tarvita mitään omien tavoitteiden näkymistä hallituksen työssä, kun kannatus on ylhäällä, mutta kun kannatus laskee, niin aletaaan huutaa "oman linjan" perään, osoitella syyllisiä ja vaatia johdon vaihtumista.

Ikään kuin keskustan puolueväki ei ollenkaan seuraisi politiikan sisältöjä, vaan ainoastaan kannatusprosentteja.

Suurin virhe minun mielestäni tapahtuisi, jos keskusta nyt erottaisi Matti Vanhasen ja vaihtaisi puheenjohtajaansa ja pääministeriään. Suomella on 1.7. alkaen hoidettavanaan EU:n puheenjohtajuus, jossa johdonmukaisuus ja jatkuvuus kärsisivät aika lailla, jos nyt vaihdettaisi EU-politiikan kärkimies. Kyllä Vanhasen minusta pitää saada jatkaa vaalikausi loppuun saakka.

Kevät ja syksy tuo varmasti tullessaan sellaisia poliittisia asiakysymyksiä, joissa Vanhanen ja keskusta pääsevät profiloitumaan ja vaalikampanjoissakin tulee oiva tilaisuus nostaa esiin sellaisia tavoitteita, joiota hallitusohjelmassa ei nyt ole.

Demarit tietysti pyrkivät kaikin keinoin painamaan Vanhasta ja kepua, ja pelottelevat sinipunan mahdollisuudella minkä kerkiävät, mutta siihen ei pidä lannistua. Vanhanen voisi todeta Heinäluomalle yhtä tyynesti kuin Katainenkin, että kolmen suuren puolueen kesken pitää olla kaikki yhteistyömuodot avoimina.

Vasta vaalitulos ja ohjelmalliset tavoitteet ratkaisevat, ketkä muodostavat hallituksen, vaikka tunnusteluja vetääkin vaalit voittaneen puolueen puheenjohtaja.

Nyt on keskustan aika huomata, että sellainen ei ole demokraattista kansanvaltaa, jossa SDP määrää ketkä saavat olle kenekin kanssa yhteistyössä. heinäluoman suhteen Vanhasen olisi otettava selkeä ja suoraviivainen linja: Nyt tehdään yhteistyötä niin kuin on sovittu, mutta sitten käydään vaalit ja sen jälkeen ei ole olemassa mitään "kassakaappisopimuksia" mihinkään suuntaan eikä keidenkään välillä.