kung fu kehässä?

On. Mutta se ei ole useimpien kiinalaisten lajien tarkoitus, kilpaurheilu on muiden lajien heiniä.

Tuli muuten eteen yksi kuuluisa kung fu mies, Tim Cartmell, hän on niittänyt jonkin verran mainetta BJJ piireissä (hänellä on myös musta vyö BJJssä), tässä clippi yhdestä BJJ ottelusta; http://homepage.mac.com/mancheta/iMovieTheater20.html

1970-luvun briteissä ottelivat karaten, kung fun ja korean karaten treenaajat sulassa sovussa keskenään. Säännöt kuultiin usein vasta paikan päällä.
Etenkin Hung Gar- ja Lau Gar-tyylien pojat olivat kovassa maineessa.

Useat ottelijat niin vapaaottelussa kuin potkunyrkkeilyssä omaavat kungfu-taustan. Koska kyse on kuitenkin yleistermistä, ei voi tietää minkä verran ko. herroilla on traditionaalista harjoittelua takanaan.

Kylmiltään, siis ilman erikoistreenaamista on Suomessa vapaaottelukehään hypännyt kolme kungfumiestä, kaksi tamperelaista ja yksi vaasalainen. Ulkomasita alkuperää jokainen.
Jokainen hävisi erikoisharjoitelleille vastustajilleen.
Katselin sällien treenejä ja nimittäisin lajiaan mieluummin wushuksi. Voimistelupohjaista.

Vieraillessani Shaolintemppelissä kyselin sparrin osuutta. Eivät pitkänenälle myöntäneet sparraavansa lainkaan. Totuudesta en tiedä.
En saanut osallistua harjoituksiinsa, mutta pääkaupungin Wushu-akatemiassa pääsin kickboxing-osioon. Ei ihmeitä, aika tyhmiä treenejä osa. Kuten vastustajan pään leipominen kovetustarkoituksessa. Jep.

Koviin kungfukouluihin en päässyt mukaan, hiukan sain väijyttyä ja vaikutuin kyllä.
Eräs armeijan joukkue treenaili asepuvun osilla, mm. vyöllä. Ja hyvin.

Kehäpelit on pelejä.
Traditiolajit aivan eri asia.

Olen kokenut karateka, tutustunut useisiin kungfun alueisiin.

Mitä matsatessa todistetaan toisille? Sitäkö, että on kova tyyli ja suuri mies? Silloin kun tyylisuuntia kehiteltiin, oli niille varmasti tarvetta ihan normaalissa elämässä. Kuka pelkäsi poliisia, kuka oli poliisi ja ketä vain tarvitsi taitojaan puolustautuakseen. Tällöin ei liennyt sääntöjä pahemmin? "Matseihin" ei pystynyt valmistautumaan välttämättä vaan se tuli eteen, kun rikollinen tuli ryöstämään sinua ja henkesi oli vaarassa. Tällöin ei jaettu pisteitä siitä, kaatuuko toinen maahan tai saako osuman puukosta tai miten puhdas potku oli. Matsi jatkui periaatteessa siihen, että toinen ei pystynyt jatkamaan matsia syystä tai toisesta. Tällöin "voittaja" tai "voittajat" ovat ne jotka selviytyivät hengissä. Mielestäni edelleenkin harjoittelun filosofian tulisi olla tuolla puolustautumisessa ja selviytymisessä. Kun joku hyökkää päälleni ja henkeni on uhattu, olen voittaja silloin kun selviän hengissä.
Vapaamuotoinen matsaaminen on hyvää harjoitusta ja siinä oppii "pelisilmää" eri tilanteisiin. Saa kokeilla ja soveltaa oppimiaan asioita. Mielestäni se on sovitun matsaamisen idea... ei se, että todistellaan toisille lajeille miten hyvä meidän lajimme on. Tällöin yksi mies voi pilata koko tyylisuunnan maineen häviämällä, vaikka onkin hengissä.
Tämän asian takia en katso hyvällä matsaavia ihmisiä ja heitä jotka käyvät eri lajien välisissä otteluissa. Onhan niitä ihan mielenkiintoista sivusta seurata, mutta jos minä kuljen merkittynä miehenä rinkiin ja häviän, on koko tyylisuunta juuri minun takiani huonossa maineessa... Jos ei maailmanlaajuisesti niin ainakin se yhden kaupungin alkeiskurssitilastoihin vaikuttavat negatiivisesti.