Kansanäänestys

Oletetaanpa, että maassamme järjestettäisiin kaksivaiheinen kansanäänestys siitä, mikä peli olisi sopivin Suomen kansallispeliksi. Ehdolla olisivat epävirallisesti voimassa oleva kansallispeli pesäpallo sekä muutama muu suosittu peli: esim. jalkapallo, jääkiekko, lentopallo, koripallo, jääpallo ja salibandy.

Pelien puolesta käytäisiin näyttäviä kampanjoita ja keskustelupalstoilla väiteltäisiin kunkin pelin sopivuudesta juuri suomalaisten kansallispeliksi. Tässä vaiheessa jokainen olisi enimmäkseen sen pelin kannalla, jota itse on harrastanut tai jota innokkaimmin seuraa. Äänestyspäivän iltana sitten selviäisi, että toiselle kierrokselle selviäisivät pesäpallo ja jääkiekko, koska molemmat nostattavat suomalaisissa eniten kansallisia tuntoja, joskin hieman eri lähtökohdista.

Tämän jälkeen kampanjan luonne muuttuisi. Nyt eivät ihmiset enää voisikaan olla selkeästi ”oman pelinsä” takana, vaan olisi valittava kahdesta hyvästä – tai kahdesta huonosta. Nyt on jäljellä suurin piirtein yhtä paljon niitä, joiden mielestä kaksi parasta pääsi jatkoon kuin niitä, joiden mielestä jäi jäljelle kaksi huonointa. Pakko kuitenkin jompaakumpaa äänestää tai jättää äänestämättä.

Alkaisi kova polemiikki kummankin pelin puolesta – mutta ennen kaikkea toista peliä vastaan. Kaivettaisiin esiin kaikki vuosien takaiset sopupelijupakat, dopingsotkut, pelaajien ryyppäämiset ja huumehörhöilyt, pimeät palkkiot, seurapomojen talousrikokset ja kaikki mahdollinen, jonka perusteella ei ainakaan se toinen peli missään tapauksessa ole sovelias Suomen kansallispeliksi.

Jompikumpi sitten lopulta voittaisi kansaäänestyksen prosentein 51-49. Voittajat näyttäisivät pitkää nenää ja häviäjät kiristelisivät hampaitaan: kyllä parin vuoden päästä kaikki tajuavat, että väärä peli tuli valittua…
1118
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Ei peli vielä ole pelattu. Demarit vaan on niin yksinkertaisia, että luulevat pääsevänsä kuin koira veräjästä. Todellisuudessa aukeaakin kissanpojille silmät, kunhan ehtii. Mielenkiintoista !

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Relander kirjoitti:

Oletetaanpa, että maassamme järjestettäisiin kaksivaiheinen kansanäänestys siitä, mikä peli olisi sopivin Suomen kansallispeliksi. Ehdolla olisivat epävirallisesti voimassa oleva kansallispeli pesäpallo sekä muutama muu suosittu peli: esim. jalkapallo, jääkiekko, lentopallo, koripallo, jääpallo ja salibandy.

Pelien puolesta käytäisiin näyttäviä kampanjoita ja keskustelupalstoilla väiteltäisiin kunkin pelin sopivuudesta juuri suomalaisten kansallispeliksi. Tässä vaiheessa jokainen olisi enimmäkseen sen pelin kannalla, jota itse on harrastanut tai jota innokkaimmin seuraa. Äänestyspäivän iltana sitten selviäisi, että toiselle kierrokselle selviäisivät pesäpallo ja jääkiekko, koska molemmat nostattavat suomalaisissa eniten kansallisia tuntoja, joskin hieman eri lähtökohdista.

Tämän jälkeen kampanjan luonne muuttuisi. Nyt eivät ihmiset enää voisikaan olla selkeästi ”oman pelinsä” takana, vaan olisi valittava kahdesta hyvästä – tai kahdesta huonosta. Nyt on jäljellä suurin piirtein yhtä paljon niitä, joiden mielestä kaksi parasta pääsi jatkoon kuin niitä, joiden mielestä jäi jäljelle kaksi huonointa. Pakko kuitenkin jompaakumpaa äänestää tai jättää äänestämättä.

Alkaisi kova polemiikki kummankin pelin puolesta – mutta ennen kaikkea toista peliä vastaan. Kaivettaisiin esiin kaikki vuosien takaiset sopupelijupakat, dopingsotkut, pelaajien ryyppäämiset ja huumehörhöilyt, pimeät palkkiot, seurapomojen talousrikokset ja kaikki mahdollinen, jonka perusteella ei ainakaan se toinen peli missään tapauksessa ole sovelias Suomen kansallispeliksi.

Jompikumpi sitten lopulta voittaisi kansaäänestyksen prosentein 51-49. Voittajat näyttäisivät pitkää nenää ja häviäjät kiristelisivät hampaitaan: kyllä parin vuoden päästä kaikki tajuavat, että väärä peli tuli valittua…

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu