pevkele

SAK:n Viialainen kehuu Niinistön työ-teemaa
01.02.2006
kello 13:02

SAK:n apulaisjohtaja Matti Viialainen (vas.) on vaihtanut nopeasti säveltä Sauli Niinistön vaalikampanjasta. Viime viikon piikittelyn sijaan Viialainen kiittelee tänään Uutispäivä Demarissa Niinistön teemaa suomalaisesta työstä.

– Tunnekuohun laannuttua on paikallaan todeta reilusti, että Sauli Niinistö toi esiin varteenotettavia näkökohtia, jotka voittajien leirissäkin on syytä noteerata, Viialainen kirjoittaa.

Viialaisen mukaan Niinistön perusviesti oli täyttä asiaa. Yhteiskunnan taloudellisen perustan pitää olla kunnossa ja että kaiken hyvinvoinnin lähtökohta on työ, vaikka sen tulosten jakamisesta toki kamppaillaan.

Viialaisen mukaan Niinistön joukoissa on paljon sellaista positiivista energiaa, jota Suomi tarvitsee. Hän huomauttaa kuitenkin, että SAK:n piti vaalikamppailun loppuvaiheessa puuttua peliin, kun Niinistö alkoi puhua Suomen Yrittäjiltä tai Etelärannasta kuultua tekstiä palkansaajien edunvalvonnan kannalta ratkaisevissa ydinkysymyksissä.

– Yhteisen isänmaan kannalta olisi otettu melkoinen riski, jos presidentti olisi alkanut ”arvojohtaa” tai unilukkaroida alas sopimusyhteiskuntaa ja sen kulmakivenä olevaa tulopolitiikkaa.

Vaalien ratkettua demonisoivat viholliskuvat on Viialaisen mielestä syytä purkaa molemmin puolin ja tarttua arkisiin askareihin yhdessä. Porvariyhteistyön tiivistymiseen vasemmiston on Viialaisen mielestä kuitenkin vastattava yhdistymällä ja uudistumalla.

– Muuten seuraavassa koitoksessa käy jo huonosti, hän varoittaa.


Taloussanomat - STT
2143
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Eikä ne teot siitä kaunistu vaalien jälkeen. Turha luulla, että se puoli suomalaisia, jolla on järki päässä, on huonomuistista ja huíjattavaa.

Äänestä
  • Yrittääkö se luuseri nyt korjailla SAK:n öykkärimäistä imagoa jälkeenpäin? Turha yritys. Kyllä se vaaleissa nähtiin mitä paskaväkeä tämä SAK-johto on miehiään.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Kusetettiinko sinua? kirjoitti:

SAK:n Viialainen kehuu Niinistön työ-teemaa
01.02.2006
kello 13:02

SAK:n apulaisjohtaja Matti Viialainen (vas.) on vaihtanut nopeasti säveltä Sauli Niinistön vaalikampanjasta. Viime viikon piikittelyn sijaan Viialainen kiittelee tänään Uutispäivä Demarissa Niinistön teemaa suomalaisesta työstä.

– Tunnekuohun laannuttua on paikallaan todeta reilusti, että Sauli Niinistö toi esiin varteenotettavia näkökohtia, jotka voittajien leirissäkin on syytä noteerata, Viialainen kirjoittaa.

Viialaisen mukaan Niinistön perusviesti oli täyttä asiaa. Yhteiskunnan taloudellisen perustan pitää olla kunnossa ja että kaiken hyvinvoinnin lähtökohta on työ, vaikka sen tulosten jakamisesta toki kamppaillaan.

Viialaisen mukaan Niinistön joukoissa on paljon sellaista positiivista energiaa, jota Suomi tarvitsee. Hän huomauttaa kuitenkin, että SAK:n piti vaalikamppailun loppuvaiheessa puuttua peliin, kun Niinistö alkoi puhua Suomen Yrittäjiltä tai Etelärannasta kuultua tekstiä palkansaajien edunvalvonnan kannalta ratkaisevissa ydinkysymyksissä.

– Yhteisen isänmaan kannalta olisi otettu melkoinen riski, jos presidentti olisi alkanut ”arvojohtaa” tai unilukkaroida alas sopimusyhteiskuntaa ja sen kulmakivenä olevaa tulopolitiikkaa.

Vaalien ratkettua demonisoivat viholliskuvat on Viialaisen mielestä syytä purkaa molemmin puolin ja tarttua arkisiin askareihin yhdessä. Porvariyhteistyön tiivistymiseen vasemmiston on Viialaisen mielestä kuitenkin vastattava yhdistymällä ja uudistumalla.

– Muuten seuraavassa koitoksessa käy jo huonosti, hän varoittaa.


Taloussanomat - STT

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu