Battle Royale

Katsoin tuon dvd:ltä. Hurja elokuva, siis hyvin realistista tappamista mutta henkinen väkivalta teki vielä kovemman vaikutuksen. Ystävät alkoivat tappaa toisiaan selvitääkseen hengissä. Osa kyllä ei halunnut osallistua teurastukseen vaan teki esimerkiksi itsemurhan.

Tuli mieleeni, että tuollainen voisi tapahtua tosielämässäkin tuossa tilanteessa. Kyllä useimmilla ihmisillä on sen verran kova eloonjäämisvietti.

Ei voi suositella ihan kaikille, koska voi herkille ihmisille jättää ahdistavia jälkituntoja.
5584
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

hyvä leffa on! Ite katoin pari vuotta sitten sen. Siitähän on tehty kakkos osakin. Onko joku nähnyt sen? Millainen oli?

Äänestä

Ainahan nuo splätteri leffat on nähty, mutta aika karu se leffa oli ajatusmaailmaltaan.

Se vaan rupesi vituttamaan ku ne penskat muka voittivat armeijan ihan tuosta vaan juosten...

Muuten Juoni taisi olla sama, kuin ykkös osassa.

Äänestä
  • Battle Royal oli kyllä niin hyvä, että en tienny mitä odottaa jatko-osasta. Nyt kun molemmat on nähty täytyy sanoo, että se jakto-osa on aika iso pettymys :/ en ymmärrä miks siihen on tehty jato-osa. Ei tollanen leffa tarvitse enää mitään jatko-osia, siinä on kaikki paketissa sellaisenaan.

    Äänestä

Joo oli ihan vaikuttava leffa. Mutta ymmärsinkö ihan väärin kun alussa siinä reportterit kiljuivat että "Voittaja on tänä vuonna tyttö!" niin luulin että se on leffan loppu... Odotin siis koko ajan että brutaali kurkun katkominen ja veren lässäyttely jatkuu sinne asti. Mutta pidin tästä lopusta toki enemmän. :)

En ole kamalasti katsonut japanilaisia leffoja mutta enemmän tykkäsin jotenkin Samurai Fictionista, siinä sapelit sivaltelivat aika stylen näköisesti.... alleviivatun fiktiivisesti, ihan kuin jossain Sin Cityssä. (Sekin mun lemppareita.)

Nový most

Äänestä

Suosikki elokuvani

Äänestä

Kommentoi aloitusta


vaikutti kirjoitti:

Katsoin tuon dvd:ltä. Hurja elokuva, siis hyvin realistista tappamista mutta henkinen väkivalta teki vielä kovemman vaikutuksen. Ystävät alkoivat tappaa toisiaan selvitääkseen hengissä. Osa kyllä ei halunnut osallistua teurastukseen vaan teki esimerkiksi itsemurhan.

Tuli mieleeni, että tuollainen voisi tapahtua tosielämässäkin tuossa tilanteessa. Kyllä useimmilla ihmisillä on sen verran kova eloonjäämisvietti.

Ei voi suositella ihan kaikille, koska voi herkille ihmisille jättää ahdistavia jälkituntoja.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu