vasemmiston hyväksyä puolen Suomen vapaaehtoinen kannatus Niinistölle. Heinäluoma ja Halonen on kiukutelleet asiasta ja täälläkin meitä äänestäjiä herjataan.
Ottaapa
todella koville
5188
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 5
Vanhimmat
Olemme yhtä mieltä siitä, että oikeistolla on myös oikeus tehdä ihan minkälaisia sopimuksia tahansa, kunhan vain sossumafia saadaan taltutettua.
Mitä ihmettä se kuuluu Pialle, SDP:lle tai SAK:lle?
Kauan eläköön porvariyhteistyö!
A-talkin jälkeen tekee mieli kirjoittaa porvareille, että nyt tekemään poijaat ja tytöt kaikki MAHDOLLISET kassakaappisopimukset!! Siis ehdottomasti. Se joku PIA demareista oli ihan törkee. Kyllä on peli menny kummaksi, ei voi kuin ihmetellä.
näyttää koville ottavankin. Miten se voikaan olla niin kauheaa?
Minulle ainakaan ollut. Minulla ei ole ollut ainakaan 6v:een pressaa enkä sitä tarvinnut. En usko tarvitsevani sitä edelleenkään. Suomi-kuvaa olisi kyllä enemmän nostanut sivistynyt ja kohtelias Sauli Niinistö kuin nakkikioski-Tarja, joka ei osaa käyttäytyä edes tyydyttävästi.