Mielestäni hän on vielä valitsijoittensa eli pääasiassa sosialidemokraattien, vasemmistoliiton ja SAK:n presidentti.Vaaleissa Halonen sai vain hiukan yli puolet annetuista äänistä. Se on vajaa 40 prosenttia äänioikeutetuista ja vain 30 prosenttia koko kansasta. Numeroillakin tarkasteltuna koko kansan presidenttiys ei ole itsestään selvyys, vaan tulee teoilla ansaita. Hän voisi myös opastaa kansalaisia erottamaan hyvän ja pahan sekä oikean ja väärän sekä myös kannustamaan ihmisiä terveellisten elämäntapojen omaksumiseen sekä päihteettömään elämään. Kristillisiin arvoihin nojaava kulttuurimme on myös puolustamisen arvoinen asia.
Halosen aika helppoa
Presidenttiys pitää ansaita
4204
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 4
Vanhimmat
Hyvin kirjoitit. Allekirjoitan täysin ajatuksesi:
"Hän voisi myös opastaa kansalaisia erottamaan hyvän ja pahan sekä oikean ja väärän sekä myös kannustamaan ihmisiä terveellisten elämäntapojen omaksumiseen sekä päihteettömään elämään. Kristillisiin arvoihin nojaava kulttuurimme on myös puolustamisen arvoinen asia."
OLIPA HYVÄ TEKSTI!
on vaan sellainen että yli 50 prossan kannatuksella päästään valtaan.
Kansalaisten on hyväksyttävä se ja alettava puhaltamaan yhteen hiillen,sinunkin.Se on meidän kaikkien etu,isänmaamme etu.
Ei tuollaisella suhtautumisella ,joka sinulla on,kovin isänmaallista vaikutusta tee.
Tuota sanotaan "omaan pesään paskantamiseksi".
Luuletko että jossakin demokraattisessa maassa valituksi tullaa joskus 100 prosentin kannatuksella.Sivistyneet ihmiset ymmärtävät asian ja osaavat suhtautua siihen aikuismaisesti.
niiltä jotka äänestivät. Monet eivät edes vaivautuneet, kyllä hekin kuuluvat kansaan, joten todellinen kannatus on paljon, paljon pienempi.
Ymmärrätkö että vain annetut äänet lasketaan ja sen perusteella valituksi joko tullaan tai ei tulla,tämän pitäisi olla senverran yksinkertaista että sinunkin linnunaivoillasi sen pitäisi ymmärtää.