Onko eero

siis ei ymmärrä, vai vain häikäilemätön manipuloija? Hän väittää pokkana sellaista, että keskusta-oikeisto on jakanut Suomen. Jako alkoi siten, että KOKO VASEMMISTON ehdokkaaksi tuli Halonen. Keskusta oikeistolla oli ehdokkaita monta, vasemmistolla yksi. Tehoa vasemmisto vielä lisäsi sillä, että Halonen värväsi SAKn haukkumaan muita, siis keskusta oikeistoa.
Siinä sitä manipulointia ja jakoa tehtiin todenteolla, niinkuin puolet kansasta olisi ollut muka isojen tehtaiden omistajia. Nyt sitten veli eero yrittää KÄÄNTÄÄ HUOMION kansan kahtiajakoon, jonka on muka tehnyt keskusta-oikeisto. Yrittää pokkana kääntää asian päälaelleen, todella häikäilemätöntä. Kyllä pitäisi vaihtaa puhtaat jauhot punaisten tilalle.
5190
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

mutta kyllähän kaikki tietää kuka kansan jaon aloitti. Vasemmiston yhteinen ehdokas Halonen. Vaalien jälkeen on samaa peliä jatkanut itse Halonen ja vielä julkeaakin kutsua itseään koko kansan presidentiksi. Todella härskiä peliä!

Äänestä

pelaamaan pelejään hämärissä SAKn kulisseissa, mutta nyt pitäisikin toimia avoimesti ja rehellisesti julkisuudessa. Siinä on pojalla haastetta.

Äänestä
  • vuoden päästä loanheittäjät vasurit on oppositiossa oikeston kosto on suloinen pannaan punikit yhteen nurkkaan.

    Äänestä

  • reinholt kirjoitti:

    vuoden päästä loanheittäjät vasurit on oppositiossa oikeston kosto on suloinen pannaan punikit yhteen nurkkaan.

    me vain laitetaan asiat järjestykseen ja Suomi nousuun.
    No jaa, voidaan me hiukan vilkaista mitä tietoja itään on kuljetettu "suurten suomalaisten johtajien" toimesta... Siksi eero onkin paniikissa, pelkää että niiden pelit tulevat päivänvaloon.

    Äänestä

  • reinholt kirjoitti:

    vuoden päästä loanheittäjät vasurit on oppositiossa oikeston kosto on suloinen pannaan punikit yhteen nurkkaan.

    Pelimiehet pois kentältä, sitä tämä maa tarvitsee noustakseen.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


toinen nykänen? kirjoitti:

siis ei ymmärrä, vai vain häikäilemätön manipuloija? Hän väittää pokkana sellaista, että keskusta-oikeisto on jakanut Suomen. Jako alkoi siten, että KOKO VASEMMISTON ehdokkaaksi tuli Halonen. Keskusta oikeistolla oli ehdokkaita monta, vasemmistolla yksi. Tehoa vasemmisto vielä lisäsi sillä, että Halonen värväsi SAKn haukkumaan muita, siis keskusta oikeistoa.
Siinä sitä manipulointia ja jakoa tehtiin todenteolla, niinkuin puolet kansasta olisi ollut muka isojen tehtaiden omistajia. Nyt sitten veli eero yrittää KÄÄNTÄÄ HUOMION kansan kahtiajakoon, jonka on muka tehnyt keskusta-oikeisto. Yrittää pokkana kääntää asian päälaelleen, todella häikäilemätöntä. Kyllä pitäisi vaihtaa puhtaat jauhot punaisten tilalle.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu