NIINISTÖN PERINTÖ UUDELLE

Uusi Kepu syntyy... naisenergia pelastaa kepun, kuten jo aikaisemmin kirjoitin.
Uudelle kepulle on tärkeää ottaa opiksi Niinistön jättämästä perinnöstä, sen likaisesta ja ala-arvoisesta puolesta, jossa sorruttiin sivistyksen häpäisyyn - alennuttiin lähes natsi-tasolle.
Meille on kerrottu kuinka tässä vastapuolen mustamaalaamisessa oli haettu oppia 'rapakon takaa' mutta me suomalaiset emme olleet niin 'helppoja nakkeja' kuin nämä 'sikakolaiset voimat' kuvittelivat. Enemmistö ei ollut aivopestävissä.

Kun lukee alla olevan "proffan" kirjoituksen niistä keinoista, joilla 'työväen presidentti' uskoi huijaavansa kansan ja pistävänsä maan asiat kuntoon, niin tajuaa kuinka suuresta huijauksesta todella oli kyse.
Uusi Keskusta älköön astuko tälle tielle.

NIINISTÖN PERINTÖ, OPPI JONKA
VARAAN hän rakensi menestyksensä - tai haaveensa menestyksestä - oli vapaa uusliberalismi, josta proffa kirjoittaa näin:

"-Markkinataloudellahan ei ole koskaan ollut ensisijaisena tavoitteena kenenkään työllistäminen , vaan tuotannon ja sitä kautta saatavien voittojen kasvattaminen .Kaikkein edullisintahan on pitää koko ajan vähintään 4% työttömyyttä .
Nykyäänhän markkinataloudelle on tyypillistä , että se perustuu toisten luoman valmiin pääoman syömiseen . Eli työntekijää käytetään niin kauan , kunnes on valmis huipputuote markkinoille ja yhtiö pörssissä . Sen jälkeen aloitetaan henkilöstön pienentäminen , vaikka kysymyksessä ei ole missään nimessä kannattamattomuus . Yhtiöillähän , jotka tekevät henkilöstövähennyksiä menee paremmin kuin on koskaan aikaisemmin mennyt . Tällä toimenpiteellä pidetään osakkeidenomistajat tyytyväisinä ja vähemmillä resursseilla enemmän irti voittoa .
Markkinatalous , jos mikä toimii koko ajan yhteiskunnan varoilla ja kustannuksella - siksi on äärettömän irvokasta , että markkinatalouden ideologit pilkkaavat yhteiskunnan kustannuksella elämistä ja mainostavat samalla ns. kovan kilpailun tilaa .
Talouselämä siis kerää itselleen saavuttamansa tuotot , mutta panee aiheuttamansa kustannukset suurelta osin muiden maksettaviksi - ja tätäkö on kannattavuus ?

Otetaan esimerkki USA:sta : Yhtiöt siirsivät aiheuttamiaan kustannuksia muiden maksettaviksi vuosittain yli 2,6 biljoonan dollarin arvosta . Summa on noin viisinkertaisesti yhtiöiden tuottaman voiton suuruinen . On painavia syitä epäillä , että yhtiöt maksavat huippujohtajilleen ja osakkailleen komeita voittoja ainoastaan muun yhteiskunnan kustannuksella .

Entäs jos yhtiöt joutuisivatkin maksamaan omat kustannuksensa ?
Entäs jos lopetettaisiinkin maksamasta isoille yhtiöille julkisia tukiaisia ja verohelpotuksia , koska ne ovat suoria rahallisia tulonsiirtoja veronmaksajilta yhtiön johtajille ja osakkaille !!!!!!!!!!

Markkinoilta ei edellytetä ollenkaan normaalia aikuisen ihmisen vastuuta ja velvollisuudentuntoa .............."

**************************

UUSI KEPU - HUMAANIN, SOLIDAARISEN JA KESTÄVÄN KEHITYKSEN VAIHTOEHTO.
182
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

KESKUSTALAISIA.
MIKSI MAAHAN HALUTAAN VAIN KAKSI PUOLUETTA, OIKEA JA VASEN?
KYSE ON POLIITTISESTA SKITSOFRENIASTA, JAKOMIELITAUDISTA.
UUSI KESKUSTA VOI OLLA SUURIN KAIKISTA. SIIHEN ON SUURIMMAN OSAN KANSAA HELPPO LIITTYÄ JOS SE TOIMII HUMAANIN, SOLIDAARISEN JA KESTÄVÄN KEHITYKSEN PUOLESTA.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


KEPULLE kirjoitti:

Uusi Kepu syntyy... naisenergia pelastaa kepun, kuten jo aikaisemmin kirjoitin.
Uudelle kepulle on tärkeää ottaa opiksi Niinistön jättämästä perinnöstä, sen likaisesta ja ala-arvoisesta puolesta, jossa sorruttiin sivistyksen häpäisyyn - alennuttiin lähes natsi-tasolle.
Meille on kerrottu kuinka tässä vastapuolen mustamaalaamisessa oli haettu oppia 'rapakon takaa' mutta me suomalaiset emme olleet niin 'helppoja nakkeja' kuin nämä 'sikakolaiset voimat' kuvittelivat. Enemmistö ei ollut aivopestävissä.

Kun lukee alla olevan "proffan" kirjoituksen niistä keinoista, joilla 'työväen presidentti' uskoi huijaavansa kansan ja pistävänsä maan asiat kuntoon, niin tajuaa kuinka suuresta huijauksesta todella oli kyse.
Uusi Keskusta älköön astuko tälle tielle.

NIINISTÖN PERINTÖ, OPPI JONKA
VARAAN hän rakensi menestyksensä - tai haaveensa menestyksestä - oli vapaa uusliberalismi, josta proffa kirjoittaa näin:

"-Markkinataloudellahan ei ole koskaan ollut ensisijaisena tavoitteena kenenkään työllistäminen , vaan tuotannon ja sitä kautta saatavien voittojen kasvattaminen .Kaikkein edullisintahan on pitää koko ajan vähintään 4% työttömyyttä .
Nykyäänhän markkinataloudelle on tyypillistä , että se perustuu toisten luoman valmiin pääoman syömiseen . Eli työntekijää käytetään niin kauan , kunnes on valmis huipputuote markkinoille ja yhtiö pörssissä . Sen jälkeen aloitetaan henkilöstön pienentäminen , vaikka kysymyksessä ei ole missään nimessä kannattamattomuus . Yhtiöillähän , jotka tekevät henkilöstövähennyksiä menee paremmin kuin on koskaan aikaisemmin mennyt . Tällä toimenpiteellä pidetään osakkeidenomistajat tyytyväisinä ja vähemmillä resursseilla enemmän irti voittoa .
Markkinatalous , jos mikä toimii koko ajan yhteiskunnan varoilla ja kustannuksella - siksi on äärettömän irvokasta , että markkinatalouden ideologit pilkkaavat yhteiskunnan kustannuksella elämistä ja mainostavat samalla ns. kovan kilpailun tilaa .
Talouselämä siis kerää itselleen saavuttamansa tuotot , mutta panee aiheuttamansa kustannukset suurelta osin muiden maksettaviksi - ja tätäkö on kannattavuus ?

Otetaan esimerkki USA:sta : Yhtiöt siirsivät aiheuttamiaan kustannuksia muiden maksettaviksi vuosittain yli 2,6 biljoonan dollarin arvosta . Summa on noin viisinkertaisesti yhtiöiden tuottaman voiton suuruinen . On painavia syitä epäillä , että yhtiöt maksavat huippujohtajilleen ja osakkailleen komeita voittoja ainoastaan muun yhteiskunnan kustannuksella .

Entäs jos yhtiöt joutuisivatkin maksamaan omat kustannuksensa ?
Entäs jos lopetettaisiinkin maksamasta isoille yhtiöille julkisia tukiaisia ja verohelpotuksia , koska ne ovat suoria rahallisia tulonsiirtoja veronmaksajilta yhtiön johtajille ja osakkaille !!!!!!!!!!

Markkinoilta ei edellytetä ollenkaan normaalia aikuisen ihmisen vastuuta ja velvollisuudentuntoa .............."

**************************

UUSI KEPU - HUMAANIN, SOLIDAARISEN JA KESTÄVÄN KEHITYKSEN VAIHTOEHTO.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu