kysymyksiä kissoihin totuttamisesta?

Meille on siis pian tulossa koiranpentu ja tarkoituksena olisi että se tottuisi meidään kahteen n. 4 vuotiaaseen kissaan.Kannattaako "vaan tuoda pentu kissojen nenän eteen" vai kenties käyttää jotain harkittua taktiikkaa , kuten esim. kohtaaminen paikassa jossa ei kummankaan hajuja yms. ( sellaista paikkaa ei meillä kotona ole jossa ei kissan hajuja olisi..) tai muita keinoja ? Entäs kissojen pienet hiirilelut? Voiko ne juuttua koiranpennun kurkuun tai jotain? Olen nyt nostanut kissanruokakupit jo valmiiksi tiskipöydälle että koira ei niihin koske, ei tämäkään kovin järkevältä vaihtoehdolta vaikuta, kyllä se koira sinnekin pian yltää kun vähän kasvaa.. Miten te muut olette toimineet?
8581
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 8

Vanhimmat

Meil on aina kumpikin laji tottunut toisiinsa ihan kivuttomasti. aikuinen kissa on tottunut koiran pentuun ja aikuinen koira kissanpentuun,ilman ongelmia.

Parhaimmillaan ne ovat olleet parhaita kavereita:söivät samasta kupista(kissa tuli syömään),nukkuivat samassa kopissa ulkona. ja sisällä ottivat painiotteluita keskenään,sit nuolivat toisiaan ja rupesivat nukkumaan vieretysten.

Kerran oli yhdessä 80 cm leveässä sängyssä: minä, 1 suoppi narttu, 1 border-suoppi uros, 2 kolli kissaa... että näin... ei ollut kylmä sinä yönä!

Mitähän osaan sanoa tutustumisesta... annat vaikka kissojen haistella uutta tulokasta(joka sun sylissä), sit valvotuissa oloissa toisiinsa tutustuen. pidä huoli et molemmil (kissat ja koira)on pakoreitti vapaana ja itse hälytys tilassa ;) . kissojen lelut voi juuttua kurkkuun,jos tosi pieniä.

Ite opetin(yritin siis) "paukuttaa" jakeluun, et kissojen ruokakupille ei mennä, yleensä koirat muisti sen ja kissat oli yleensä vahdissa ettei koira syöny eväitä, jos hurtta tuli kupille: *läps* tassulla kuonoon ja murinaa,niin koira lähti!

Kissojen ruoka on koirien mielestä aivan vastustamatonta! vieläkin,jo monien vuosien jälkeen oma koirani alkaa "naukumaan" kun tuodaan sille Shebaa(joka on naapurin mummolta,kissansa jättävät syömättä), ja turkki kiiltää!

Äänestä
  • Ite ainaki annoin kaiken mennä ihan omalla painollaa. Tosin koiralla meni muutama päivä ennen ku edes huomas koko kolleja (2). Hyvin äkkiä pentu oppi et kissojen laatikko ja ruokakupit on kissojen eikä niistä oo sen enempiä tarvinnu komentaa. Zemppiä vaa, kaikki menee hyvin ku ei ite turhaa vouhkaa ja kissat useimmiten kyllä pitää oman puolensa ja menee paikkaa minne koira ei pääse.

    Äänestä

  • !?! kirjoitti:

    Ite ainaki annoin kaiken mennä ihan omalla painollaa. Tosin koiralla meni muutama päivä ennen ku edes huomas koko kolleja (2). Hyvin äkkiä pentu oppi et kissojen laatikko ja ruokakupit on kissojen eikä niistä oo sen enempiä tarvinnu komentaa. Zemppiä vaa, kaikki menee hyvin ku ei ite turhaa vouhkaa ja kissat useimmiten kyllä pitää oman puolensa ja menee paikkaa minne koira ei pääse.

    siis pidätte kissojen kuppia lattialla?

    Äänestä

  • taf kirjoitti:

    siis pidätte kissojen kuppia lattialla?

    ...silloin "aikana ennen isän allergioita" kun viel pystyi pitämään kissoja..

    Omat koirat tiesi kyllä tasan tarkkaan mikä kuppi on kissojen,eikä ne niihin koskenu,ilman erityislupaa esim. katit oli jättäny ruuat mätänee päiväksi.

    Veljen koirat oli ihan eri maata,ei uskonu mun kieltoja,etenkään sillon kun broidi oli paikalla. syystä että broidi aina sano et "saahan sitä nyt vähän maistaa,kun se kuitenkin tykkää siitä"... ja antoi koiriensa tehä just niinku ne halusi, ei kieltäny eikä myöntäny.. ARGH!

    Tietty kannattaa varmasti nostaa kissojen kipot korkeammalle, siksi ajaksi kun on pois kotoo,ettei kotiintullessa ole kylläinen, huuliaan lipova koira ja nälkäiset kissat vastassa... ;)

    Äänestä

kaikki kissat ja koirat on vaan annettu olla vapaasti alusta lähtien. vauvat myöskin.
ikinä ei ole yhtäkään ongelmaa ollut. kissoja ja koiria on ollut yhdessä monia 25 vuotta.(lintukin oli joka istui koissun selässä).
saksanpaimenkoira,(joitakin hoitokoiria)ja muitakin rotuja hoidossa.
Nytkin kissat ja koirat (4 kissaa ,2 koiraa)elävät silassa sovussa keskenään. käyvät nuolemassa toinen toisiaan. ja pukkimassa kyljellään. siis todella ei yhtäkään ongelmaa ole ollut. aikaisempi koira vaan raahasi kissanpennut sänkyyn jatkuvasti kun äitsy lähti ulos!
mutta luulen että jos todella tuntee koiransa, kissansa niin tietää kuinka toimia. itse olen 100% luottanut kaikkiin eläimiini.

Äänestä
  • Jos ihan miettii ajan kanssa sitä tilannetta kun pentu tulee uuteen kotiin. Eihän se siellä heti ala riekkumaan. Se on itse epävarma ja tutustuu ympäristöönsä pikku hiljaa. Tämä aika antaa kissalle mahdollisuuden tarkkailla sitä. Kissa yleensä suinpäin hyökkää kimppuun. Meillä tosin kävi niin, kun pentu tuli taloo, kissa haihtu. Asu kolme viikkoa sohvan alla, ja se siitä. Nyt nuollaan naamat ym. Kissa esim. nukkuu koirien kanssa eteisessä paljaalla lattialla. Vaikka mukavuuden haluinen muuten on. Kissan sapuskat on työpöydällä, koska muuten jäis raukka ilman ruokaan, joku kävis kuitenkin salaa vetämässä ne kitusiinsa. Vesikuppi on yhteinen.

    Äänestä

  • UPDATE_7583609 kirjoitti:

    Jos ihan miettii ajan kanssa sitä tilannetta kun pentu tulee uuteen kotiin. Eihän se siellä heti ala riekkumaan. Se on itse epävarma ja tutustuu ympäristöönsä pikku hiljaa. Tämä aika antaa kissalle mahdollisuuden tarkkailla sitä. Kissa yleensä suinpäin hyökkää kimppuun. Meillä tosin kävi niin, kun pentu tuli taloo, kissa haihtu. Asu kolme viikkoa sohvan alla, ja se siitä. Nyt nuollaan naamat ym. Kissa esim. nukkuu koirien kanssa eteisessä paljaalla lattialla. Vaikka mukavuuden haluinen muuten on. Kissan sapuskat on työpöydällä, koska muuten jäis raukka ilman ruokaan, joku kävis kuitenkin salaa vetämässä ne kitusiinsa. Vesikuppi on yhteinen.

    Eli kissa EI yleensä suinpäin hyökkää... jne
    sorry

    Äänestä

mun koira ainaki tottu kissoihin ihan itestään.
ensiks se pelkäs meidän n.5 vuotista kissaa eikä uskaltanu mennä mihinkää missä se oli. sit se kissa katos. meille tuli uus kissa. villikissa joka tottu ensiksi koiraamme ja vasta sen jälkeen ihmisiin. koirani ja kissa ovat parhaimpia ystäviä.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


minä kirjoitti:

Meille on siis pian tulossa koiranpentu ja tarkoituksena olisi että se tottuisi meidään kahteen n. 4 vuotiaaseen kissaan.Kannattaako "vaan tuoda pentu kissojen nenän eteen" vai kenties käyttää jotain harkittua taktiikkaa , kuten esim. kohtaaminen paikassa jossa ei kummankaan hajuja yms. ( sellaista paikkaa ei meillä kotona ole jossa ei kissan hajuja olisi..) tai muita keinoja ? Entäs kissojen pienet hiirilelut? Voiko ne juuttua koiranpennun kurkuun tai jotain? Olen nyt nostanut kissanruokakupit jo valmiiksi tiskipöydälle että koira ei niihin koske, ei tämäkään kovin järkevältä vaihtoehdolta vaikuta, kyllä se koira sinnekin pian yltää kun vähän kasvaa.. Miten te muut olette toimineet?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu