Totuus lienee,

jotain on liikahtanut terveellä tavalla tässä maassa.

Takaisin ei ole paluuta - pysähtyneisyyteen eikä välinpitämättömyyteen, miten maamme asioita hoidetaan. Herätys on onnistunut. Unilukkarin virka onnistui?

Kukin tulkitkoon omien rilliensä lävitse, mitä tapahtui..

Avoin keskustelu on virinnyt. Itsestäänselvyyksiä ei valtasuhteissa ole. Arvomaailmat ovat kohdanneet. Argumentit on kuultava. Ja niihin on otettava kantaa. Oma kanta.

Luulenpa, että näissä vaaleissa ennen vähemmänkin politiikkaa seuranneet heräsivät miettimään omaa suhtautumistaan poliittiisiin valtasuhteisiin, ja todella kuuntelemaan, mitä ehdokkailla ja eri puolueilla on oikeasti sanottavaa, vai onko oikein mitään, mistä saisi kiinni.

Asiat alkavat virtaamaan, raikastaen ilmapiiriämme, näissä vastakkainasetteluissakin..

Keskusteluihin tulee terävöitettyä asiasisältöä, kun paikkaansa on vakavissaan puolustettava. Tyhjä jargon, uhkailu ja pelottelu ovat nyt teränsä menettäneet, viimeinkin? Kansalaiset kuuntelevat, erittäin tarkasti ja päättävät sitten uudestaan...

Pyritään kunnioittamaan silti toisiamme, nyt ja tulevaisuudessa, vaikka miten olisi nyt yhtä ja toista hampaankolossa. Meitä on vain kourallinen ja toisemme rikki repimällä meitä on tulevaisuudessa vielä vähemmän.

Hyvää yötä,

ilman vihamielisyyttä, kaikille vielä valvoville!
331250
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 33

Vanhimmat

kohtelias ja kirjoitat asiaa. Sillä minäkin olen ensimmäistä kertaa alkanut todella pohtia poliittisia asioita. Ja löytänyt lopulta sen kantani, joka minussa on aina vähän päätään nostanut. Nyt se tuli viimein kunnolla selväksi.

Äänestä

TARJA oN pressa!!!!!

Äänestä
  • jos epäilet,kysy miehiltä.

    Äänestä

  • ole ylpeilyn aihe kirjoitti:

    jos epäilet,kysy miehiltä.

    Kysy miehyiltä!!!!!!

    Äänestä

  • ole ylpeilyn aihe kirjoitti:

    jos epäilet,kysy miehiltä.

    Duunissakin oli kummankin kannattajia ja Halosen kannattajat olivat aluksi jotenkin "hävinneen"oloisia, mutta nyt on hyvä henki päällä ja meillä on aivan ihana työnantaja me saamme itse suunnitella työaikamme porukalla sovitaan kaikki työpaikkakohtaisesti ja suurin osa ei kuulu enää SAK-liitoihi
    Osalla on pieniä lapsia ja yhdessä ollaan sovittu, että he saavat aina etuoikeuden työajoissa.

    Äänestä

  • Todellakin. kirjoitti:

    Miksi muuten tarvitaan koko SAK- järjestöä.

    Asiat voisi sopia työpaikkakohtaisesti ja Suomen laki olisi sitten se viimeinen etappi.

    Nyt maksetaan kaikenmaailman liittojen seminaareja ja koulutuksia ja..ei sen enempää ole asiat parantuneet..

    Äänestä

  • Halonen jatkaa kirjoitti:

    Kysy miehyiltä!!!!!!

    vaikka Marcoilta.

    Äänestä

  • FIKSU. kirjoitti:

    Miksi muuten tarvitaan koko SAK- järjestöä.

    Asiat voisi sopia työpaikkakohtaisesti ja Suomen laki olisi sitten se viimeinen etappi.

    Nyt maksetaan kaikenmaailman liittojen seminaareja ja koulutuksia ja..ei sen enempää ole asiat parantuneet..

    Kyllä olet uunelo!!!!!!!!!!!!!!!!!

    Äänestä

  • Nikolai kirjoitti:

    Kyllä olet uunelo!!!!!!!!!!!!!!!!!

    Nikolai takaisin sinne rajan taakse.

    Äänestä

  • FIKSU. kirjoitti:

    Miksi muuten tarvitaan koko SAK- järjestöä.

    Asiat voisi sopia työpaikkakohtaisesti ja Suomen laki olisi sitten se viimeinen etappi.

    Nyt maksetaan kaikenmaailman liittojen seminaareja ja koulutuksia ja..ei sen enempää ole asiat parantuneet..

    ...niin että sitten takaisin 50-luvulle. Sitten veitsenteroittajat, kerjäläiset ja kengänkiillottajat kaduille. Toivottavasti ette joudu koskaan kokemaan sitä karua todellisuutta, johon kokoomus pyrkii.

    Äänestä

  • Tatsa r kirjoitti:

    olla 50-luvulla. Ja demarit kieroilee 2000-luvulla. Takinkääntäjien puolue. Niin ne asetelmat vaihtuvat.

    Äänestä

  • Onhan niin pressa. Mutta sitä päivää ei tule, että Tarja olisi koko kansan presidentti, kuten itse haluaa mainostaa.
    Ei, ei ja vielä kerran ei !

    Me ajattelevat kansalaiset olemme heränneet ja loput ovat jo heräämässä. Huomaavat ennen pitkää missä sossusumutuksessa olemme eläneet. Minä muuten kerron, että se on nyt loppu.

    Älkää hyvät ihmiset enää ikinä äänestäkö vaaleissa punasossuja. Siitä tulee suurta haittaa valtakunnalle ja ihmisten elämälle.

    Äänestä

  • Nikolai kirjoitti:

    Kyllä olet uunelo!!!!!!!!!!!!!!!!!

    Tässä taas nähdään, mitä tasoa Tarjan kannattajat olevat, ei sille tosiasialle voi mitään. Aivottomilta ei voi ottaa valitettavasti äänioikeutta pois...

    Äänestä

Olet oikeassa.

Olen ollut SDP:n jäsen yli 20 vuotta. Olen ammatiltani free-toimittaja.

Vuosikymmien kuluessa minulle on tarjottu lukuisia skandaalijuttuja oman kuntani oikeistolaista. Olen kieltäytynyt.. Olen liian lähellä.. Omaa kuntaani niinkuin Suomeakin on rakennettu vasemmiston,keskustan, oikeiston, työnantajien ja työntekijöiden yhteistyöllä, näin kuvittelin.

Kunnes omassa paikallislehdessämme kokoomuslainen kaupunginhallituksen puheenjohtajamme kertoi omat vakaumuksensa/Niinistön vakaumukset henkeen, että oman ehdokkaani/omat vakaumkseni ovat jollain tavoin epäisänmaallisia, vääriä, jopa likaisia. Että nyt jos presidentti vaihtuisi muuttuisi kaiki "hienompaan" "valoisempaan". Näin tunsin. Muitakin puolitotuuksia paikallisilta kokoomusvaikuttajilta soljui, ensimmäisellä kierroksella tasavallan presidentti Tarja Halosen lisäksi myös pääministeri Matti Vanhasen suuntaan.

On eri asia mennä jonkun ehdokaan taakse, se on luonnikasta kahden ehdokaan vaaleissa. Mutta puolue joka aloittaa vaalit teemalla "vastakkainasettelua ei ole" ja päätyy kampanjassaan kuvan luontiin jossa menneet kuusi vuotta ovat olleet jonkinlaista kehittymäöttömyyden aikaa, on täysin teennäistä vastakkainasettelun tekemistä. Monie nmielestä Suomi on Tarja Halosen aikana nimenomaan globalisoitunut ja oikeistolaistunut liikaa, mutta tähänhän kehityksen perustuslakia noudattavan presidentin on vaikea vaikuttaa.

Olen oppinut. Nyt on toiminnan aika. Monenlaista työtä on tarjolla, minä jatkan netti- ja keskutelupalstoilla. Yleinen vaikuttaminen, eduskuntavaalit, jatkoa loputtomiin...

Mutta jo nyt on nähtävissä että vanha tyyli jatkuu. Kun Tarja Halonen on nyt valittu presidentiksi, on ruvettu niin televisiossa, lehdistössä kuin muuallakin seuraamaan miltä Eero Heinäluoman ilmeet/kkasvot/on kiukkuinen/pelkää....

Se tässä ajassa on surullista. Ei saisi olla tunteita, ei ajatuksia, ei sanoa niitä... Ei aitoutta... Ei inhimillisyyttä, särminenkin.. Onneksi Tarja Halonen on poikkeus, hänet valittin jatkamaan.

Tiedän, nyt kysytään porvariyhteistyöstä, porvariaatteesta. Aatteet ovat tärkeintä, mutta politiikka on sittenkin yhteistä toimintaa ja pyrkimystä tulosten saavuttamiseen. Ongelmineenkin Suomi on yksi varakaimmista ja parhaimman sosiaaliturvan maista... Kolmikanta on yksi syy siihen.. Samoin Kokoomuksen, Keskustan ja SDP:n erivariaatioiset hallitukset..
Auttaako Nato nyt Tanskan islamongelmassa, pääministeri kieltäytyi islamilaisten suurlähettiläiden vastaanottamisesta ensimmäisten pilapiirrosten jälken. Meillä on ollut melko hyvä armeija ja päättäjäonni kaikissa puolueissa. Toivottavasti jatkossakin.

Mutta herätty on. Vastakainasettelun aika on ohi - toivotavasti. Nyt hallitus jatkaa työssään, nykyhallitusta on tuettava ja erityisesti pääministeri Matti Vanhasta vaikeissa uudistusgankkeissa.

Edessä on vuoden kuluttua eduskuntavaalit, joissa ihmiset voivat kertoa mihin suuntaan he haluavat politiikkaa kehittää.

Kyllä kansa tietää...

Jarmo V, Kaarina

Äänestä
  • Kirjoituksen alku oli ihan hyvä, mutta tuntui kuin käänteinen persoonallisuutesi olisi kaapannut vallan lopussa, jossa kallistut kumminkin Halosen hyvyyteen. Tai sitten joku tarttui näppiksiin, kun olit täyttämässä aamuista kahvikuppiasi. Totuus on se, että tämän Suomi-laivan ruorissa on nyt kippari, jolla ei ole karikkokursssi suoritettu ja ollaan täyttä vauhtia karauttamassa kiville! Ääliöiden ja vanhainkodeissa vihanneksina "äänestytettyjen" mummojen ja pappojen äänillä on valtaan noussut täysin väärä henkilö, jonka moraalissa on valtava aukko, jos sitä on edes olemassakaan, pelkkää fraseologiaa. Suomi kulki onnensa ohi ja jatkaa entistä jyrkempää alamäkeä ja vaikeat ajat saattavat vielä olla tulossa. VOI-VOI!

    Äänestä

  • En oikein ymmärrä kirjoitti:

    Kirjoituksen alku oli ihan hyvä, mutta tuntui kuin käänteinen persoonallisuutesi olisi kaapannut vallan lopussa, jossa kallistut kumminkin Halosen hyvyyteen. Tai sitten joku tarttui näppiksiin, kun olit täyttämässä aamuista kahvikuppiasi. Totuus on se, että tämän Suomi-laivan ruorissa on nyt kippari, jolla ei ole karikkokursssi suoritettu ja ollaan täyttä vauhtia karauttamassa kiville! Ääliöiden ja vanhainkodeissa vihanneksina "äänestytettyjen" mummojen ja pappojen äänillä on valtaan noussut täysin väärä henkilö, jonka moraalissa on valtava aukko, jos sitä on edes olemassakaan, pelkkää fraseologiaa. Suomi kulki onnensa ohi ja jatkaa entistä jyrkempää alamäkeä ja vaikeat ajat saattavat vielä olla tulossa. VOI-VOI!

    Sinäkin ikäännyt... Mummo Pohjanmaan sivukylällä, Kaarinan Hovirinnassa voi olla Sinun mummosi, ja vaikka ei, hän on Sinun lähimmäisi, haluat tai et..

    Ei halveksita muita. Silläkin tapaa vastakkainasettelun aika on ohi...

    Äänestä

  • sinun totuusesi kirjoitti:

    Sinäkin ikäännyt... Mummo Pohjanmaan sivukylällä, Kaarinan Hovirinnassa voi olla Sinun mummosi, ja vaikka ei, hän on Sinun lähimmäisi, haluat tai et..

    Ei halveksita muita. Silläkin tapaa vastakkainasettelun aika on ohi...

    antaa rehellinen tieto missä on totuus,niin montaa tervettäkin meni halpaan kieroutuneista ajatuksista,ei naiseus tarkoita enää sitä naapurin kilttiä mummoa.

    Äänestä

  • olisi pitänyt kirjoitti:

    antaa rehellinen tieto missä on totuus,niin montaa tervettäkin meni halpaan kieroutuneista ajatuksista,ei naiseus tarkoita enää sitä naapurin kilttiä mummoa.

    Hyvää päivän jatkoa.

    Äänestä

  • Sinun rehellisyytesi kirjoitti:

    Hyvää päivän jatkoa.

    tavoittamatonta ainakin vasemmistoleirissä.
    Kannattaisi miettiä hiukan tarkemmin, näitä
    vastakkain setteluja. Halonen aloitti vaali-
    kampanjansa vasemmiston ehdokkaana, mutta
    valituksi tultuaan alkoi riekkumaan, että enhän
    minä ollut vasemmiston ehdokas, punainen huivi kaulassa. Nato asiaa emme voi välttää, sillä
    suomella ei ole uskottavaa puolustusta itsellään.
    Puolustusliitot on asia jota meidän ei tule
    kysyä muslimeilta, eikä muiltakaan uskontojen
    edustajilta, onneksi voimme valita ketä näissä
    pohjoismaissa asuu, kohtalaisen helppoja
    säätää lait jolla maahanmuuttoa rajoitetaan.

    Äänestä

  • jotakin kirjoitti:

    mielipidettä miten luokkajako voisi olla myös rehellisyys jako perustele kuule vähän tarkemmin vaikuttaa mututuntumalta vahvasti.

    Äänestä

  • jotakin kirjoitti:

    tavoittamatonta ainakin vasemmistoleirissä.
    Kannattaisi miettiä hiukan tarkemmin, näitä
    vastakkain setteluja. Halonen aloitti vaali-
    kampanjansa vasemmiston ehdokkaana, mutta
    valituksi tultuaan alkoi riekkumaan, että enhän
    minä ollut vasemmiston ehdokas, punainen huivi kaulassa. Nato asiaa emme voi välttää, sillä
    suomella ei ole uskottavaa puolustusta itsellään.
    Puolustusliitot on asia jota meidän ei tule
    kysyä muslimeilta, eikä muiltakaan uskontojen
    edustajilta, onneksi voimme valita ketä näissä
    pohjoismaissa asuu, kohtalaisen helppoja
    säätää lait jolla maahanmuuttoa rajoitetaan.

    on jo housussa, tänne Suomeen saa pian tulla kaikki ilman rajoitetta,se laki kai on jo hyväksytty,luuletko että palataan entiseen,ei koskaan,kohta täällä asuu enemmän muun maalaisia,tosin sitten omassa kotimaassaan,kuin alkuperäisiä suomalaisia,ei enää unia,herätty on myöskin unelmista.

    Äänestä

  • kun löysät kirjoitti:

    Miksei porvarienemmistö syrjäyty Demareita ? Miksei säädä tiukkoja lakeja?

    Eihän nistä mihinkään milloinkaan oo...

    Ja meno jatkuu..... Eerosta tulee Matin työnjatkaja. Punamulta jatkuu., Kyllä täälläkin huomaa että sauli on tuhatkertaa fiksumpi kuin hänen kannattajansa..

    Äänestä

  • kun löysät kirjoitti:

    on jo housussa, tänne Suomeen saa pian tulla kaikki ilman rajoitetta,se laki kai on jo hyväksytty,luuletko että palataan entiseen,ei koskaan,kohta täällä asuu enemmän muun maalaisia,tosin sitten omassa kotimaassaan,kuin alkuperäisiä suomalaisia,ei enää unia,herätty on myöskin unelmista.

    helppoa, ja kohta välttämätöntäkin säätää
    maahanmuutosta kireämpi laki.
    Ulkomailla pitkään asuneena olen nämä ongelmat
    kohdannut. Tosiaankin myöhäistä rykiä kun
    taikinat housuissa, mutta mihin me näitä
    maahanmuuttajia tarvitsemme, vaalikarjaksiko?

    Äänestä

Totta on, että tässä maassa vaalit liikauttivat jotain oikeaan suuntaan. Mielestäni herättiin siihen, että kaikki kuuden vuoden aikana tehdyt mielipidemittaukset presidentistämme ovat olleet tavalla tai toisella pohjoiskorealaisella mallilla toteutettuja. Harmaa, mitäänsanomaton presidenttimme tekemä politiikka, ei liikauttanut kansamme kiinnostusta kovinkaan paljon ja kyselyihin vastattiin asenteella, kunhan nyt jotain vastaan.
Vaaleissa huomattiin, että maassamme on edelleen "normaali" määrä ei-halosmaisesti ajattelevia ihmisiä. On edelleen ihmisiä, jotka haluavat jotain muuta presidentiltään, kuin maailmoja syleilevää hapatusta ja rohkeita solmioiden suoristeluja maailman johtajien tapaamisissa.

Äänestä
  • ccccccc

    Äänestä

  • Ottaako päähän Niinistön hä... kirjoitti:

    ccccccc

    juhliin.varmaan Sinulla on pöytä pöperöä täynnä ja he kiittelee sinua upein sanoin,lupaavat kuun taivaalta ja tähdet siihen lisukkeeksi.

    Äänestä

  • Ottaako päähän Niinistön hä... kirjoitti:

    ccccccc

    Jos tuota mainitsemaani liikahdusta kannattaa SAK:n ja SDP:n juhlia, niin antaa mennä vaan! Pienet ovat sitten ilot heillä...

    Äänestä

Omaan itseensä kohdistunutta uhkailua ei koskaan unohda. Ei koskaan. Vieras maa. Ei minun maani.

Äänestä

Tämän ketjun aloittaja on kirjoitit ihan asiallisesti, mutta et näköjään ymmärrä, että SAK:ta todellakin tarvitaan juuri työnantajan sortodaltaa vastaan. Useinkin vain raha ratkaisee. Tulee olla työlainsäädäntö ja valtakunnalliset soipimukset, sitä kun ei osaa eikä tahdo tehdä muut, kuin ammattiliitot yhdessä työnantajainliiton ja valtivallan kanssa.

Äänestä
  • ei ole ollut aloitusviestinsä jälkeen puheenvuorossa, eikä ole nyt vastaisuudessakaan; miettii nyt vain itse ja tekee sitten omat johtopäätöksensä.. ja ratkaisunsa.

    Herätti pitkähkön viestiketjun, hyvä sinänsä.

    Hyvää päivän jatkoa!

    Äänestä

  • Miksi pääkohdat ei voisi työlainsäännöstäkin kuulua Suomen lakiin?

    Ja sopimukset työpaikkakohtaiseksi.

    Kyllä tollainen poliittinen SAK- on tullut tiensä päähän!

    Äänestä

keskeltä enemmän oikealle ja otin/otan nyt enemmän kantaa yhteiskunnan asioihin kuin ennen. Vaikka Saulia tulee ikävä, en anna periksi. Tuen edelleen oikeasti heikompiosaisia ja kieltäydyn ottamasta luusereita töihin. Irtisanon laiskat. Kun Suomelta loppuu rahat luusereiden hyysäämiseen, voin harkita töihinottoa nälkäpalkalla, jotta oppisivat arvostamaan työtä. Annan presidentin juhlia nakkikioskilla. Itse juon kahvit ruokailutilassani ihaillen kaunista Suomen saaristoa.

Äänestä
  • sinunlaisllasi ei ole eikä tule päätösvaltaa, koska olet näivettyt katkeroituneeksi vasemmistolaisten arvostelijaksi. Yhteistyökykysi on 0.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

että... kirjoitti:

jotain on liikahtanut terveellä tavalla tässä maassa.

Takaisin ei ole paluuta - pysähtyneisyyteen eikä välinpitämättömyyteen, miten maamme asioita hoidetaan. Herätys on onnistunut. Unilukkarin virka onnistui?

Kukin tulkitkoon omien rilliensä lävitse, mitä tapahtui..

Avoin keskustelu on virinnyt. Itsestäänselvyyksiä ei valtasuhteissa ole. Arvomaailmat ovat kohdanneet. Argumentit on kuultava. Ja niihin on otettava kantaa. Oma kanta.

Luulenpa, että näissä vaaleissa ennen vähemmänkin politiikkaa seuranneet heräsivät miettimään omaa suhtautumistaan poliittiisiin valtasuhteisiin, ja todella kuuntelemaan, mitä ehdokkailla ja eri puolueilla on oikeasti sanottavaa, vai onko oikein mitään, mistä saisi kiinni.

Asiat alkavat virtaamaan, raikastaen ilmapiiriämme, näissä vastakkainasetteluissakin..

Keskusteluihin tulee terävöitettyä asiasisältöä, kun paikkaansa on vakavissaan puolustettava. Tyhjä jargon, uhkailu ja pelottelu ovat nyt teränsä menettäneet, viimeinkin? Kansalaiset kuuntelevat, erittäin tarkasti ja päättävät sitten uudestaan...

Pyritään kunnioittamaan silti toisiamme, nyt ja tulevaisuudessa, vaikka miten olisi nyt yhtä ja toista hampaankolossa. Meitä on vain kourallinen ja toisemme rikki repimällä meitä on tulevaisuudessa vielä vähemmän.

Hyvää yötä,

ilman vihamielisyyttä, kaikille vielä valvoville!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu