Kolumbialaiset huumekauppiaat ovat käyttäneet julmasti koiranpentuja huumeiden salakuljettamisessa Yhdysvaltoihin. Pikkuisten koiranpentujen vatsat aukaistiin ja sisään sullottiin nestemäistä heroiinia sisältäviä pusseja.
- Mielestäni on törkeää ja iljettävää, että he käyttävät pieniä, viattomia koiranpentuja tällä tavalla, raivosi New Yorkin huumeosaston päällikkö John Gilbride.
Hän ilmoitti, että yli kaksikymmentä pentubisnekseen osallistunutta kolumbialaista on nyt pidätetty.
Gilbriden mukaan huumeet oli tarkoitettu itärannikon huumejakeluun. Pennut lennätettiin reittikoneilla Yhdysvaltoihin. Sen jälkeen niitä odotti säälimätön kohtalo: ne tapettiin ja heitettiin kaatopaikalle, kun huumepussit oli poistettu. Poliisilla ei ole aavistustakaan, kuinka monta huumeilla lastattua pentua on ehtinyt saapua viime aikoina Yhdysvaltoihin.
Kolumbiasta Medellinistä löydettiin kaikkiaan kymmenen puhdasrotuista koiranpentua, muun muassa rottweilereita. Kuuden mahassa oli jo huumepusseja, yhteensä kolme kiloa. Kolme pennuista kuoli tulehduksiin, kun pussit oli poistettu.

Vastaukset 1
Vanhimmat
Toivottavasti Luoja kostaa niille paskanaamoille!