PELKO ON ASE

Pelko on se ase, jota vasemmistopolitiikka kylvää Suomenmaahan.

Pelotellaan oikeudenkäynneillä, äristellään ja samalla kiristetään poliittista otetta: lisäksi koulut kasvattavat lapsia jo pienestä pitäen vasemmistolaisuuteen.

Missä JÄÄNKOVAT JÄÄKÄRIT piileksii?

Tässä vähän muistin virkistykseksi:

Jääkärimarssi
(1917, Sävellys: Jean Sibelius, sanat: Jääkäri Heikki Nurmio)

Syvä iskumme on, viha voittamaton,
meil' armoa ei kotimaata.
Koko onnemme kalpamme kärjessä on,
ei rintamme heltyä saata.
Sotahuutomme hurmaten maalle soi,
mi katkovi kahleitansa.
Ei ennen uhmamme uupua voi,
kuin vapaa on Suomen kansa.
Ei ennen uhmamme uupua voi,
kuin vapaa on Suomen kansa.

Kun painuvi päät muun kansan, maan,
me jääkärit uskoimme yhä.
Oli rinnassa yö, tuhat tuskaa,
vaan yks' aatos ylpeä, pyhä:
Me nousemme kostona Kullervon,
soma on sodan kohtalot koittaa.
Satu uusi nyt Suomesta syntyvä on,
se kasvaa, se ryntää, se voittaa.
Satu uusi nyt Suomesta syntyvä on,
se kasvaa, se ryntää, se voittaa.

Häme, Karjala, Vienan rannat ja maa,
yks' suuri on Suomen valta.
Sen aatetta ei väkivoimat saa
pois Pohjolan taivaan alta.
Sen leijonalippua jääkärien
käsivarret jäntevät kantaa,
yli pauhun kenttien hurmeisten
päin nousevan Suomen rantaa.
yli pauhun kenttien hurmeisten
päin nousevan Suomen rantaa.
7225
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 7

Vanhimmat

Orjuuttajien ja kansanmurhaajien lahtarilaulut on tässä maassa laulettu niin.

Äänestä
  • Niinhän te yrititte vuonna 1918 antaa porvareille turpaan. Yhdessä hyökkäsitte Leninin kanssa, mutta siellä teille tuli ohraleipä vastaan. Helevatan vetelää porukaa, joka sit vielä ryhtyi riitelemään keskenään. Ryösteltiin ja juopoteltiin ja puna-aate oli syvällä sisässä.
    Oikeiston käsi oli silloin kova, mutta se kannatti. Bolseviikkiaate oli saatu kitkettyä yhteiskunnasta niin, että kun Veväjälle paenneet bolseviikit yrittivät vuonna 1939 uudelleen, niin Suomen kansa kesti.

    Äänestä

  • jaska kirjoitti:

    Niinhän te yrititte vuonna 1918 antaa porvareille turpaan. Yhdessä hyökkäsitte Leninin kanssa, mutta siellä teille tuli ohraleipä vastaan. Helevatan vetelää porukaa, joka sit vielä ryhtyi riitelemään keskenään. Ryösteltiin ja juopoteltiin ja puna-aate oli syvällä sisässä.
    Oikeiston käsi oli silloin kova, mutta se kannatti. Bolseviikkiaate oli saatu kitkettyä yhteiskunnasta niin, että kun Veväjälle paenneet bolseviikit yrittivät vuonna 1939 uudelleen, niin Suomen kansa kesti.

    helpompaa, jos olisi saatu kuningasvalta Suomeen. Ei vaan onnistunut, vaikka saksalaiset valtasivat Helsingin. Olis se komijaa!

    Äänestä

  • jaska kirjoitti:

    Niinhän te yrititte vuonna 1918 antaa porvareille turpaan. Yhdessä hyökkäsitte Leninin kanssa, mutta siellä teille tuli ohraleipä vastaan. Helevatan vetelää porukaa, joka sit vielä ryhtyi riitelemään keskenään. Ryösteltiin ja juopoteltiin ja puna-aate oli syvällä sisässä.
    Oikeiston käsi oli silloin kova, mutta se kannatti. Bolseviikkiaate oli saatu kitkettyä yhteiskunnasta niin, että kun Veväjälle paenneet bolseviikit yrittivät vuonna 1939 uudelleen, niin Suomen kansa kesti.

    oli suuressa vaarassa, kun iikollit yritti kapinaa Mäntsälässä. Onneksemme oikeisto ei silloin päässyt määräilemään yksinään, vaan demarit pisti vastaan ja osa oikeistosta ei suostunut laittomuuksiin.

    Äänestä

Noin sitä kunnon demari tekee. Ei kun "turpaan" vaan. Demareiden kansaa pelottelva ase on toiminut vallan hyvin. Demareilla on todella laaja valikoima verbaaleja pelotteluaseita. Ja heidä toisia syyllistävä kielenkäyttö on mestarillinen, pettymyksen ja vihantunteisiin vetoava. Vihan tunteisiin nostatettu kuulija kontrolloi heikosti kuulemansa sisältöä. Se on vaikuttava viesti veli veljelle ja sisar sisarelle.

Mutta noi vihreät näyttävät lopultakin paljatavan lume-toimintansa muka luonnon puolesta. Suomessa vihreiden pääasiallinen toiminnan rahoittaja on Saksalainenteollisuus ja paperinostajat. Vihreäthän sitoo itsensä lapin mäntyyn ja tuhoaa kettutarhoja. Pakkosuojaa roisalintuja rannikko-Suomeen ja sisävesille. Roisalinnut levittävät vesi- ja vesikasvitauteja. Siitä seuraa myös kalojen joukkokuolemia. Ja sitten voidaan hirttää maa- ja metsätaloutta. Vihreiden maaseudun tuhoaminen on linjassa demarien maaseutuelinkeinojen tuhoamisen kanssa.

Äänestä

kun Tarja halusi meitä viedä Natoon ja Venäjään.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


JÄÄKÄRIMARSSI kirjoitti:

Pelko on se ase, jota vasemmistopolitiikka kylvää Suomenmaahan.

Pelotellaan oikeudenkäynneillä, äristellään ja samalla kiristetään poliittista otetta: lisäksi koulut kasvattavat lapsia jo pienestä pitäen vasemmistolaisuuteen.

Missä JÄÄNKOVAT JÄÄKÄRIT piileksii?

Tässä vähän muistin virkistykseksi:

Jääkärimarssi
(1917, Sävellys: Jean Sibelius, sanat: Jääkäri Heikki Nurmio)

Syvä iskumme on, viha voittamaton,
meil' armoa ei kotimaata.
Koko onnemme kalpamme kärjessä on,
ei rintamme heltyä saata.
Sotahuutomme hurmaten maalle soi,
mi katkovi kahleitansa.
Ei ennen uhmamme uupua voi,
kuin vapaa on Suomen kansa.
Ei ennen uhmamme uupua voi,
kuin vapaa on Suomen kansa.

Kun painuvi päät muun kansan, maan,
me jääkärit uskoimme yhä.
Oli rinnassa yö, tuhat tuskaa,
vaan yks' aatos ylpeä, pyhä:
Me nousemme kostona Kullervon,
soma on sodan kohtalot koittaa.
Satu uusi nyt Suomesta syntyvä on,
se kasvaa, se ryntää, se voittaa.
Satu uusi nyt Suomesta syntyvä on,
se kasvaa, se ryntää, se voittaa.

Häme, Karjala, Vienan rannat ja maa,
yks' suuri on Suomen valta.
Sen aatetta ei väkivoimat saa
pois Pohjolan taivaan alta.
Sen leijonalippua jääkärien
käsivarret jäntevät kantaa,
yli pauhun kenttien hurmeisten
päin nousevan Suomen rantaa.
yli pauhun kenttien hurmeisten
päin nousevan Suomen rantaa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu