En tohdi maksella Relanderin ja Hallituksen
Sonera sotkuja. Radiolinja on hyvä operaattori.
Samalla netti yhteys vaihtuu myös.
Sonera sotkuja. Radiolinja on hyvä operaattori.
Samalla netti yhteys vaihtuu myös.
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 3
Vanhimmat
kävin kaupassa ostamassa maitoa. Tänään ostin Valion kevymaitoa kahvimaidoksi. Mielestäni kulutusmaito on liian rasvaista ja rasvton maito jotenkin "ohutta" kahviin lisättäväksi. Ostin maitoni tuosta lähikaupasta, koska se oli saman hintaista kuin muuallakin.
Jos maksat vähemmän esim. Radiolinjan vastaavista palveluista, on päätöksesi järkevä. Tosiasiassa maksat silti Soneran töppäyksistä, koska valtio on ko. yhtiön suurin omistaja. Valtion kokonaistulot (verokertymä, osingot ja osakkeiden arvonlasku) vähensivät jo valtion varallisuutta ja tulotasoa Soneran osalta - tämä osuushan kostautuu valtiolle veroa maksaville, meille kaikille, joka tapauksessa. Loppusumma, mikäli palvelumaksut eivät nouse tai ole nousseet, on pois Soneran tuloksesta ja sen maksajia ovat yhtiön osakkeenomistajat. Osakkeita omistaneet kärsivät osakkeiden arvonalennuksesta, johon on jo heijastunut tulevien osinkotulojen peinentyminen.
...empä myöskää relanderin aikana maksanut soneralle, en ole omistanut gsm aikana soneran liittymää enkä tule omistamaan. näin olen minimoinut relanderille menevät rahat omalta osaltani.