pressan viran voisi lakkauttaa. on vain kuluja hyöty nolla.pääministeri voisi hoitaa kaikki edustustehtävätkin ja kansa säästäisi.asia virelle vaikka valittiin uusi pressa.ensi vaaleja ei tule vaan säästöjä joita tarvitaan varmasti.
meillä on komea ja älykäs pääministeri nyt
pressan virkaa ei tarvita
7272
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 7
Vanhimmat
eikä edes älykäs.
komea, fiksu, miellyttävä, todella hieno mies. Hänestä saamme olla ylpeitä!
testaa keskustan puoluekokous ensikesänä. Kepu ottaa oppia demareista, ja pistää naisvoimaa likoon. Puheenjohtajaksi valittanee Paula Lehtomäki. Heillä on unelma tehdä hänestä myös pääministeri 2007 vaalien jälkeen. Unelma jäänee unelman asteelle,koska demarit tulevat taas suurimmaksi puolueeksi ja heiltä tulee Heinäluoma täyttämään pääministerin paikan. Tämä on mielistelyn paikka kokoomukselle ja keskustalle, kumpi pääsee demarihallitukseen.Todennäköisesti se, kumpi vähemmän heittää lokaa demareiden päälle ennen vaaleja.
Kyllähän se on aivan selvästi nähtävissä, että tuleva pääministeripuolue on Kokoomus ja vieläpä aika reippaalla edustajamäärällä. Mahtanevat olla itsekin ihmeissään, kun ek-vaalit menevät niin mainiosti. Jyrki-boy on tietenkin itseoikeutettu pääministeri ja Kepu tule itsestäänselvästi mukaan hallitukseen.
Demarit heivataan vaihtopenkille riekkumaan omia sekoilujaan. Siirretään heidän puolueorganisaatio samalla SAK:n tiloihin. Sieltähän ne tuntuvat ohjeet tulevan joka tapauksessa. Siinäpä on demareilla hiekkalaatikko, jossa leikkiä.
Heinäluoma voi aina välillä heittää muutaman kommentin, jotta ei aivan unohdu hänen suurenmoinen lahjakkuutensa.
pikku.kokkelia itkettää,älä välitä.häviätte taas seuraavissa vaaleissa.Oppositio jatkuu,olette täysin hyödyttömiä luusereita yhteiskunnalle.Hah....
Jos meillä on niin "älykäs ja lahjakas" pääministeri,niin miksi hänellä ei ollut nostetta presidentiksi.Niinistö oli hyvin lähellä, mutta ei sekään ihan riittänyt.
halunneet hänestä presidenttiä, eihän presidentillä ole mitään virkaa, yhtä tyhjän kanssa. Hyvä pääministeri on jotakin jota arvostetaan.