Miksi Halosta äänestettiin Ahvenanmaalla?

Suomalaiset ovat ihmeissään miksi Halonen sai niin paljon ääniä Ahvenanmaalla. Suomen lehdistö valitettavasti vaikenee eikä kerro kaikkea.


Halonen on käynyt edellisellä kaudellaan 4 kertaa puolivirallisella vierailulla Ahvenanmaalla.

Joka kerta vierailua on käsitelty Ahvenanmaan lehdistössä laajasti.Nimenomaisena syynä on ollut se,että Halonen lupasi joka kertaa,että suomenkielisten pakollinen ruotsin opetus säilyy manner-Suomessa (vastoin koko kansan enemmistön kantaa!)

Halonen on esiintynyt kiilusilmäisenä pakkoruotsittajana Ahvenanmaalla,joka puhuu "hyvää ruotsia" eikä puhu sanaakaan suomea,etteivät herkät isännät loukkaannu.

Sen lisäksi Halonen on asettunut PAF:n kannalle Veikkauksen ja PAF:n välisessä kiistassa PAF:n uhkapelien pelaamisen sallimisessa manner-Suomessa.

Käytännössä em. tarkoitti sitä,että Halonen puuttui KHO:n antamaan päätökseen. PAF:n pelitulot menee Ahvenanmaalle. Vaikka pelejä pelataan mantereella ei pelituloja luovuteta manner-Suomen 3. sektorin hyväksi vaikka se on osa hyvinvointivaltiota.


Lähde: Ålands tidningen.
5190
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

Tarja on ihana.. Ahvenanmaalaisetkin ovat ihania.,. Ihaninta on nähdä porvareiden katkeruus tappiostaan.. Mutta Tarja on ihanin.. Iso hali kaikille ja suukko kans.

Äänestä
  • Miksei Ahvenanmaalaisilla ole armeija-pakkoa? Miksei Suomen laivasto saa ankkuroitua Ahvenanmaan satamiin?? Miksei Suomen kansalainen saa ostaa Ahvenanmaalta kesä mökkiä tai ranta-tonttia??

    Miksi Ahvenanmaalla on valtakielenä Ruotsi??

    Ahvenanmaa saa silti kaiken hyvin voinnin koska on osa Suomea, eh.. hmm..

    Äänestä

  • armeijaan??? kirjoitti:

    Miksei Ahvenanmaalaisilla ole armeija-pakkoa? Miksei Suomen laivasto saa ankkuroitua Ahvenanmaan satamiin?? Miksei Suomen kansalainen saa ostaa Ahvenanmaalta kesä mökkiä tai ranta-tonttia??

    Miksi Ahvenanmaalla on valtakielenä Ruotsi??

    Ahvenanmaa saa silti kaiken hyvin voinnin koska on osa Suomea, eh.. hmm..

    Ahvenanmaalaisilla ei ole kuitenkaan mitään omantunnon tuskia ampua keväisin vesilintuja.

    Suomi saa sakot EU:lta koska se sallitaan.

    Miksi Halonen ei koskaan puolusta suomenkielisten oikeutta omaan äidinkieleen. Esim. Ahvenanmaalla suomenkieliset lapset eivät saa ollenkaan oman äidinkielensä opetusta. Saati omakielistä opetusta.

    Halonen siunaa sen. Samoin ei sallita suomenkielistä seurakuntaa. Edes kuolinilmoitus ei saa olla suomeksi. Ihan vaan noin aluksi.

    Kun syrjinnästä tehdään laillista siitä tulee hyväksyttyä näköjään.

    Äänestä

syöttää tuollaista pajunköyttä.

Ollaanko siellä demarileirissä noin hädissään, kun kansallekin alkaa paljastua, että Halonen pääsi toiselle kaudelle ainoastaan vilpin turvin. Kansan luottamusta tällä äärivasemmistolaisella ei takanaan ole.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Tiedoksenne taustaa kirjoitti:

Suomalaiset ovat ihmeissään miksi Halonen sai niin paljon ääniä Ahvenanmaalla. Suomen lehdistö valitettavasti vaikenee eikä kerro kaikkea.


Halonen on käynyt edellisellä kaudellaan 4 kertaa puolivirallisella vierailulla Ahvenanmaalla.

Joka kerta vierailua on käsitelty Ahvenanmaan lehdistössä laajasti.Nimenomaisena syynä on ollut se,että Halonen lupasi joka kertaa,että suomenkielisten pakollinen ruotsin opetus säilyy manner-Suomessa (vastoin koko kansan enemmistön kantaa!)

Halonen on esiintynyt kiilusilmäisenä pakkoruotsittajana Ahvenanmaalla,joka puhuu "hyvää ruotsia" eikä puhu sanaakaan suomea,etteivät herkät isännät loukkaannu.

Sen lisäksi Halonen on asettunut PAF:n kannalle Veikkauksen ja PAF:n välisessä kiistassa PAF:n uhkapelien pelaamisen sallimisessa manner-Suomessa.

Käytännössä em. tarkoitti sitä,että Halonen puuttui KHO:n antamaan päätökseen. PAF:n pelitulot menee Ahvenanmaalle. Vaikka pelejä pelataan mantereella ei pelituloja luovuteta manner-Suomen 3. sektorin hyväksi vaikka se on osa hyvinvointivaltiota.


Lähde: Ålands tidningen.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu