Tämä jos mikä on ulkopotiittinen asia. Halonen, joka mainosti olevansa vaikka mitä ei nyt saa suutaan auki. Pääministeri joutuu nyt lähtemään Tanskaan asiaa selvittelemään.
Halonen käy vain juhlissa ja itseään edustamassa. Vaikeissa asioissa hänestä ei ole mihinkään.
Halonen käy vain juhlissa ja itseään edustamassa. Vaikeissa asioissa hänestä ei ole mihinkään.
Vastaukset 18
Vanhimmat
Halonen ei ole ollut tavoitettavissa, vaan on lymyillyt suurimman osan aikaa.Missä henkinen johtajuus?
Tsumani-katastrofin yhteydessä TH:ta ei näkynyt tai kuulunut. Hän sopisi paremmin kehitysmaiden asioita ajamaan esim. johonkin YK:n tms. virkaan kuin Suomen Tasavallan presidentiksi. Pressan täytyy johtaa joukkoja edestä, kuten Adolf Ehrnrooth tapasi tehdä...Vai onko sekin aivan samantekevää meille suomalaisille?
Heidän linjansa on Terrorismia suosiva!
Mielestäni täytyisi yksimielisesti kitkeä maailmasta kaikenlainen kiristys, uhkailu, painostus, ja valehtelu koska vain sillä saadaan tuloksia!
Niinpä, tosin näillä samoilla keinoilla SAK/demarit saivat varsin mukavan tuloksen pressan vaaleissa. Onneksi tulee kohta eduskuntavaalit.
ottaa nyt tiukemman otteen ja sehän tarkoittaa että pidetään suu kiinni tiukemmin.
Eikös se Tuomioja jo vaatinut Tanskan oikeistolaista Pääministeriä anteeksi pyytämään vapaan lehdistön piirroksista?
Herättäähän se varmaan keskustelua arabimaissa sananvapaudesta. Toivottavasti!
Vanhasen ottamaan kantaa.
Ulkoministeri Erkki Tuomioja, eduskunnan puhemies Paavo Lipponen ja päöäministeri Matti Vanhanen ovat kaikki tuominnet pilapirroksen julkaisemisen vääräksi ratkaisuksi ja piirroksen mauttomaksi. Ehkä tasavallan presidentti Tarja Halonen kokee ettei hänen kielteinen kantansa tuo mitään lisäarvoa keskusteluun, koska tasavallan presidenttinä hän ei voi asiaan vaikuttaa.
Myös suurimpien päivälehtien päätoimittajien mukaan pilapirros oli mauton.
Kaikki korostavat, että sananvapauten liittyy aina vastuu.
ikävää halosen ja hänen kannattajiensa solvaamista.
Kykenemätön hoitamaan tehtäväänsä.
KUN ET MITÄÄN KÄSSÄÄ
Haloskamoisten NIinistö-kimaisten keskinäistä henkistä masturbaatiota..
Töihin!! Ja sitten irvailee selän takana??
Vastuuntunnottomat ja homot äänetsivät Halosta ja
vaikka he eivät pysty yhdelläkään asilla puolustamaan häntä ei vaaleissa eikä nyt.
En usko edes Halosen rehellisesti voittaneen vaaleja ääniä oli väärennetty 33 eli lisätty toinen 3:nen, mitä muuta oli tehty? Valheet muistetaan ikuisesti. Liikaa valhetta, en koe olevani katkeroitunut ja kun en kuulu mihinkään puolueeseenkaan, jos esitän mielipiteen tai joku muu. Tietysti Halosen aikana ei saisi olla toisinajatteijoita. Miksi Halonen ei ole rehellinen ja "koko kansan presidentti"?
ja hiukka tyhmä....
Väärin laittaa Vanhanen kaikessa vastuunkantajaksi. Itse käy vain "kahden lautasen juhlissa".
Ulkopoliittisen vastuun paikka olisi ollut tässäkin, mutta Halosesta ei siihen paikkaan ole.
Mitä me teemme presidentillä joka ei ota vastuuta reviiristään.
Vähän väliä voit katsoa livenä lähetyksistä heidän julmuuksiaan ja raakuuksiaan. Eikö tunnu miltään? Pilapiirros sen sijaan on paha juttu. Oletko oikeasti tätä mieltä?
Eikö maailmaan muutama vähän huonompikin pilapiirros mahdu eikä siitä normaalisti seuraa julmuuksia. Välillä menee huonon maun puolelle "makkaramainostajallakin".
Tuomioja - Halosen "linjako" on se Suomen linja?
Ei Halonen uskalla lähteä tallaisissa asioissa-pelkää sabotaasia. Pelkää henkeänsä