Susien joukossa oppii ulvomaan

(Satiirin puolesta – sortoa vastaan)


Länsimainen, tanskalainen sanomalehti Jyllands-Posten päätti syksyllä 2005 profeetta Muhammadista piirrettyjen pilakuvien avulla testata, onko Islam uhka sananvapaudelle, valistuksen jaloimmalle ruusulle.

Testi antoi kiistattoman tuloksen: kyllä on. Ja piste.

Kohu saavutti absurdit mittasuhteet tammi-helmikuun vaihteessa 2006. Arlan tuotteet menivät muslimimaissa boikottiin ja Tanskan sekä Norjan lähetystöjä uhkailtiin. Lippuja tietenkin tallottiin ja poltettiin – naamat rättien peitossa, kuten pelkureilla aina.
Indonesiassa jopa hyökättiin rakennukseen jossa Tanskan suurlähetystö sijaitsee, mutta onneksi mellakoitsijat eivät päässeet pääkallopaikalle asti.


Kööpenhaminassa kovan linjan imaami julisti perjantairukouksessa, että profeetta Muhammadin kohdalla muslimit eivät tee kompromisseja.


Viesti tuli taas kerran harvinaisen selväksi: maassa maan tavalla ei kelpaa fanaatikoille.
Sen sijaan he noudattavat omaa sääntöään: vieraassa maassa omalla tavalla, tanskalaisten veronmaksajien tuella.

Norjassa vaikuttava sivistynyt mutta hämärä herrasmies, syvästi islaminoppinut mullah Krekar, kertoi helmikuun alussa tylysti, että ”tämä on nyt sotaa”.
Tämä monenlaisesta uskonnollisesta vehkeilystä oikeudessa syytetty miekkonen totesi, että muslimit ovat valmiina tähän taisteluun.

Piirretyt, kriittiset ja satiiriset kuvat loukkaavat näiden vihaisten mustasilmäisten miesten uskoa niin syvästi, että konepistooli ja kasvomaski – tai sanainen väkivallan ruumisarkku – on kaivettava esille.

Heidän rakkaasta profeetastaan muodostamansa mielikuva muistuttaa kovasti heitä itseään: pikkusieluinen, herkästi loukkaantuva, itserakas ja väkivaltainen pikkupoika.

Norjasta turvapaikan saanut muslimi Krekar voi myös huomaamattaan nauttia länsimaisesta sananvapaudesta – ja julistaa kotimaalleen ja naapurimaille sodan. Tervetuloa eurooppalaisen suvaitsevaisuuden ihmemaahan. Maahanmuutto on vihdoin tuottanut järjettömyyden pellehyppelyn maailmanmestaruuden. Partainen teurastaja Krekar, jota Norjan ei – kiitos länsimaisen oikeusjärjestelmän ja veronmaksajien rahoittaman asianajajan – ole onnistunut karkottaa, on yksiselitteinen voittaja. Credo quia absurdum.


Onneksi kotimaisinkin voimin saadaan melkoisia voltteja aikaan. Suomessa asuva imaami Chehab kertoi hiljan televisiossa boikotoivansa tanskalaisia tuotteita, ja kehotti uskonveljiään kaikkialla seuraamaan esimerkkiä. Oletan että arvon imaami on Suomen kansalainen. Näin ollen asian voi tiivistää siten, että tässä tapauksessa Suomen kansalainen julistaa pilakuvien tähden boikotin melkeinpä naapurimaan tuotteille. Jo on aikoihin eletty! No, sinivalkoisin siivin ja kotimaista suosien Chehabkin pysyy juustossa ja jogurtissa. Mutta mistä sitten särvintä suuhun kun joku suomalainen lehti julkaisee pilakuvat? Ingman ja Valio vaviskaa!


Itsemurhaiskuillakin Tanskaa ja Norjaa on jo uhattu. Äärijärjestöt puhuvat että tämä on osa heidän ilmaisunvapauttaan.
Mutta länsimaiseen ilmaisunvapauteen tällainen käytös ei tietenkään kuulu: muslimit eivät voisi karmivammalla tavalla osoittaa, miten sivistymättömiä barbaareja he pahimmillaan ovat.
Ilmaisunvapaus voi olla satiiria, pistävää ja purevaa toisen arvojen sekä vakaumuksen kyseenalaistamista, mutta fyysinen loukkaaminen, väkivalta, ei siihen lukeudu. Kiihotus kansanryhmää vastaan on myös kaikissa oikeusvaltioissa lailla kielletty. Eipä silti että fanaatikot laeista olisivat koskaan välittäneet. Jokainen tekosyy kelpaa riehumisen ja pommi-iskujen taakse. Irvokasta tässä on se, että tämä tehdään uskonnon, moraalin ja ylpeyden nimissä.
Kuten G.H. von Wright -vainaa on sattuvasti todennut: "Humanismi, joka kaihtaa täsmällistä ajattelua, on barbariaa kulttuurin hahmossa." Tälle barbarialle voidaan antaa myös nimi: monikulturismi.


Huolestuttavinta – ja naurettavinta – tässä humanismibarbariassa on se, että eräät suvaitsevaisena poseeraavat länsimaiset poliitikot ja virkamiehet ovat lähteneet muslimiveljiensä tielle.
Näihin fanaatikkojen liehakoitsijoihin ei kuulu Tanskan suoraselkäinen pääministeri Rasmussen, joka ei suostu hallituksen nimissä anteeksipyyntöjä fanaatikoille esittämään. Sananvapaudesta ei tingitä, eikä lehtien julkaisupolitiikka hallitukselle kuulu.

Mutta Suomen rauhaa rakastava ulkoministeri Tuomioja sen sijaan on valmis tästä oikeudesta osittain luopumaan. Näin Tuomioja kirjoittaa nettisivuillaan:

”Tanskalaisen Jyllands-Postenin jo syyskuussa julkaisemat pilapiirrokset ovat synnyttäneet kohtuuttomaan kohun ja suoranaisen kriisin. Itsestään selvää on, että kaikkien EU-maiden on yhdessä tuomittava ja torjuttava kaikki asiaan liitetty väkivalta tai sillä uhkaaminen samoin kuin kauppasuhteisiin puuttuminen. Sananvapaus ei voi olla kaupan eikä suhteellista.”

Tässä Tuomioja on vielä valistuksen ylväs lipunkantaja. Mutta surkea, tekopyhä jatko suvaitsevaisuusliturgioineen vesittää komean alun:

”Samalla on kuitenkin todettava - ja tämän teen henkilönä joka ei itse kuulu mihinkään uskontokuntaan - ettei kenenkään uskonnollisten tunteiden tahallinen loukkaaminen ole viisasta eikä hyväksyttävää. Kenenkään sananvapautta ei tahattomankaan tapauksen pahoittelu eikä anteeksipyyntö loukkaa. Nyt ei todellakaan ole aika jolloin kannattaa ehdoin tahdoin kärjistää suurten kulttuurien ja uskontokuntien keskinäisiä epäluuloja tai provosoida hihhuleita, puolin tai toisin. Asia olisi luultavasti poistunut jo päiväjärjestyksestä, jos Tanskassa olisi jo syksyllä sanottu se, minkä nyt ovat tehneet.”

Mitähän tässä oikeastaan on pyydetty tai pitäisi pyytää anteeksi? Mitä olisi pitänyt sanoa? Ja kenen? Pilakuvien piirtämistä ja julkaisemistako? Miksi? On vaikea käsittää, että vasemmistolainen Tuomioja on unohtanut valtakunnan vihatuimman kirjailijan Hannu Salaman Juhannustanssit näin nopeasti.
Kommunisti Salama olisi mennyt sanavapauden puolesta mieluummin linnaan – ei tosin presidentinlinnaan kuten suvaitsevainen Tuomioja – kuin pyytänyt poroporvarillista pappissäätyä suututtanutta ”jumalanpilkkaansa” anteeksi.
Huumori ei uppoa fanaatikkoihin, olivat nämä sitten porvareita, ex-stalinisteja tahi muslimeja. Jotkut ovat näköjään jääneet 1960-luvulle – tai vielä kauemmas menneisyyteen. Noitaroviot palavat jo Lähi-idässä, kohta varmaan täällä Pohjan perilläkin.
En nyt tietenkään tarkoita, että arvon Tuomioja olisi fanaatikko. Mutta luulisi Tuomiojan sen verran historiallisen ironian tajua omaavan, että muistaisi journalistinakin toimineen isoäitinsä Hella Wuolijoen karvaat kokemukset sananvapauden ja isänmaallisuuden alttarilla.
Ja onhan Tuomioja itsekin toiminut journalistina, mm. Ydin-lehden päätoimittajana. Hänen nettisivuiltaan voimme lisäksi lukea, että myös teatterin – jossa komediaa ja satiiriakin esitetään – pitäisi Tuomiojalle olla tuttu paikka. Ehkä hänen länsimaista sananvapautta anteeksipyytelevissä lausunnoissaan on kyse vain virka-aseman väärinkäytöstä.

Ulkoministerin on kieltämättä mahdotonta olla riippumaton ajattelija. Varsinkin jos hän sattuu olemaan sosiaalidemokraatti.


Entinen SKDL-keulahahmo, nykyinen Julkisen sanan neuvoston puheenjohtaja Kalevi Kivistö, sanoo puolestaan näin: ”Muhammad-kuvien julkaiseminen olisi riski.” Kivistön mielestä Helsingin Sanomat ottaisi tietoisen riskin, jos se julkaisisi kohua herättäneet pilakuvat. Helsingin Sanomathan mainitsi taannoin pääkirjoitussivullaan, että se joutuu harkitsemaan kuvien julkaisemista, mikäli muslimien mellakointi sananvapautta vastaan jatkuu. Mutta uhria surutta syyllistävän toveri Kivistön mielestä pilakuvien kohdalla on tultu ”ainakin suomalaisten journalistiohjeiden mukaan sananvapauden vastuullisen käytön rajoille”:

”Meillä ohjeissa sanotaan hyvin selvästi, että vakaumusta ei pidä tuoda esiin asiaankuulumattomasti tai halventavasti. Journalistinohjeiden 26. pykälän mukaan Muhammadin pilakuvien julkaiseminen ei ole hyvää journalismia, eikä niitä minun mielestäni kannattaisi julkaista” (lähde: Suomenmaa-lehti).

Tämä väite on Julkisen sanan neuvoston puheenjohtajan suusta kuultuna lähes käsittämätön. Vain pesunkestävä virkamies (ja ex-marxisti – vai onkohan sittenkään ex?) voi tällaiseen kaksoisstandardiin alistua.
Kivistön pitäisi jo virka-asemansa perusteella tietää, että huumori ja satiiri ovat keskeinen osa länsimaista sananvapautta ja valistuksen perintöä, eikä niiden käyttäminen sokeaan uskoon perustavien irrationalististen vakaumusten ja arveluttaviksi koettujen arvojen kyseenalaistamiseen voi eikä saa olla sensuurin tahi itsesensuurin peruste.
Itse asiassa moinen sensuuria kannattava lausunto Julkisen sanan Neuvostoliiton – öh, neuvoston - puheenjohtajalta on jo itsessään paljonpuhuva merkki siitä, että Kivistö taitaa olla väärä mies pallillaan.
Sananvapaus ei tietenkään voi tarkoittaa sitä, että sananvapaudesta on liiallisen sananvapauden nimissä vapaaehtoisesti luovuttava.
Pilakuvat eivät koskaan ole olleet hyvää journalismia, eikä niitä sellaiseksi ole tarkoitettukaan. Mutta hyvät pilakuvat, ja satiiri ylipäätään, ovat aina loukanneet jonkun tunteita, koska se nimenomaan on satiirin tarkoitus.

Naurettavaksi joutuminen opettaa parhaimmillaan nöyryyttä – tai ainakin sen pitäisi. Huumorin kohteeksi päätyminen voi kasvattaa ihmisenä: tekee hyvää nauraa joskus myös itselleen, katsoa itseään sosiaalisesta peilistä. Miten maailma lepäisi jos esimerkiksi länsimainen poliitikko tai virkamies, kuten Kivistö, joka kerran nousisi barrikadeille konepistooli kädessä ja rätti päässä kun hänelle nauretaan?


Ilmeisesti on kuitenkin niin, että mielikuvitusolentoihin uskoviin fanaatikkoihin eivät päde samat säännöt kuin poliitikkoihin ja byrokraatteihin. Oli miten oli, kun näiden suomalaisten ”kansandemokraattien” ja sosiaalidemokraattien tekopyhiä itsesensuurikehotuksia lukee, ei voi kuin todeta että Orwell ei ollut väärässä kun hän lausui että ”jotkut asiat ovat niin typeriä, että niihin uskoakseen täytyy kuulua intelligentsijaan".
Asian voi ilmaista myös toisin: Rauhanturvaaminen on saavuttanut sen pisteen, että kaikki neljä poskea pitää kääntää koulukiusaajan läpsyteltäväksi. Älymystö jättää viimeisenä uppoavan laivan – posket ja perskannikat punaisempina kuin ihana, hiipuva, riippuva ja riutuva aatteen tuli.


Törkeään virka-aseman väärinkäyttöön samassa kysymyksessä syyllistyi myös EU:n yhdentymiskomissaari Olli Rehn (Kesk.), joten nöyristely ja matelu ylittää ideologiset joskaan ei loogiset rajat.

Loogisuus on nimittäin Rehnin lausunnoista kaukana. Ensin Rehn aitoeurooppalaisesti totesi, että sananvapaus on ehkä tärkein arvo länsimaissa, eikä siitä tingitä. Heti perään hän kuitenkin korosti, että pilapiirrokset ovat mauttomia, eivätkä ne ”edistä kulttuurien välistä vuoropuhelua”.
Mutta eikös tätä vuoropuhelua nyt nimenomaan käydä, ja vieläpä kiivaasti! Vai tarkoittaako Rehn sitä, että väkivallalla uhkaileminen ja räyhääminen on kulttuurien välisessä vuoropuhelussa sallitumpaa kuin satiiristen kuvien julkaiseminen? Niin tai näin, aina väärinpäin.


Mitä tästä kohusta sitten jää käteen? Todennäköisesti jossain vaiheessa Pohjoismaissa suoritetaan itsemurhaisku – viattomia kuolee pilakuvien tähden.
Avoimet rajat, suvaitsevaisuus ja sananvapaus, sekä alati leviävä islamilainen fundamentalismi, ovat maailmanlaajuisen tiedonvälityksen aikakaudella vaarallinen yhtälö.
Moliére saattoi vielä Porvari aatelismiehenä –ilottelussaan 1600-luvun Ranskassa laskea leikkiä muslimien kustannuksella. Moliéren ei tarvinnut pelätä henkensä puolesta.

Mutta nykyään moinen ei enää käy. Naurun ase on entisestään terävöitynyt ja muuttunut suorastaan hengenvaaralliseksi. Narrin kaapukin on vaihtanut muotoaan – nyt siihen verhoutuvat oppineet partasuut, kuoleman sanansaattajat. Se on nyt imaamin ja ajatollahin pappiskaapu. 2000-luvulla narrin kädessä voi lopulta olla jopa ydinase, ja sehän ei ketään muuta kuin narria itseään naurata.

Susia ja narreja pitää toki tiettyyn rajaan asti suvaita, mutta ulvomaan ja takapuolta nuolemaan ei sentään kannata opetella.