Oudoilla renkailla liikenteessä

Aika usein tulee juttua eripuolella Suomea yrittäjätuttavien kanssa autoista ja renkaistakin. Monet ovat ikänsä nastarenkaita käyttäneet talvisin, eikä tulisi kuuloonkaan, että alkaisivat edes kokeilemaan kitkarenkaita, ennakkoluulot ja käsitykset pidosta ovat selviä.

Eilen sattui sitten hauska tilanne, kun yksi tuttu nastarenkaiden kannattaja oli vienyt oman autonsa huoltoon ja oli saanut samanlaisen sijaisauton käyttöönsä kuin omansakin, uudemmankin vielä. Heppu oli jossain reissussa, kun menin käymään, mutta sattuikin palaamaan juuri, kun olin lähtöä tekemässä.

Auton huomasin heti sijaisautoksi ja jostain syystä kiinnitin huomioni renkaisiin...kitkarenkaat prkl! Hehheh! Pääsinpä välittömästi kysymään, että oletko luopunut nastarenkaista ja ryhtynyt ajamaan kitkarenkailla. Ilmeet olisivat olleet näkemisen arvoiset, ensin sellainen kysyvän ihmettelevä ja "häh", sitten renkaita vilkaistuaan aidon hämmästynyt ja epäuskoinen...lyhyt hiljaisuus ja lopulta hymyillen ja hiukan änkyttäen totesi vain, että "no mutta perkele, kyllä ne hyvin pitää".

Ei ollut huomannut ajavansa kitkoilla.

3

616

    Vastaukset 3

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • lam.nasta

      Mulle kävi tuttavalle ihan samalla tavalla, paitsi että se oli vannoutunut kitkarengasmies. No se vei autonsa huoltoon ja sijaisautossa oli nastarenkaat. Kyllä se sano että taitaapa hänkin vaihtaa nastoihin. Sillon vaan oli saaneet sen uskomaan ja itsekkin hän uskoi kitkarenkaisiin. Ihmisen mieli on kummallinen, se usko ihan sitä mitä haluaa...

      • Elmeri

        Nysvärit luulevat ajavansa sujuvasti, kun jurnuttavat hyvällä kelillä alle rajoitusten, ja samalla perässä odottaa 20 autoa ohituspaikkaa, tai sitä, että nyhvy luisuisi ojan puolelle..


      • täällä on joku
        Elmeri kirjoitti:

        Nysvärit luulevat ajavansa sujuvasti, kun jurnuttavat hyvällä kelillä alle rajoitusten, ja samalla perässä odottaa 20 autoa ohituspaikkaa, tai sitä, että nyhvy luisuisi ojan puolelle..

        omasta mielestään "joustava" tai "sujuvasti ajava"
        valittamassa; mitä hyötyä? Vai ootko nysväri,etkä uskalla ohittaa (kyllähän todellinen joustis ohi menee vastaantulijoista välittämättä)?


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Pyhäjärvi syvällä kusessa

      Pyhäjärvi ei tule selviämään millään tästä alhosta. Ollaan aivan liian syvällä. https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/pyha
      Pyhäjärvi
      138
      1530
    2. Oivallus

      Mitä olet oivaltanut viimeksi?
      Ikävä
      148
      1081
    3. Miten voi sinun

      tunteet yhtäkkiä kuolla kuin napista painamalla? Et enää vilkaisekaan minuun päin vaan jos vahingossa näet minut käännät
      Ikävä
      69
      936
    4. Miksi naiset haluavat itseään vanhemman kumppanin? Vai haluavatko?

      Tuolla toisessa ketjussa tuli esille tämä kysymys ja se on mielestäni hyvä kysymys. Kiitos scrg:lle tämän kysymyksen esi
      Sinkut
      276
      776
    5. 68
      733
    6. PYHÄJÄRVEN KAUPUNKI VALTIOVARAINMINESTERIÖN ARVIOINTIMENETTELYYN..TE

      ...siinä se nyt on, mitä tässä enää vikistään. Uutiset Yle, 14.8. Klo 20.30, ei tunnu mukavalta.
      Pyhäjärvi
      56
      723
    7. Rakastan sinua mies

      Siksi haluankin vain sinun kanssa sitä.
      Ikävä
      37
      619
    8. Ernest Lawson rehellisenä vaikeasta TTK-tilanteesta: "Vain harvan ja valitun henkilön tiedossa"

      Tanssii Tähtien Kanssa tulee syksyn iloksi ja tiedossa on suosikkisarjan 19. kausi. Tulevalla kaudella nähdään iso uudi
      Tanssii tähtien kanssa
      7
      581
    9. Väleistä

      Minkälaiset välit sinulla on kaivattusi kanssa?
      Ikävä
      60
      567
    10. Missä vaiheessa

      Unohdit minut? Onko sinulla oikeasti mies jota rakastat? Tiedän että möhlin ja odotin liikaa. Ei tarvitse vastata jos et
      Ikävä
      33
      561
    Aihe