Halosen suosio

- Suomalaiset samaistuvat henkilöön ajattelematta vaikutusta ja merkitystä Suomen etuun ja Suomen asioiden hoitoon.
- Suomalaisten sivistystaso ja moraali ei ilmeisesti ole demokraattisten maiden tasolla vieläkään. Tärkeissäkin tehtävissä olevan henkilöt voivat avoimmesti valehdella, jos siitä on poliittista etua (kuten eduskunnan puhemies)joutumatta teostaan vastuuseen.
- Suomalaisten auktoriteettiusko on poikkeuksellinen eikä kyseenalaista mitään.
- Suomalaisten muutosvastaisuus on vahva ja hyödynnettävissä vaaleissa.
- Suomalaiset ovat helposti hämättävissä. Piilottamalla sosialistinen rekvisiitta ja vaihtamalla se isänmaallisiin vaalin ajaksi uskotaan idealogiankin muuttuneen.
Keskiverto suomalaiseen puree kun:
1) Kiertää suorat kysymykset vastaamatta niihin
2) Vastaa mitä halutaan kuulla
3) Pukeutuu kuin keskiverto maatuska - tyyliä jopa
matkitaan yleiseti
4) käyttäytyy kuin keskiverto suomalainen
torimuija
5) leimaa vastustajan negatiivisesti, Natokanta
6) kehuu montako vaikuttajaa on tavannut
riippumatta mitä hyötyä siitä on ollut
asioiden hoidolle
7) nakkikioskikulttuuri puree suomalaisiin
juntteihin vieläkin
13391
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 13

Vanhimmat

Tuloshan oli päivän selvä jo su.29.1 klo 22??

Äänestä
  • se on mahdollista, kun neljännes suomalaisista jätti äänestämättä Halosta ja melkein puolet äänesti Niinistöä.

    Äänestä

  • Jos Halonen saa niukan enemistön äänestäneistä ei se tarkoita puoliakaan suomalaisista. Kysymyshän on vielä millä eväillä? Äänetystulos on tiedossa, mutta hyväksyykö sen kaikki on toinen kysymys?

    Äänestä

  • ja lisäksi kuuro. Tuo on juuri sitä haloslaisten matematiikkaa. Kukaan sitä muu usko kuin te, joitten on pakko uskoa. Mietihän vähän ...oletko huomannut ollenkaan, kuínka paljon ihmiset kyselevät onko Halonen voittanut vaalivilpillä. Et tietenkään.

    Äänestä

Kun arvoisa Presidenttimme edustaa kuvaamiasi arvoja oikeasti!!! Kuka muu menisi vaalipäivänä ja voiton kunniaksi snagarille syömään?? Eiköhän tarjolla olisi ollut parempaakin purtavaa ja seuraa...? Ihan kuin ei olisi arvostanut paskaakaan koko "voittoaan"

Tähän kauniiseen ja puollustamisen arvoiseen honkien ja järvien maahaan kaivattiin OIKEAA PRESIDENTTIÄ, ei tuollaista 70-luvulle jämähtänyttä DDR-seta- hippiä... Nyt ollaan ihan toisessa ajassa ja toiset aatokset. Mikä ihme Suomalaisia vaivaa??

Äänestä
  • sitä koko kansaa, joka televisioittensa ääressä odotti presidentti Halosen saapumista vaalijuhlaan.
    Näin saatiin pimitettyä vaalijuhlan PUNAISUUTTA kansalta.

    Äänestä

Mistähän demarit ovat oppinsa saaneet?
Niin ylipuhuvat presidentistään?
Vai onko muutama kirjoittaja jotka panevat sanat kaikkien demareitten suuhun?

Äänestä
  • halveksi Halosta.

    Äänestä

  • Nää demarien jutut on kuin lasten kirjoittamia. Luulisin, ettei täällä montakaan demaria kirjoittele. Tyylistä päätellen mitäänsanomatonta väkeä.

    Äänestä

Ihanaaa Tarja on ihanaaaa.. Kaikista upeinta on seurata omasta mielestään parempien kokoomuslaisten raivosta... Mutta ihaninta on että meidän hotdoggi Tarja puna-liina kaulallaan jatkaa tasavallan presidenttinä yli 6-cuotta.. Tarja on ihana...Iso hali kaikille ja suukko kans.

Äänestä
  • Toddella katukuva täynnä teitä, kuin kopiot vanhasta neuvostoliitosta tai DDR:stä.
    Jos nämä on suomalaisten ihanteet ja arvot niin ei voi kuin valittaa.

    Äänestä

Ihanaaa Tarja on ihanaaaa.. Kaikista upeinta on seurata omasta mielestään parempien kokoomuslaisten raivosta... Mutta ihaninta on että meidän hotdoggi Tarja puna-liina kaulallaan jatkaa tasavallan presidenttinä yli 6-cuotta.. Tarja on ihana...Iso hali kaikille ja suukko kans.

Äänestä
  • Meillä mennään vanhan DDR:n ja Neuvostoliiton tahtiin, Jopa katukuvan naisetkin matkii esimerkkiään ... Pysähtyneisyyden aikaa siis jatkuu?

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


kertoo suomalaisista itsestään kirjoitti:

- Suomalaiset samaistuvat henkilöön ajattelematta vaikutusta ja merkitystä Suomen etuun ja Suomen asioiden hoitoon.
- Suomalaisten sivistystaso ja moraali ei ilmeisesti ole demokraattisten maiden tasolla vieläkään. Tärkeissäkin tehtävissä olevan henkilöt voivat avoimmesti valehdella, jos siitä on poliittista etua (kuten eduskunnan puhemies)joutumatta teostaan vastuuseen.
- Suomalaisten auktoriteettiusko on poikkeuksellinen eikä kyseenalaista mitään.
- Suomalaisten muutosvastaisuus on vahva ja hyödynnettävissä vaaleissa.
- Suomalaiset ovat helposti hämättävissä. Piilottamalla sosialistinen rekvisiitta ja vaihtamalla se isänmaallisiin vaalin ajaksi uskotaan idealogiankin muuttuneen.
Keskiverto suomalaiseen puree kun:
1) Kiertää suorat kysymykset vastaamatta niihin
2) Vastaa mitä halutaan kuulla
3) Pukeutuu kuin keskiverto maatuska - tyyliä jopa
matkitaan yleiseti
4) käyttäytyy kuin keskiverto suomalainen
torimuija
5) leimaa vastustajan negatiivisesti, Natokanta
6) kehuu montako vaikuttajaa on tavannut
riippumatta mitä hyötyä siitä on ollut
asioiden hoidolle
7) nakkikioskikulttuuri puree suomalaisiin
juntteihin vieläkin

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu