Raiskattujen/ hyväksikäytettyjen omaiset

mitä te tunnette

näitä luopioita kohtaan. Kirjoitin eräälle toiselle palstalle s-rikollisten kuolemantuomioita kannattavan kirjoituksen. Itse olen raiskatun tuleva mies. Palaute ,jota sain oli että minun korvieni välissä on jotain vikaa, anteeksi pitää antaa ja unohtaa. Pystyttekö te antamaan anteeksi? Entä pystyttekö kohtaamaan tekijän? Minä nimittäin näin eilen yhden niistä kolmesta miehestä jotka raiskasivat tulevan vaimoni jokin vuosi sitten. Miehet selvisivät kuin koirat veräjästä ,koska rakkani romahti henkisesti eikä jaksanut ryhtyä hakemaan oikeutta eikä halunnut minunkaan siihen ryhtyvän. Syynä oli kai tapaukseen liittyvä häpeä.Asiasta tietää muutama henkilö, Hänen vanhempansa eivät asiasta tiedä ja syyttivät minua tyttärensä tilasta aika suoraan. Olen asiasta luonnollisesti aika katkera vieläkin. Asiamme ovat nyt hyvällä tolalla. Olen vakituisesti töissä . Tuleva vaimoni valmistuu ammattiin tänä keväänä jossa työllisyys varma. Tarkoituksemme on aloittaa omakotitalon rakentaminen lähiaikoina. Uhri on toipunut asiasta kohtuulisen hyvin mutta vuosipäivät ovat vaikeita. Samoin jotkut tilanteet aiheuttavat flashbackejä ja saavat hänet aivan lukkoon. Ihan normaalia varmaan tuollaisen tapahtuman jälkeen eikä niinkuin eräs kirjoittaja ilmaisi itsesäälissä rypemistä josta on vain päätettävä nousta. Kommentti sai minut raivostumaan . Koskettaahan tämä minuakin. Itse en pysty antamaan anteeksi. Kun muistelen niitä raskaita vuosia kun itse myötäeläjänäkin oli tiukilla. Rauhoitella toista hänen nähtyään taas samaa painajaista ja lähteä aamulla rättiväsyneenä töihin toivoen että seuraava yö olisi helpompi. Näitä muistoja tulvahti mieleen nähtyäni tämän ylimielisen kusipään eilen. En osaa sanoin kuvata sitä tunnetta,se oli jotain kylmää vihaa ,katkeruutta ja paljon semmosta mitä ei viitti kirjoittaa enää. . Mielessä kävi että onko se sama ilme ollut naamalla silloin. Mutta oikeutta tähän asiaan ei enää saa. Oman käden oikeus kääntäisi asetelman toisin päin. Voin vain toivoa syöpää,onnettomuutta ja muita ohdakkeita hänen tielleen.

45

4257

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • yököttävää

      Juuri vähän aikaa sitten oli telkkarissa mies joka oli joutunut huumeiden myymisestä (vai oliko salakuljetuksesta, en muista kumpi) 10 vuodeksi vankilaan. Siis kymmeneksi.

      Vaan jos raiskaat lapsen niin häkki heilahtaa noin kolmeksi vuodeksi. Aikuisen kun raiskaat niin saatat joutua vankilaan pariksi kuukaudeksi. Käsittämätöntä ja oksettavaa! Kerran tv:ssä oli myös mies joka oli pahoinpidelty niin ettei hän enää koskaan voisi työskennellä ja hänellä oli myös kipuja vuosienkin jälkeen. Tekijät eivät joutuneet vankilaan, saivat ehdollisen tuomion ja joutuivat maksamaan. Naurettavaa lepsuilua!

      • bmad-29

        Suomen oikeuslaitos on oikeudenmukainen
        ja omaa paljon suhteellisuudentajua. Se ei koskaan rankaise lievästä pahoinpitelystä (raiskauksesta) murhalla. Miksi naisille annetaan kasvaa niin hirvittävä seksuaaliego? Jos jujustua 10 vuotta harrastanut nainen menee raiskaamaan miehen, mies ei varmasti puhu loppuelämän pilaantumisesta. Tällainen mies ei saa edes tehdä rikosilmoitusta poliisiasemalla, jos laajan näkemyksen omaavat konstat sattuu olemaan paikalla.

    • neandertal

      Täydet sympatiat sinne.
      Kirjoituksesi perusteella käsittelet asioita tod. hyvin.

      Tuollaisten vääryyksien yliymmärtäjät ja varauksettoman anteeksiantamisen syndroomasta kärsivät pelottavat minua yhtäpaljon kuin mahdolliset seksi-/väkivaltarikolliset, jotka nyt/joskus minua/läheisiäni/tuntemattomia ihmisiä vaanivat out there.

      Osa oikeasti ei itse koe mitään tarvetta suojella kaikilla tarvittavilla keinoilla itseään ja toisiaan, ja osa ei vain pysty tajuamaan asioita ennenkuin kokee itse. Ja kostonhalu on normaali tunne ihmiselle. Se ei ole koulutukselle/sivitykselle/mielenterveydelle mikään vastakohta.

      Omalle kohdalle ei ole osunut. Pelottaa ajatella mitä tekisi, mikäli kokisi ettei oikeus toteutuisi-mikä riski suomessa valitettavasti on.

      Paljon on ihmisiä jotka ajattelevat samoin, he-me-eivät vain pidä niin kovaa ääntä kuin"sivistyksen"lipunkantajat...on aina helpompaa, muodikkaampaa ja kehittyneemmän tuntuista ymmärtää, hyväksyä ja suvaita.

      Tekijöiden saaminen vastuuseen on parantumisen-uhrin ja läheisten-kannalta erittäin tärkeä seikka. Tämänkun ihmiset muistaisivat silloin kun se tuntuu niin vaikealta ja juuri kun sitä tarvit.taan. AINA lääkäriin ja poliisilaitokselle.

      Tsemppiä!

      • bmad-29

        No minähän en esimerkiksi ketään raiskaisi,
        eikä tosiaan edes kiinnostaisi. Minulla on nimittäin muutenkin (huolella valikoitunutta naisseuraa), mutta jos raiskauksesta aletaan murhalla rankaisemaan... yhtä hyvin murhalla voitaisiin rankaista punaista päin ajavaa henkilöä...

    • Puffe

      Kuoleman tuomiolla olisi helposti ratkaistavissa juuri ne härskeimmät väkivalta ja seksuaalirikokset, joiden tekijät ovat usein varsin paatunutta ja parantumatonta lajia. Tuon tyyppisissä rikoksissa tekijät ovat lähes poikkeuksetta niitä jotka käyttäytymismallinsa takia todennäköisesti uusivat tekonsa.
      Suomessahan ei rikoksista oikeastaan rankaista muutenkaan kuin uhria, joten ei mikään ihme että kuoleman tuomiokin on poissa käytöstä.
      Kuoleman tuomio on kuitenkin inhimillisempi ja taloudellisempi vaihtoehto kuin yhteiskunta kelvottoman olennon elinikäinen hoivaaminen eristyksissä.

    • Minä vaan

      Samaa raskasta ja anteeksiantamatonta paskaa olen joutunut syömään. Vaimoni raiskattiin ja tekijät tiedetään.Tapahtuneen jälkeen myös oma henkinen kanttini on ollut jatkuvalla koetuksella. Mutta jos minä en jaksa niin kuka perheestämme sitten huolen pitää? Läheisille ei voi asiasta kertoa, vaikka siitä voisi ehkä jotakin helpotusta saada. Lisäksi julkinen häpeä vaanii jatkuvasti nurkantakana.

      En tietenkään voi olla täysin varma, mutta kaiken kokemani jälkeen pystyn mielestäni aika hyvin käsittämään sen, mitä raiskattu ihminen sisällään tuntee. Raiskauksen vilpitön anteeksianto on uhriksi joutuneen tavallisen ihmisen näkökulmasta lähes mahdotonta. Ainut säälin kohde saattaa löytyä raiskaajan omasta perheestä, joka joutuu tahtomattaan mukaan paljon ristiriitoja herättävään kärsimysnäytelmään.

      Tiedän pystyväni ainakin fyysisen kuntoni puolesta tekemään selvää alta minuutissa näistä sankkereista. Yhtä pääsinkin sattumalta jututtamaan. Paskiainen näytti pelkäävän ja yritti hädissään valehdella nimensä, mutta myönsi viimein oman henkilöllisyytensä. Lähes säälittävää pyristelyä.Toivoin kohtaavani edes hiukan miehistä asennetta, mutta sitä ei kyseiseltä tyypiltä löytynyt, enkä näin ollen lähtenyt yksipuolisesti pieksemään tätä kauhusta värisevää ressukkaa.

      Pahoinpitelystä seuraisi minulle todennäköisesti vain linnareissu ja joutuisin useaksi vuodeksi pois omien lasteni ja rakkaan vaimoni läheltä. Taisin sittenkin olla vähän itsekäs.

      Jos kerran joku mieheksi itseään kutsuva uskaltaa naisen edessä leikkiä armottoman kiimaista karjua, niin miksi hänen pitää silti luikkia karkuun, jos eteen tulee vain vähän väkevämpi vastus? Ehkäpä siksi, että kaikki raiskaajat ja lasten hyväksikäyttäjät tuntuvat olevan järjestään surkeita pelkkiä valheita sylkeviä pelkureita. Siihen pitää ihmisen tyytyä.

      Syyllisten kiinnisaaminen helpottaisi raiskausten uhreja ja heidän omaisiaan. Poliisi on vain niin kovin kehno näissä asioissa. Hienoa joka tapauksessa, että elämäsi alkaa olla kutakuinkin järjestyksessä - se on pääasia. Onnea talonrakennusprojektille ja voimia sekä jaksamista koko perheelle!

      • sälli

        Miksi tekijöitä ei syytetty/tuomittu? Uhrin oma toiminta ratkaisee usein pitkälle sen jääkö tekijä/tekijät kiinni.

        Eli se ei ole pelkästään poliisin"vika". Isompi ongelma on myös suomalaisen yhteiskunnan lainsäädäntö, josta me itse olemme epäsuorasti vastuussa valitsemillamme päättäjillä.

        Se puolestaan vaikuttaa siihen miten ja millä tavoin sekä millaisilla resurseilla poliisi voi asiaa tutkia, ja lopulta myös siihen saako-ja millaisen tuomion-tekijä.

        Pahoinpitelystä ei joudu vuosiksi linnaan. Ensikertalainen selviää yleensä ehdonalaisella(kuten myös uusijatkin usein...).

        Anteeksiantoa ei kyllä täältäkään löytyisi.
        Ja oikeustapahtuisi myös rangaistuksen osalta, tuomiovallan toimesta tai omasta. Henkisen selviytymisen kannalta oikeuden tapahtumisen tunne on tärkeimpiä tekijöitä pitkällä aikavälillä.

      • bmad-29

        Eli haluaisit pistää jonkun elävältä?
        Teenkin näistä nimimerkeistä listan ja lähetän suojelupoliisille. Raiskaus on verrattavissa lievään pahoinpitelyyn.

      • tiedä voisiko elää asian ka...

        jos lähtisin hakemaan hyvitystä asiaan koston merkeissä . Samoin kuin sinulla on minullakin fysiikka kunnossa. Alkoi kummasti potkunyrkkeily viehättää tapahtuneen jälkeen . On tullu eräänkin kerran potkittua säkkiä verenmaku suussa kuvitellen potkivani paskat pihalle tästä vitun kusipäästä. Olen ihan kohtuullinen ottelija ja olen melko varma ottelun lopputuloksesta. Ensinnäkin tää että tämmöstä sattuu tuntuu ihan joltain negatiiviselta lottovoitolta kun miettii tilastollista mahdollisuutta että sattuu just meille Sulle mä sanon vaan että mee vaikka yksityiselle psykiatrille puhuu jos et pysty kenenkään kaa puhumaan asiasta. Siinä kovemmankin jätkän pää alkaa hajoomaan kun yksin pyörittelee asioita päässä. Ja ei oo mitään järkee polttaa itteensä loppuun pelkkien kulissien pystyssäpitämisen takia. Mä oon puhunu yhdelle hyvälle ystävälleni asiasta kun oli oikein raskasta. Ja kaveri ois lähteny heti mukaan viemään tekijöitä ajelulle. Mutta kannattaa testata ihmistä miten yleisesti suhtautuu asiaan. Esimerkkinä eräs ystävättäremme oli verrannut tapahtunutta omiin miesongelmiinsa. Tämmösille tyhjäpäille on turha mitään todistella. Sana levii vielä huonolla tuurilla kun luottaa vääriin henkilöihin. Ja julkisuus on viimeinen asia jota näissä asioissa tarvitaan.

      • 7 -väärin
        tiedä voisiko elää asian ka... kirjoitti:

        Se oli hyvä ilmaisu tuo "negatiivinen lottovoitto". Toivottavasti raiskaus olisikin yhtä epätodennäköinen luonnonilmiö.

        Sitä on nuoruudessa tullut vedettyä kaveria turpaan paljon pienemmästäkin syystä, mutta nykyisin asioita on oppinut ajattelemaan enemmän ehkä myös muiden kannalta. Vanhoille kavereilleni tapauksesta kertomista taas voisivat monet pitää hyvällä syyllä eräänlaisena hätävarjelun liioitteluna. Hallitsematon sotku siitä syntyisi.

        Valitettavasti meillä ei taida olla sellaisia tuloja, että voisin mennä millekään yksityiselle psykiatrille niin kuin neuvoit. Lisäksi oman surkeuden selittäminen ihmiselle, joka kuntelee vain maksua vastaan, tuntuu minusta jotenkin epäaidolta.

        Mutta kiitos, että kerroit oman tarinasi ja tavallaan sain siihen vastata. Tästä on ollut minulle paljon apua, kun on voinut edes kirjoittaa.

      • Lievä pahoinpitely???
        bmad-29 kirjoitti:

        Eli haluaisit pistää jonkun elävältä?
        Teenkin näistä nimimerkeistä listan ja lähetän suojelupoliisille. Raiskaus on verrattavissa lievään pahoinpitelyyn.

        Sinä siis vertaat raiskausta lievään pahoinpitelyyn?
        Pohdi asiaa sitten jos sinulla joskus tulemaan oma tytär niin onko sama asia jos joku häntä ohimennen lyö vaikka kasvoihin tai riittää jopa mahaan lyöti ni syyte on lievä pahoinpitely koska ei ole ollut mitään teräasetta mukana eikä luultavammin myöskään hengenvaaraa. Ja sitten tulee joku ja raiskaa hänet ni sinusta se on sama asia! Ei taida kyllä sulla olla sitten oikeustaju kohillaan. Kyllä raiskauksessa jää aina ikuiset arvet ja jotkut saattavat jopa päättää päivänsä mutta jos joku in sinua kerran lyönyt ni et varmaan tapa itseäsi sen takia. Kyllä minusta suomessa voisi tiukentaa rangaistuksia ja jättää ne kokonaan pois et pääset puolet istuttuasi pois jos olet ollut kiltisti. Jos tuomio on kymmenen vuotta ni sit istuu sen kymmenen vuotta eikä viittä kun hymyili nätisti.

      • hsfhdfjkdj
        bmad-29 kirjoitti:

        Eli haluaisit pistää jonkun elävältä?
        Teenkin näistä nimimerkeistä listan ja lähetän suojelupoliisille. Raiskaus on verrattavissa lievään pahoinpitelyyn.

        Tyypillä on oma lehmä ojassa! Ihmekkös että pyörit tällä palstalla paskaa jauhamassa. Tee meille kaikille palvelus ja veda ittes kiikkuun! Saatanan tuhkamuna.

    • bmad-29

      Raiskaus on vain pahoinpitely. Kaikki sekoamisreaktiot ja menetyksen tunteet perustuvat suhteellisuudentajuttomuuteen, seksuaalinen hirmuego on kokenut järkyttävät kolauksen. Tosiasiassa haluat olla naisen suojelija ja päästä vain tappamaan jonkun ja käytät raiskausta siihen syynä. Sama kun jotkut ihmiset haluavat kouluttaa toisiaan liikenteessä tai ravintolan portailla. Eli olet täysi sekopää naisinesi. LINNAAN!

      • sälli

        Blaah.

        Ainoastaan älyllisillä vastamielipiteillä olisi ollut jotain painoarvoa. Nyt lähinnä lukihärö kiinnitti huomion.
        Yleensä kannattaa ensin lukea ja yrittää myös ymmärtää lukemansa, jos haluaa kommentoida aiheesta niin että lukija voi antaa sille merkitystä.

      • vihainen
        sälli kirjoitti:

        Jospa ensin joku lukitsisi tuon nimimerkki bmad-29:n johonkin pimeimpään onkaloon ilman ruokaa ja vettä. Tuollaisia sikoja ei kukaan kaipaa tänne, miksi olet tällä foorumilla? Miehet jotka kirjoittelevat tuollaisia ovat aina jotenkin vinksahtaneita, suurin osa ilmeisesti syystä tai toisesta tuntee erittäin suurta inhoa naisia kohtaan. Ei ole kaikkien maailman naisten syy, että sinulla on jonkinlaisia seksuaalisia ongelmia, tai että et tule koskaan olemaan kykeneväinen esim. tavalliseen parisuhteeseen naisen kanssa.

        Olet niin läpinäkyvä, naistenvihaajat kyllä tunnistetaan tällä palstalla. Luet tätä palstaa vain jotta voisit lisäillä oksettavia ja ennen kaikkea KATKERIA kommenttejasi ympäriinsä. Mitä ihmettä sinulle on tapahtunut, poikarukka?

      • bmad-29
        vihainen kirjoitti:

        Minä en koe inhoa naisia kohtaan,
        mutta lajikäyttäytymistä kylläkin. Se EI OLE katkeruutta. Elän avoliitossa hyvin koulutetun 176cm pitkän hoikan blondin kanssa ja hän allekirjoittaa kyllä täysin näkemykseni.
        Vastahan tässä nähtiin Helsingissäkin hyvänä esimerkkinä pyhä marssi, jossa varoitettiin ihmisiä koraaniin kohdistuvasta huumorista. Yhtä idiootteja ovat ihmiset, jotka varoittavat raiskauksen pyhäinhäväistyksestä sun muusta. On hyvä, että oikeuslaitos on suhteellisuudentajuinen ja kohtelee murhaajia murhaajina, mutta jättää raiskaajat pienemmälle tuomiolle.

        Kyllähän ihmisen voisi opettaa punaista
        päin ajamisenkin syvänä henkisensä ja jopa uskonnollisena loukkauksena. Kulttuurimme ei tue tällaista ajattelua, joten asian vuoksi ei tapeta ketään. Ne, jotka vainoavat syvästi raiskaajia voisivat miettiä seksuaaliegonsa pienentämistä. Raiskaus on vaikkakin turha ja tarpeeton asia, johon en itse ikinä suostuisi, siitä ei ole mitään todellista vaaraa naiselle. Kysymys on vain epätoivoisesta seksistä.

      • olisit sanonu!

        "Elän avoliitossa hyvin koulutetun 176cm pitkän hoikan blondin"

        ... pitkän hoikan blondin miehen kanssa? Olisit heti sanonut olevasi homo.

      • HAH HAH
        olisit sanonu! kirjoitti:

        "Elän avoliitossa hyvin koulutetun 176cm pitkän hoikan blondin"

        ... pitkän hoikan blondin miehen kanssa? Olisit heti sanonut olevasi homo.

        Sittenhän on se on yksi hailea mitä hän täällä naisista ja näiden "vombeista" (älkää tappako nauruun!) latelee...

      • 10 mies

        b mad on äijä...:=)

        asiaa

    • Pete1

      Mielestäni suomessa kaikki tuomiot ovat liian lieviä! Itse ainakin uskon että jos tuomiot olisivat huomattavasti ankarampia niin silloin myös rikoksen tekijät miettisivät hiukan pitempään ennenkuin tekisivät mitään. Ehkä kuoleman tuomio raiskauksesta olisi liikaa, mutta moniin muihin esim. henkirikoksiin se sopisi. Raiskaajalle hyvä tuomio olisi mielestäni peniksen poisto leikkaamalla! Eipä tekis sitä ainakaan toista kertaa ja voi vaan kuvitella et jäiskö mies milummin kotia runkkaamaan vai menis raiskaamaan naisia kadulle jos tietäisi mitä on luvassa kiinni jäätyään!

      • 4motion

        jo jossain uskonnossa melkein fakta. Varkaalta katkaistaan käsi tai jalka jne? Ei ne taida viel kikua leikata?

      • ooj
        4motion kirjoitti:

        jo jossain uskonnossa melkein fakta. Varkaalta katkaistaan käsi tai jalka jne? Ei ne taida viel kikua leikata?

        Eivät kikua leikkele, koska niissä maissa missä tuo "silmä silmästä" tapahtuu, raiskaus on ihan hyväksyttävää viihdettä miehille. Ei heitä rankaista, naista rankaistaan.

      • bmad-29

        Jaa, että oikein peniksen poisto raiskaajalta.
        Pitäisikö myymälävarkaalta poistaa oikeus käydä elämänsä aikana missään tavarakaupassa?

      • Nimetön
        bmad-29 kirjoitti:

        Jaa, että oikein peniksen poisto raiskaajalta.
        Pitäisikö myymälävarkaalta poistaa oikeus käydä elämänsä aikana missään tavarakaupassa?

        Itse asiassa - kyllä. Eivätpähän varastelisi. Kunnon rangaistus vähentää rikoksentekijöitä aina.

      • olisi paras tapa

        rangaista paatunutta raiskaajaa, eivätpähän pääse uudestaan ja uudestaan raiskamaan naisia. Todellakin "silmä silmästä"-tyylinen rangaistus olisi paras tässä asiassa.

    • sammal

      En kannata kuolemaantuomiota missään muodossa, mutta rangaistukset voisivat olla nykyistä pitempiä. Mitään tilastoa minulla ei ole käytettävissä raiskausten määristä suomessa, mutta ystäväpiirini kuudesta naisesta kaksi on raiskattu, mikä on mielestäni liikaa. Liikaa on jokainen raiskaus. Se on naisen häpäisyä ja se vaikuttaa uhrin itsetuntoon rankasti. Viimeisemmästä tapauksesta on vain pari kuukautta aikaa. Kyllä pimeässä kulkiessa panee aika tarkasti merkille jokaisen miehen ulkoiset tunnusmerkit ja tarkkailee ympäristöä.

      • bmad-29

        Minun vaimoni on usein sanonut, ettei
        kokisi raiskausta häpäisynä. Ja tiedän monta muutakin. Millä oikeudella väität, että raiskaus on naisen häpäisyä? Voisitko hankkia laajaa faktatietoa, joka ei perustu kulttuurisidonnaiseen tunnepohjaan, ennenkuin julistat naurettavia näkemyksiäsi?

      • hah hah!

        Ei sulla edes ole vaimoa, luuseri. Kukaan nainen ei huolisi kaltaistasi naisvihaajaa.

        Sitä paitsi, JOS itsesi kekimä vaimosi joskus raiskattaisiin hänen näkökulmansa asiaan muuttuisi dramaattisesti.

        Mutta vaimoahan sinulla ei ole, eikä ole koskaan ollut. Vai olisiko mahdollista, että olet löytänyt jostain yhtä häiriintyneen ja henkisesti sairaan ihmisen kuin itse olet?

      • bmad-29
        hah hah! kirjoitti:

        Kyllä on ihan fiksu ja koulutettu NAINEN,
        ei mikään itse-keksimä. Eikä siinä vielä kaikki. On meitä enemmänkin, miehiä ja naisia, lyhyitä ja pidempiä.

        En ole muuten häiriintyt ihminen, kunhan totesin, ettei naisen vombissa ole mitään pyhää.
        Mene opiskelemaan lisää biologiaa, niin saat suhteellisuudentajua.

        Vombissa? Tarkoitatko kohdussa? Mistä sait päähäsi että raiskaaja ylettää tunkea kohtuun asti?

        Tällä perusteella että "vombissa ei ole mitään pyhää" suonet sen että sinut raiskataan suuhun, koska MIEHEN SUUSSA EI OLE MITÄÄN PYHÄÄ.

        Ei kyllä myöskään perseessä, joten sinut voitaneen heti välittömästi raiskata myös anaaliin.

    • Viikatemies

      No ainakin voit suojella omaa tytärtäsi, jos sinulle joskus sellainen siunaantuu.

      Oletetaan, että saat tyttären joskus. Et pysty pesäpallomailalla suojaamaan. Etkä kuolemantuomiolla. Tajuatko idiootti, että se on myöhäistä silloin, kun täytyy kostaa. Jos haluat suojella tytärtäsi sitten kun se on murroikäinen, niin katsot hiukan sen perään, missä se liikkuu, milloin tulee kotiin, kenen kanssa liikkuu, millaisissa vaatteissa, miten käyttäytyy. Siten voit suojella tytärtäsi. Et pesäpallomailalla.

    • Kulttuurisidonnainen

      Miten B-Mad voi ajatella, ettei kaikki kokeminen ja ajattelu olisi enemmän tai vähemmän kulttuurisidonnaista ja siihen on kai jokaisella oikeus? Eihän me eletä todellakaan missään kivikautisessa luolamaailmassa, johon kulttuuri/ sivistys ei vaikuta. Sivistymättömälle ihmiselle (lue puoliapinalle) ei varmaan oikein asia sisäisty. Kyllähän ne eläimet luuhaa koko ajan kenen kanssa vaan eikä mitään haittaa. Ihmisen pitäisi kuitenkin ollakin jollakin tavalla sivistynyt. Kyllä minä ainakin haluan pitää omat rajani ja itsemääräämisoikeuteni, eikä siihen pitäisi kenelläkään olla mitään sanomista. Toisaalta B-Madin kaltaiset saavat ajatella, mitä tykkäävät niin kauan kuin eivät minuun koske. Mutta auta armias, jos eivät kaidalla tiellä pysy, niin täältä pesee!

    • raiskaaja123

      Olen raiskannut naisen, monta vuotta sitten. Sain ansaitsemani tuomion. Maksoin korvaukset. Yhä edelleen exv

    • mutta

      Kannattaisin kuolemantuomiota raiskaajille. Tai ehkäpä parempi olisi, jos heidät lukittaisiin vankilaan loppuelämäkseen ja saisivat maistaa omaa lääkettään. Tunnetustihan raiskaajat ja murhaajat ovat vihatuinta väkeä vankiloissa. Minua inhottaa ajatella, miten raiskauksen uhrilta riistetään mahdollisuus normaaliin elämään.

      • ????

        Asiaa on ajateltava kylmän viileästi, vihan vimmassa ajatukset eivät voi olla selkeitä.
        Kaikkein pätevin keino olisi sovittelu, ei missään tapauksessa fyysinen väkivalta tai ajatuskaan kuolemantuomiosta tai nöyryytyksestä.
        Miksi sanon näin?
        Koin pakottamisen sukupuoliyhteyteen 18-vuotiaana, kaveri väänsi jollain ihmeellisellä tavalla sen minun syykseni. Miksi hän katsoi voivansa tehdä näin, koska mielsi minut ressukaksi.
        Ikinä emme saa tietää, mitä rikollisen päässä liikkuu, jos maksamme pahan pahalla.
        Mies juoksi perässä vielä keski-iässäkin kostaakseen.
        Omaiset olivat valmiita vain auttamaan rikollista, kyllä tämä on yksityisasia, toiselta en voisi kysyä miten suhtautua.
        Jollei koskaan pääse yli, nainen on itsekin pirullinen, minä olisin halunnut sanoa, vaikka olin nainen, otin sen vähemmän dramaattisesti, aloin sääliä ennemmin.

    • Arttu56

      Terve!

      Olen sanaton...!? Ex-avioliitossani vaimoni veljet, hulttioita ja juoppoja molemmat, tulivat uskoon n. 15 v jälkeen
      tapahtuneesta. He tunnustiveta teot poliisille. Koska ilmeisesti juttu oli osin vanhentunut heille ei tullut mitään
      tuomiota. Vieläkään en osaa katsoa heitä silmiin! Yksi tytöistä oli tehnyt rikosilmoituksen ja sai rahallista korvausta, mutta se ei tuo varmasti menetettyjä vuosia takaisin.
      Nykyajan tekniikka antaa lisäturvaa pimeillä kulkeville naisille kun niitä netistä vain jaksaa kaivaa.
      Löysin nykyiselle vaimolleni laitteen jonka hän halutessaan voi ottaa matkaan, tai jopa vaadin sitä.
      arttu56.meri()gmail.com niin kerron lisää. Onnea uudelle mahdollisuudellenne ja tulevalle yhteiselle kodillenne.

      Arttu

    • lötjönen

      Julkisuus saattaisi olla hyvä rangaistus raiskaajille. Lain ulottumattomissa he jo lienevät. Olet itse ja tuleva vaimosi olleet tapahtumasta aivan liian hiljaa. Tapahtuma pitäisi tavalla tai toisella julkistaa. Olemalla hiljaa tyttöystäväsi on menetellyt juuri niinkuin raiskaajat olettivatkin.

      Raiskaus on uhrille arka-asia. Tapaus pitää yrittää projisoida jotenkin itsensä ulkopuolelle. Oikeudessa se on verraten helppoa. Tapausta voi tarkastella ikään kuin oikeustapauksena, jossa tosiasiat ratkaisevat lopputuloksen.

      • ????

        Sovittelu yksityisesti olisi paras keino. Onko oikein, jos esimerkiksi on kysymys kahdesta nuoresta, että heidän elämänsä pilataan yhden ainoan tapahtuman vuoksi.
        Huomatkaa, että todellisuudessa häpeä on miehelle vielä pahempaa kuin naiselle, koska nainen saa myötätuntoa. Vai ottaako liian koville myöntää se?
        On muutakin kuin tunne, on myös järki.
        Onko taloudellista pureskella moista asiaa, kun loukkaa toista, voidaan sopia, muissakin asioissa.

      • lötjönen
        ???? kirjoitti:

        Minä en kyllä suosittelisi sovittelua. Uhri on kaiketi tuntenut raiskaajat ja sillä hänen on jättänyt rikosilmoituksen tekemättä. Missään hyvässä hoidossa asia ei kyllä ole nytkään.

      • ------
        ???? kirjoitti:

        Sovittelu yksityisesti olisi paras keino. Onko oikein, jos esimerkiksi on kysymys kahdesta nuoresta, että heidän elämänsä pilataan yhden ainoan tapahtuman vuoksi.
        Huomatkaa, että todellisuudessa häpeä on miehelle vielä pahempaa kuin naiselle, koska nainen saa myötätuntoa. Vai ottaako liian koville myöntää se?
        On muutakin kuin tunne, on myös järki.
        Onko taloudellista pureskella moista asiaa, kun loukkaa toista, voidaan sopia, muissakin asioissa.

        Ootko oikeesti sitä mieltä, että sovittelu on kautta linjan paras ratkaisu?!? Niiden, jotka tekevät väärin, kuuluukin tuntea suurta häpeää! Mietippä, minkälaiset traumat raiskauksen uhrille jää koko loppuelämäksi! Kyllä ihmisten moraalikäsitykset ovat nykyään todella pahasti kuralla... Oikeuslaitoskin täysin piittaamaton näissä kysymyksissä. Siksi oman käden oikeus vallitseekin päivä päivältä entistä vahvemmin. Mistä kaikki oikein alkaa? Olisikohan vanhempien kyvyttömyys kasvattaa lapsiaan kunnollisiksi kansalaisiksi yksi syy?

      • ????
        ------ kirjoitti:

        Ei tietenkään kautta linjan. Lähipiirissä oli esimerkki, kun kaksi nuorta sopivat tapahtuneen, minusta se oli hieno asia. Vaan kas kummaa, tytön ystävä pahoitti mielensä tästä heidän sovinnostaan.
        Katkeruus tekee naisesta hirviön ja miehestä ämmän, miten he voivat sopeutua yhteiskuntaan ja avioliittoon?
        En allekirjoita, olisin traumatisoitunut, asia kaiveli siksi kun mies jäi sitä jauhamaan.
        Eikö meillä ole oikeus olettaa, koko elämää ajatellen asia on pieni?
        Tahtoisitteko omaksi mieheksenne dramaattisessa harhamaailmassa elävän henkilön? "Voi tavatonta, raiskasin naisen nuorena miehenä".
        Miten kauan jaksaisitte tätä.

    • feministi !

      Tällaiset tapahtumat yleensä pysähdyttää ja rupeaa automaattisesti miettimään,että voisipa tähän olla jokin parannuskeino. Raiskaus on hirveä teko,josta rangaistusten kuuluisi olla kovemmat. En ymmärrä niitä ihmisiä,jotka sortuvat tähän ; julmaan, kylmään, loukkaavaan ,häpäisevään tekoon. Eikö heidän omatuntonsa kolkuta nähdessään hätääntyneen uhrin, viattoman uhrin joka on sattunut väärään paikkaan väärään aikaan.
      Toivon,että jonain päivänä raiskauksen tuomiot kovenisi,vaikka se ei helpota sitä mitkä traumat siitä tapahtumasta on jäänyt,ne eivät katoa ikinä. Sinun vaimollesi paljon voimia ja teille molemmille onnea elämässä. Se on hienoa,että tuet häntä ja olet hänen vierellään.

    • Huora?

      Lapsuudenystäväni isosisko joukko-raiskattiin hänen ollessa n. 13-14 -vuotias. Ensin hänen juotettiin humalaan ja sitten kundiporukka nai häntä tytön ollessa tajuton. Isosisko oli tätä ennen lahjakas urheilija, kivannäköinen ja mukava mimmi. Heidän perheensä oli aivan tavallinen perhe. Molemmat vanhemmat kävivät töissä ja koti oli kunnossa. Tytöt pärjäsivät koulussa ja heillä oli ystäviä.

      Raiskauksesta tiesivät harvat, siitä ei puhuttu, eikä siitä koskaan tehty mitään ilmoitusta minnekään. Tytön vanhemmat eivät tienneet mitä oli tapahtunut, eikä pikkusiskokaan.

      Isosisko muuttui lyhyessä ajassa. Hänestä kasvoi kaikkien pelkäämä hakkaaja, joka dokasi ja käytti varmaan muitakin aineita. Hän repi korvakorut tuntemattomien korvista irti, niin että korvanlehdet repeytyivät. Hän pieksi ja potki jokaisen, joka häntä ärsytti, niin selvänä kuin humalassakin. Koulu ei enää sujunut ja häntä näki siellä enää harvoin.

      Vanhemmat ja pikkusisko olivat ihmeissään ja peloissaan. Kaikki laitettiin isosiskon murrosiän piikkiin. Isosisko joutui koulukotiin ja muihin nuorten laitoksiin. Hän liikkui hirveissä porukoissa ja hänen elämänsä meni vain koko ajan enemmän alaspäin.

      Siskosten vanhemmat erosivat. Sanoisin, että koko perhe sairastui tapahtuneista, joka sai alkunsa joukkoraiskauksesta.

      Pikkusisko sinnitteli aikansa, mutta 15-vuotiaana hänen käytöksensä muuttui. Neljä vuotta hän oli seurannut isosiskonsa tuhoutumista. Pikkusisko alkoi myös pyöriä epämääräisissä porukoissa ja aloitti dokaamisen. 17-vuotiaana pikkusisko tuli raskaaksi ja sai lapsen.

      Kun pikkusisko oli 22-vuotias tappoi hän puukottamalla lapsensa isän ja päätyi linnaan. Pikkusiskossa oli paljon vihaa, kuten oli ollut hänen isosiskossaankin.

      Isosisko kuoli 30-vuotiaana. Hän oli rauhoittanut elämänsä, perustanut perheen ja saanut lapsen. Yhtenä aamuna hän ei enää herännytkään. Hän oli kuollut yön aikana nukkuessaan, miehensä viereen.

      Jälkeen päin olen kuullut, että pikkusiskon elämä on ollut aikamoista murhenäytelmää. Hän tappoi siis vain yhden miehen, tämän ensimmäisen lapsensa isän, mutta monet hänen kanssaan kimpassa olleet miehet ovat sittemmin kuolleet (ainakin neljä miestä) jotenkin muuten, ja myös kaksi lasta, jotka hän sai ensimmäisen lapsen jälkeen, ovat kuolleet.

      Minua on järkyttänyt tämän perheen kohtalo. Pikkusiskon äiti painaa yhä duunia. Toinen hänen tytöistään on kuollut ja toinen on tappanut ihmisen. Siskosten isän elämästä mulla ei ole tietoa.

      Ja kaikki alkoi raiskauksesta ... Olen varma, että muuten tämän perheen elämä ei olisi mennyt, kuten se meni.

      Moniako tuhansia vastaavia vaiettuja tarinoita ja tuhottuja elämiä Suomesta löytyy?

      • ????

        Järkyttävä tarina. Omakin äitini oli raiskauksen uhri, hänkin pakotti muita myötäelämään, koska ei ikinä päässyt yli. Isonsiskon olisi pitänyt saada apua.
        En edelleenkään usko yhden apaattisen seksikokemuksen pilaavan koko elämää.

    • Venlasara

      kirjoituksestasi! Olipa rankkaa tekstiä. Olen keski-ikäinen nainen ja jouduin raiskatuksi muutama vuosi sitten. Koko tunnekirjo on käyty pohjamutia myöten läpi ja nyt on alkanut helpottaa. Viha on muuttumassa sääliksi, hyväksynnäksi. Kysyisinkin, että onko kukan uhreista koskaan kettanut ottaa vuosien jälkeen yhteyttä tekijään keskustelutarkoituksessa?
      Tiedän, että ajatuksenakin on ehkä tyhmä ja naiivi, koska vain pieni osa tekijöistä ymmärtää ja katuu tekoaan. Minut raiskannut mies kuuluu ilmeisesti myös näihin, jotka eivät kadu. Oikeuskäsittelyn paperit on julistettu salaisiksi kuolemaan asti ja sen turvin kumpikin osapuoli elää rauhallista elämää.
      En osaa sanoa, mistä toiveeni tapaamisesta johtuu. Kun näen hänen naamansa jollain nettipalstalla, niin selkääni pitkin menee kylmiä väreitä. Haluanko vain testata sitä, kestänkö nähdä häntä luonnossa vai haluanko kenties koettaa kysyä, että kaduttaako yhtään?
      Olen usein miettinytkin sitä, miten reagoisin, jos näkisin hänet. Yhdessä vaiheessa halusin tappaa, mutta nyt käsitän, ettei hän ole sen arvoinen. Luultavasti pakenisin paikalta huomaamattomasti.
      Saan myös yhä flässejä ja ahdistuskohtauksia. Pelkään, että jokainen uusi suhde koetellaan minun raiskauskokemuksellani. Tavallaan lohduttavaa tietää kuitenkin, että en ole ainoa, joka on vastaavaa kokenut. Tsemppiä sinulle ja vaimollesi!

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Veroaste on Suomessa viitisen prosenttiyksikköä liian matala

      Veropohjaa on rapautettu käytännössä koko kulunut vuosituhat, jonka vuoksi valtion menoja on jouduttu rahoittamaan velka
      Maailman menoa
      67
      2385
    2. Tiedän satavarmasti ettet tule koskaan

      Uskaltamaan mitään. Ei me tulla edes näkemään koskaan.
      Ikävä
      66
      1367
    3. Kyläkauppias ajoi kännissä töistä kotiin

      Ei edes kallis auto estä humalassa ajamista, vaikka luulisi alkolukko olevan sellaisessa jo vakiovarusteena. https://ww
      Maailman menoa
      69
      1130
    4. EU komissio - EU-elpymisrahoja voidaan käyttää TILAPÄISESTI väärin!

      Espanja ohjasi miljardeja euroja – Nyt EU-komissio teki yllättävän paljastuksen Skandaaliksi noussut Espanjan EU-rahoje
      Maailman menoa
      4
      1097
    5. Miks me oikein

      Rakastuttiin vaikka kaikki on mahdotonta?
      Ikävä
      77
      803
    6. Kiitos upeasta palvelusta kukkamyyjä

      Kiitos sinulle upea kaunis kukkamyyjä Kuhmon torilla 🌹 Upea iloinen asenteesi ja kaunis hymysi pelasti päiväni ❤️ Jäi
      Kuhmo
      19
      780
    7. Ratikka Turkuun

      Ei hyvä. Ja syy on siinä , kukaan ei osaa suunnitella oikeaa reittiä. Pitää huomioide, kiskoja sijaintia ei voi muutta
      Turku
      82
      660
    8. Nainen, mikset lähetä

      miehelle viestiä? Tiedän, että sulla on asiaa ja kysyttävää.
      Ikävä
      43
      658
    9. Miehet trikoissaan

      On se kauhian näkköistä, kun miehet tiukossa trikkoissa juoksentelloo ja mulukku paestaa trikkoijjen läpi. Kahtokkee pe
      Suomussalmi
      23
      615
    10. Rakastan sinua

      Yhä.
      Ikävä
      27
      581
    Aihe